Apu

Kävely on epävarmaa ja tuntuu kuin kulkisin hyytelössä – Mistä on kyse? Apu-klinikka vastaa

KuvatAdobe Stock
Julkaistu: 11.11.2022

Kysymys:

Olen 99-vuotias mies. Jalkapohjissani esiintyy turvotusta, etenkin päkiässä varpaiden alla. Kun istun pidemmän aikaa ja lähden liikkeelle, tuntuu kuin kävelisi liejun tai hyytelön päällä. Vaikka jalkineet ovat sopivat, kävely on epävarmaa ja kaipaan tukea. Sairastan diabetesta, johon lääkityksenä on Metforem (500 mg) kaksi tablettia päivässä. Oikeassa jalassa on ollut kaksi laskimotukosta, minkä vuoksi otan 2 tablettia Pradaxaa päivässä. Paino ja veriarvot ovat normaalilukemissa. Terveyskeskuksesta en ole saanut ongelmaani apua.

Näytä vastaus

Vastaus:

Onnittelut korkeaan ikään pääsemisestä! Ei voi muuta todeta, kuin että vähäiset tautisi eivät ole ainakaan elin­ikää lyhentäneet. Kakkostyypin diabetes ei ole ollenkaan pikkuasia. Tämä ei silti tarkoita, ettei sen kanssa voisi elää pitkää ja normaalia elämää. Kyse on elämäntavoista ja geeniperimästä. Sinulla täytyy olla molemmat perin juurin kohdallaan.

Kerrot tyypillisen tarinan polyneuropatiasta eli monihermosairaudesta, jos sitä tuossa iässä kehtaa sairaudeksi sanoa. Ikääntyessä ja erityisesti diabeteksen vuoksi jalkoihin menevät pitkät hermot voivat vaurioitua kärkiosistaan. Jalka­terissä voi tuntua pistelyä, puutumista, särkyä varsinkin yöaikaan sekä lihas­voiman ja tunnon häiriöitä. Kylmä voi tuntua kuumalta ja päinvastoin, ja pienikin kosketus aiheuttaa kipua. Monet kuvaavat kävelevänsä kuin tyynyillä.

Polyneuropatiaan on vaikea saada apua etenkin, kun diabeteksesi hoito on kohdallaan ja hermosi ovat elämää nähneet. Elä edelleen vahvasti, käytä liikkuessasi apuvälineitä ja sopivia jalkineita sekä kokeile jalkahoitoa.

Kysy terveydestä, Avun asiantuntijat vastaavat

  • Reijo Laatikainen, ravitsemus
  • Pippa Laukka, hyvinvointi
  • Tapani Kiminkinen, yleislääketiede
  • Voit kysyä nettiosoitteessa apu.fi/teemat/apu-klinikka
  • Voit myös lähettää kysymyksesi: aputerveys@a-lehdet.fi tai postitse ”Apu-klinikka”, Apu, 00081 A-lehde

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.