Terveys ja hyvinvointi
Apu

Kysy Kiminkiseltä: laihduttaminen

Kysy Kiminkiseltä: laihduttaminen

Tapani Kiminkinen

Kysymys:

Meillä on yhteensä neljä keinoniveltä, metformiinihoitoista diabetesta, verenpainetautia, kilpirauhashäiriötä, hoidettua syöpää, silmänpainetautia, keliakiaa ja jäljellä olevissa nivelissä sormista selkään runsaasti kivuliaita kulumamuutoksia. Lisäksi meillä on rutkasti ylipainoa, painoindeksit välillä 34–42.

Kaksi meistä käyttää keppiä liikkuessaan, ja kaikki saavat liikunnasta kipuja, jotka vaativat jatkuvaa lääkitystä. Harrastamme hyötyliikuntaa, mutta zumbat ja jumpat aiheuttavat särkyä jo ajatuksenakin. Työelämämme on ollut fyysisesti rankkaa, sairaalatyötä, siivousta sun muuta vastaavaa.

Mediassa on rohkaisevia kertomuksia siitä, miten Tiina pudotti kolmessa kuukaudessa 40 kiloa nettiryhmässä, joka maksoi vain 500 euroa kuussa. Tiinapa olikin alle nelikymppinen, ja hänellä oli rahaa, toisin kuin eläkeläismummoilla. Olemme hyvin terveystietoisia, syömme paljon kalaa ja kasviksia, alkoholia nautimme hillitysti emmekä tupakoi. Pyrimme nauttimaan elämästä ja lastenlapsista, ja meillä on harrastuksia, jotka eivät vaadi kuin henkisiä ponnistuksia.

Jos jätämme hiilarit pois, paino saattaa pudota 2–3 kiloa. Kun sitten tulee repsahdus, eli yhtenä päivänä tulee syötyä peruna ja kaksi palaa leipää, painoa on tullut seuraavana aamuna kolme kiloa tykö. Alkaa keljuttaa. Onko ärtyneen mummon oireyhtymään muuta lääkettä kuin arsenikki, isoina annoksina?

Näytä vastaus

Vastaus:

Mummokullat – mikä mättää? Pyritte nauttimaan elämästä ja lapsenlapsista ja kilvoittelette terveystietoisina. Elämää suuremmaksi ongelmaksenne kuvaat liikapainon, mikä kieltämättä on vähintäänkin osasyyllinen joihinkin remppoihinne. Olette elämää jo nähneet, mitä arvostan.

Jäljellä olevia eläkevuosia ei kannata liikakiloista murehtimalla tuhlata ainakaan mainitsemallasi vakavuudella.

Ydinsana elämäntapojen muuttamisessa on motivaatio. Sen jälkeen lähes kaikki on mahdollista.

Laihtuminen on teoriassa äärimmäisen yksinkertaista: syö vähemmän kuin kuluttaa. Jokainen kohtuulliset ajatuselimet omistava ymmärtää, että 40 kiloa kolmessa kuukaudessa on lähinnä järjetöntä ja tuskin kovin terveellistä. Yhteys netti ja raha saavat minut lähes kouristamaan. Laihtumisessahan säästää, kun syö vähemmän ja terveemmin.

Olet huomannut saman kuin itsekin: puntarilla mitattu paino voi vaihdella melkoisesti vuorokauden sisällä. Minäkään en oikeasti usko siihen, että läskiä tulisi yhdessä yössä kolme kiloa, mutta kokonaispainoa kylläkin – siis nestettä. Sillähän ne nyrkkeilijät ja painijat pelaavat, kun he kuin tuskassa hikoilevat useita kiloja ennen ottelua punnitukseen saunassa ja kumipuku päällä.

Jos syö suolaista, se sitoo nestettä kehoon ja kokonaispaino nousee. Kun käy reissussa, jossa istuu autossa tuntitolkulla parina päivänä, neste kertyy jalkoihin, jotka turpoavat. Niihin voi pahimmassa tapauksessa iskeä keuhkoveritulppaan johtava laskimotukos. Joka tapauksessa paino voi reissusta palattua olla silkan nestekertymän vuoksi korkeampi. Toki reissussa voi muutenkin rähjääntyä.

Ryhmässä on riskinsä. Siinä voi tyhmyys tiivistyä. Huonossa seurassa ihminen ikään kuin viihtyy paremmin, sanoo Takalan Heikki Lanneveden Laihankylältä. Siis joskus huono seura osoittautuu hyvää paremmaksi. Oli miten oli, vertaistuki on poikaa. Siitä Urho Kekkonen antoi rohkean esimerkin Maarit Tyrkön haastattelussa, joka julkaistiin kansikuvajuttuna Suomen Kuvalehdessä 19.7.1974. Presidentti oli ollut professori Oraviston suorittamassa eturauhasen höyläysleikkauksessa Meilahden sairaalassa. Artikkelista alkoi Tyrkön ja Kekkosen henkeäsalpaava ja myös tuottelias ystävyys (Maarit Tyrkkö, Tyttö ja nauhuri, WSOY 2014).

Sitä vain, että teillähän on mummokööri valmiina. Tietoakin tuntuu olevan ja motivaatiota tulee tässä. Rakastumistakin voi kokeilla mutta perheonnen säilyttämiseksi vain omaan ukkoon. Pistäkää hynttyyt yhteen ja pudottakaa pysyvästi painoanne yhdessä. Kuntopyörä ei paljon maksa. Sellainen telkkarin eteen ja Sydämen asialla -jakson aikana hikoilee jo kummasti. Vesijumppa ja uiminen sopivat jokaiselle. Edistyessä kävelymatkoja voi pidentää yms. Porukalla voitte kilpailla salaateissa ja muissa vähäkalorisissa ja terveellisissä sapuskoissa. Autatte ja tuette heikompaa houkutuksen hetkellä.

Tuloksia ei saa odottaa heti, mutta takaan, että kun kohellatte kuukauden, alkaa puntarilla näkyä muutakin kuin vain nestevaihtelua. Siitä alkaakin sitten sellainen kierre, jota on jo vaikeampi pysäyttää. Saavutetut tulokset potentoivat motivaatiota. Alussa aina hankalaa – lopussa kiitos seisoo kuin kyvykkäällä uroksella, sanottiin jo kansakoulussa.

Tietenkin tulee tasannevaiheita, eikä sitä aina jaksa. Voi olla, ettei motivaatio riitäkään. Mutta mitä siitä, ei se koko elämä ole – ja aina on aamu uus, kuten kirkossa veisataan.

 

Julkaistu: 3.4.2015

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.