Tuulilasi

Kysy autoista - kysymys 3237

Kysy autoista - kysymys 3237

Tapio Ketonen

Kysymys:

Tuli käytetyn kaupassa uudet renkaat, Dunlop SP 200 E. Näyttää Webin perusteella aika vanhalta mallilta. Luulin että V-luokan renkaat ovat kaikki ns. unidirectional eli tiettyyn suuntaan pyöriviä. Kuinkahan vanhaa varastoa ne voivat olla ja kuinka vanhaa varastoa voi hyväksyä “uutena” renkaana?

Onko vihtaani ns. kustu vai tekeekö noilla mitään tai onko ihmisillä kokemuksia asiasta?

Näytä vastaus

Vastaus:

Renkaiden ikää ei näe netistä vaan renkaan kyljestä. Kyljessä oleva DOT-merkintä kertoo renkaan valmistusviikon ja -vuoden. DOT-merkinnän lopussa oleva merkintä on vuodesta 2000 alkaen ollut nelinumeroinen. Esimerkiksi merkintä 2502 tarkoittaa, että rengas on valmistettu viikolla 25 vuonna 2002. Jos merkintä on kolminumeroinen, rengas on peräisin viime vuosituhannelta, esimerkiksi 448 tarkoittaa, että valmistusviikko on 44 ja vuosi joko 1998 tai 1988.

Pohjoismaiden rengasvalmistajien järjestön STRO:n mukaan renkaan ikääntyminen alkaa vasta kun se otetaan käyttöön. Toki asiassa voidaan käyttää tervettä järkeäkin, mutta kunhan rengas on varastoitu oikein, se on vielä vanhanakin täyttä tavaraa.

Mainitsemasi rengas näyttää nettitietojen perusteella olevan vielä yleisesti myynnissä ympäri Eurooppaa, joten se ei välttämättä ole mikään historiallinen jäänne.

Julkaistu: 20.3.2004

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.