Autot ja liikenne
Tuulilasi

Kysy autoista - kysymys 736

Kysy autoista - kysymys 736

Tapio Ketonen

Kysymys:

Kerropa, mikä olisi oiva keino muistuttaa päättäjiä, että invalidiautoilijat on muistettava uutta autoverotusta sorvattaessa? Ettei vaan taas annettaisi lääkäriä suurempia valtuuksia tullivirkailijoille, niin kuin nykyään on asianlaita. On nimittäin nykyisellään aika nolo prosessi tämä invalidien autoveron palatushakemus, kun omaa terveydentilaa kuvaavia todisteita täytyy lähetellä jos minkälaisia ja kuitenkin virkamies voi tehdä haluamanlaisensa päätöksen vaikka vastoin lääkärinlausuntoa asiaa juurikaan perustelematta.

Näytä vastaus

Vastaus:

Autoveron palautuksesta päättävä tullivirkamies on verottaja eli valtiovarainministeriön alainen virkamies, ja onhan sen aina nähnyt jo valtiovarainministerien olemuksestakin, että rahakirstun päällä istuminen tekee ylpeäksi, suorastaan ylimieliseksi. Ja mitä ministeri edellä, sitä pienemmät viskaalit perässä.

Veronpalautussäännökset on kirjoitettu varsin väljästi, joten virkamiehillä on suuri harkintavalta. Nimenomaan se kohta, jossa todetaan, että palautusta myönnetään vain autosta, jonka hankinta on invalidille hänen toimensa, työnsä tai ammattiin valmistumista varten tapahtuvan opiskelun hoitamiseksi olennaisen tarpeellinen, antaa asian ratkaisevalle virkamiehelle käytännössä diktaattorin oikeudet.

Julkaistu: 5.3.2002

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.