Tuulilasi

Kysy autoista - kysymys 30

Kysy autoista - kysymys 30

Tapio Ketonen

Kysymys:

Jos haen keväällä Saksasta käytetyn Opel Senatorin,niin mistä saan tietää kyseisen auton ns.markkinahinnan,kun kyseistä mallia ei esim. teidänkään käytettyjen autojen lista tunnista.

Näytä vastaus

Vastaus:

Jaa-a, siinäpä hyvä kysymys. Vanhimmat Suomessa rekisterissä olevat Senilixit ovat vuodelta 1978, uusimmat 1993. Kantaa on kaikkiaan 325 autoa, eniten malleja -88 (77 kpl) ja -89 (68 kpl).

Noin vanhan “samanlaisen auton” markkinahinnan määräämiseen ei oikein ole hyviä tapoja, lisäksi asiaa hankaloittaa kannan pienuus. Ehkäpä jonkun autokaupan asiantuntijan lausunto voisi kelvata, sillä tullin käyttämä Suomen Autoalan Tietopalveluverkko Oy:n hintojenkeruujärjestelmä ei toimi noin vanhojen autojen kohdalla, ei ainakaan oikein.

Tosin Senatorit alkavat olla niin vanhoja, että niiden veroa määrättäessä näyttäisi autoverolakia soveltava laskutapa tuottavan edullisemman tuloksen. Noita nettiin ilmoitettuja verotuspäätöksiä katsellessa olen saanut sellaisen käsityksen, että vanhojen autojen kohdalla vastaavan uuden automallin hinnasta laskettu vero tulee edullisemmaksi, ainoastaan uudemmissa autoissa samanlaisen käytetyn auton markkinahinnan perusteella laskettu vero tulee halvemmaksi.

Mutta älä sure, kyllä tulli aivan varmasti autolle jonkinlaisen hinnan ja autoveron keksii!

Julkaistu: 16.10.2002

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.