Kerrataan aluksi perusasiat: Kansainväliset ja kansalliset alati päivitettävät ravitsemussuositukset perustuvat aina senhetkiseen parhaaseen tieteelliseen tutkimukseen. Yksittäisellä maallikolla ei ole mutu-pohjalla mahdollisuutta niitä kumota.

Painonhallinnassa pätee kolmio: ravinnon energiamäärä, kulutus sekä hyvä uni. Unella on uutena tulokkaana paljon merkitystä: huono yöuni ennakoi lihomista.

Ihminen laihtuu aina, jos hän saa ravintoa vähemmän kuin  kuluttaa. Yksilö voi siis laihtua millaisella vähäkalorisella ruokavaliolla tahansa, jos se täyttää tämän vaatimuksen, vaikka sitten pässin kiveksillä.

Kun ihminen laihtuu, insuliini alkaa vaikuttaa elimistössä paremmin. Insuliini on anabolinen eli rakentava hormoni ja sitä tarvitaan muun muassa rasvan varastoimiseen. Lihavalla varsinkin metabolista oireyhtymää potevalla varastorasvaa (triglyseridejä) lilluu verenkierrossa. Kun laihtuessa nämä pääsevät insuliinin paremman tehon avittamana varastoihin, veren triglyseridipitoisuus pienenee. Kemiallisesti puolet triglyserideistä on kolesterolia, jolloin veren kolesterolipitoisuus aluksi laskee laihdutettaessa lähes ruokavaliolla kuin ruokavaliolla. Tosin geeniperimä voi tässäkin vaikuttaa yksilöllisesti.

Tyydyttynyt rasva vaikuttaa maksassa siten, että pahanlaatuisen kolesterolin poistumisteiden (reseptori) synteesi vähenee. Runsas pitempiaikainen tyydyttyneen rasvan käyttö johtaa vääjäämättä veren lisääntyvään pahanlaatuisen kolesterolin pitoisuuteen. Tietenkin tässäkin on yksilökohtaisia eroja, jotka pohjautuvat geeniperimään. Esimerkiksi ravinnon kolesterolin imeytyminen suolistosta voi vaihdella 25 prosentista aina 80 prosenttiin, joten runsaasti imeyttävä ei voi syödä kiloa kananmunia päivässä kolesterolin siitä kohoamatta. Hyvän geeniperimän omaava sietää paremmin epäterveellistä ruokavaliota kuin sellainen, jonka suvussa esiintyy paljon esimerkiksi valtimonkovettumatautia ja/tai tyypin II sokeritautia.

Tyydyttynyt rasva ravinnossa on suurempi asia kuin pelkkä kolesteroli, sillä sitä saadaan niin paljon enemmän. Sekä tyydyttynyt rasva että kolesteroli vaikuttavat maksassa samalla tavalla LDL-kolesterolin poistumisreseptorien synteesiin. Pehmeä rasva päinvastoin lisää tarttumakohtia ja on siten edullinen pahanlaatuisen kolesterolin vähenemisen ja valtimoterveyden kannalta. Valtimothan eivät ahtaudu ilman pieniä pahanlaatuisen kolesterolin molekyylejä (LDL-kolesteroli).

Sekä kansainväliset että kansalliset ravitsemussuositukset ottavat tämän huomioon ja tietenkin senkin, etteivät kaikki hiilihydraatit ole hyviä. Pitää saada paljon kuitua kasvisten ja täysjyväviljan kautta. Päivittäistä tarvittavaa kuitumäärää on melko mahdotonta saada ravinnosta ilman viljaa.

Keskeistä on myös ihmisen motivaatio. Kun se saadaan kuntoon, laihtuminenkin lähtee käyntiin kyllä. Sitten kun noudattaa pysyvästi ravitsemuksen, liikkumisen ja unen kolmiota, ei tarvitse hakea motivaatiota muotidieettien maailmasta. Niitä tulee ja menee. Hömppä kaatuu, hyvä pysyy ja paranoo, sanoisi pohojalaanen. Tähän yhdyn, vaikka en pohjalainen olekaan.

Olet täydellisen oikeassa siinä, että elämä on ihmisen näkökulmasta epäoikeudenmukaista! Perinnöllisistä syistä kolesterolin aineenvaihdunta vaihtelee rajusti. Jollakin näennäisesti hyvin epäterveellisesti elävällä kolesteroli voi olla kolme ja taas toisella hikihatussa kaikkensa tekevällä kahdeksan. Ne, joilla on hyvät geenit, eivät tahdo ymmärtää Pekka Puskan, THL:n ja Kiminkisen viestiä.

Jos on perinyt väestössä erittäin yleisiä tyypin II sokeritaudin geenejä, merkitsee se sitä, että haiman insuliinin tuotanto vähenee hiljaa ja hivuttamalla vuosien ja vuosikymmenien aikana. Kun lihava tarvitsee 3–4 kertaa enemmän insuliinia kuin laiha, voi hyvin ymmärtää, että jossakin kohtaa aikajanalla haiman tuottama insuliini ei enää riitä, vaan sokeritauti puhkeaa. Samaan aikaan lähimmäinen, jolla ei ole metabolisen oireyhtymän eikä tyypin II sokeritaudin geenejä, saattaa hyvin säästyä diabetekselta lihavanakin. Väestöstä kolmasosalla on rasvamaksa, ja osa heistä on laihoja. Siihenkin geenit vaikuttavat, joskin rasvamaksan voi hankkia pelkästään huonosti syömällä (paljon tyydyttynyttä rasvaa ja nopeasti imeytyvää sokeria – hampurilaisdieetti). Hankittu rasvamaksa kyllä palautuu korjaamalla väärä ravitsemus.

Lihomistaipumukseen vaikuttavat sekä perimä että ympäristö malleineen. Geenien tähän mennessä tunnettu osuus on monitekijäinen sekamelska, josta tiedetään kovin vähän. Mikä vaikuttaa kylläisyydentunteeseen, mikä imeytymiseen, mikä mahdollisesti perusaineenvaihduntaan jne. Kuitenkin aivan ilmiselvästi länsimaiden nopeasti kiihtyvä lihomisepidemia perustuu ympäristötekijöihin. Kun vuosituhansien niukkuudessa sellaiset yksilöt selvisivät paremmin, jotka kykenivät imeyttämään hyvin ravintoa, väestössä voidaan olettaa olevan ylimäärä tätä ominaisuutta. Nyt kun rikkaissa maissa vallitsee yltäkylläisyys, geenejä ei niin vain parissa vuosikymmenessä päivitetä koodaamaan ihmistä vallitsevia ympäristöoloja paremmin vasttaviksi. Toki aina löytyy yksittäisiä geneettisiä tiloja, joissa geenien vaikutus on merkittävä, mutta näillä ei ole merkitystä koko kansanterveyden näkövinkkelistä.

Metabolista oireyhtymää potee noin kolmasosa aikuisväestöstämme. Siihen on vahva geneettinen tausta. Oireyhtymän keskeinen piirre on vyötärölihavuus ja ylimääräisen rasvan kertyminen sisäelinten ympärille (viskeraalinen rasva) ja maksaan – sinne se kertyy, ja sieltä se lähtee ensimmäiseksi pois. Liikkuminen todentuu aivan ylivoimaiseksi hoitokeinoksi, mikä näkyy nopeasti kehonkoostumusmittauksissa ja mittanauhalla. Se hillitsee hiljaista tulehdusta tehokkaasti, ja sillä voidaan ehkäistä tai vähintäänkin siirtää tyypin II sokeritaudin puhkeamista 50 prosentilla tutkituista. Liikkuminen on niin tehokas keino, että suotuisa vaikutus havaitaan, vaikka paino ei laskisikaan. Viskeraalinen rasva lähtee liikkumalla kuin telkkä pöntöstä! Viskeraalista rasvaa on myös sellaisilla laihoilla, jotka eivät liiku.

Kun kysyit, voiko omaan aineenvaihduntaansa vaikuttaa edistävästi, on tähän helppo vastata. Liikkumissuoritus lisää perusaineenvaihdunnan kulutusta vielä liikkumisen jälkeenkin – sitä pitemmäksi aikaa mitä intensiivisempi tai pitempi liikkumisrupeama on.