Tuulilasi

Ford ylivoima

Ford ylivoima

Tapio Ketonen

Kysymys:

Kylläpäs uusi Mondeo onkin tyylikäs, siinä on VAG kansa ihmeissään kun heidän autot näyttävät 10 vuotta vanhemmilta sen rinnalla. Miten muuten Fordit ovat niin ylivoimaisia ajo ominausuuksiltaan ja jopa 100000 euron audit yms vag romut eivät pärjää ajettavuudessa Fordeille? Miksi muut eivät osaa edes kopioida tätä ominaisuutta?

Näytä vastaus

Vastaus:

Ulkonäköön ja siihen, mikä näyttää vanhanaikaiselta en ota kantaa. Joskus Fordin muotoilu on kyllä mennyt minun mielestäni vähän ylikin. Mutta hyvinhän tuo Mondeo on sitten säilynyt ajan hermolla, vaikka se nähtiin ensimmäisen kerran jo vuoden 2011 syyskuussa Frankfurtin autonäyttelyssä.

Ajettavuudesta sen sijaan olen samaa mieltä. Ainakin tähän saakka Fordeissa on ollut hyvä ohjaustuntuma. Se on asia, jota ei saksalaisista autoista löydy. No joo, onhan monet Forditkin tehty Saksassa, mutta suunnittelu taitaa olla aika pitkälle englantilaisten käsissä. Olisikohan pitkällä ralliperinteellä asian kanssa mitään tekemistä?

Julkaistu: 26.10.2014

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.