Apu

Kysy Kiminkiseltä: Kannattaako kipeän polven kanssa seurata Teemu Selänteen esimerkkiä?

Kysy Kiminkiseltä: Kannattaako kipeän polven kanssa seurata Teemu Selänteen esimerkkiä?

Tapani Kiminkinen

KuvatFotolia

Kysymys:

Voisiko kipeään nivelrikkoiseen polveen käyttää Synvisc One -piikkiä (Teemu Selänteen lääke), vai menevätkö eurot hukkaan? Ortopedin lausunnon mukaan seuraavaksi pitää ajatella ­tekoniveltä. En ole vielä leikkausjonossa.

Entä kannattaako pissan ­lirahteluun kokeilla Betmigaa? Olen perusterve, pituus 160 cm, paino 70 kg. Lääkityksenä pieni annos tyroksiinia ja Simvastatin.

Näytä vastaus

Vastaus:

Tartumme helposti mainonnan tuottamiin mielikuviin. Kun kerron satunnaiselle mummolle pistosta polveen työntäessäni, että Teemu Selänne kertoi pelanneensa viimeisen kautensa tämän voimalla, tupsahtaa kohtaamisvaikutus ­kattoon. Teemu todentuu sympaattisuuden ruumiillistumaksi, mistä olen samaa mieltä.

Vallan toista tarinaa polveen pistämisestä en malta jättää kertomatta. Elettiin ajastaikaa lähes 40 vuotta sitten. Vuodeosastollamme oli silloin 101-vuotias mummo, jolle menin viemään pistoksen. Kaikki sujui sutjakkaasti. Kun olin painamassa ovea kiinni perässäni, kuulin mummon huokaavan suureen ääneen: ”Ois pistännä omalla piikillään.”

Synvisc One kuuluu samaan sarjaan kuin klassinen kukonhelttauute (tapetaan ­kasa kukkoja ja viedään niiltä heltat). Kyse on nivelnesteen korvikkeesta, joita tehdään sentään synteettisesti. Vaihtoehtopiireissä (tieteelle ei ole vaihtoehtoa) kuulee ja näkee usein yksinkertaistaen esitettävän, että kun popsii jonkin rakenteen osia, voi niitä korjata (rustoa rustosta ja aivoa aivoista). Näin yksinkertaista ei elämä ole.

Kun nivel alkaa kulua, sen rustot rispaantuvat, ohenevat ja lopulta paikoitellen häviävät, jolloin polvinivelessä luu alkaa vastata luuhun. Kun tällaista polvea rasittaa enemmän, usein nivelkapseli ikään kuin tulehtuu ja alkaa erittää nestettä. ­Selitän aina, että kyseessä on luonnon yritys voidella niveltä, mutta tuotanto ylittää joskus sopivuuden rajat. Poistan ­kipeästä polvesta liian nesteen ja sammutan nivelkalvon tulehduksen kortisonilla. Potilas palaa taas kehiin. Tällaisia potilaita käy päivystyksessä joka päivä.

Tällä hetkellä lääkärit keskustelevat Synviscistä verissä päin. Toisen leirin mielestä sen vaikuttavuudesta ei ole riittävää tieteellistä näyttöä, minkä vuoksi sitä ei suositella Käypä hoidossakaan. Tähän perustuen useat terveyskeskukset eivät sitä anna, koska se on kohtuullisen hintava ainakin, jos sitä laajasti viljelisi, ja terveyskeskukset joutuisivat maksuhenkilöiksi. Toisen leirin mukaan valikoiduille potilaille aineesta saadaan subjektiivista hyötyä polvikipuun, mihin se on suunnattukin.

Itse hoidan paljon potilaita käytännössä, ja kallistun jälkimmäiselle kannalle, jota edustavat monet fysiatrit ja urheilulääkärit. Oli selitys mikä tahansa, jotkut potilaat siitä hyötyvät, joten valmiste kuuluu arsenaaliini. Yksi veteraanisuunnistaja hakee pistokset aina joka kevät ennen kilpailukautta.

Tekonivelleikkauksilla on harvoin kiire. Ihmisille on syntynyt sellainen harha, että nivel menee piloille, joten se pitää leikata ajoissa. Tämä ei pidä paikkaansa. Hiljan tuli vastaanotolleni ikämies, joka kertoi, että hänet laitettiin lonkkaleikkausjonoon kuusi vuotta sitten, josko nyt leikattaisiin. Leikkaukseen on syytä lähteä, kun potilas ei enää pärjää konservatiivisella hoidolla ja/tai hänen toiminnallisuutensa kärsii kohtuuttomasti. Leikkausaihe ei saa riippua siitä, onko kyseessä julkinen vai yksityinen ortopedi – tai ei saisi…

Betmiga on hyvä lääke pakkoinkontinenssityyppiseen virtsankarkailuun ja turhan aktiiviseen rakkoon. Ensin kuitenkin virtsaamisoireesi tulee selvittää haastattelemalla, kopeloimalla ja laboratorionäyttein. Tämä ei onnistu kirjeitse. En tiedä sukupuoltasikaan. ­Tosin oletan, että nainen olet.

Julkaistu: 20.4.2018

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.