Tuulilasi

Autojen luotettavuus

Autojen luotettavuus

Tapio Ketonen

Kysymys:

Hyvin useasti ihmiset sanovat ostavansa uuden luotettavan auton. Esimerkiksi hiljattain eräs työkaverini osti noin 35 000 maksavan uuden auton. Hän perusteli tätä sillä, että tarvitsi perheelleen turvallisen ja luotettavan auton. Lisäperusteluina oli myös se, ettei hänellä ole varaa maksaa hinauskuluja tai korjauskuluja, jos auto jättää tielle. Jokainen toki tekee omat ratkaisunsa, mutta hieman ostos ihmetytti, koska kaveri on valitellut perheen taloudellista tilannetta.

Olen keski-ikää lähestyvä mies ja omistanut ajokortin jo lähes 20 vuotta. Tämän lisäksi muistan lapsuudestani taaksepäin yhteensä helpostikin noin 30 vuoden verran autoiluhistoriaa. Koskaan isäni auto tai sitten myöhemmin oma autoni, ei ole tielle jättänyt. Erään kerran muistan 80-luvulta, kun isän autossa oli jokin vika, joka esti ajamisen normaalinopeudella, mutta pääsimme kuitenkin kotiin noin 50km/h ajellen. Omat autoni kaikki ja myös monet isäni autoista ovat alun perin käytettynä hankittuja. Isäni ajoi töissä käydessään reilut 30 000 kilometriä vuodessa, itse ajelen noin 15 000 – 20 000 kilometriä. Koskaan ei siis isäni tai minun autooni ole tullut vikaa, joka jättäisi auton tielle. Muutaman kerran muistan isän auton jääneen käynnistymättä kovalla pakkasella, mutta lohkolämmittimen kytkeminen pelasti noillakin kerroilla tilanteen.

Kuvailemaani taustaa vasten on vähän vaikea nähdä, miksi ihmeessä pitäisi käyttää 35 000 euroa ”luotettavaan” uuteen autoon, kun esimerkiksi itse olen vallan mainiosti pärjäillyt noin 10 000 euron hintaisilla käytetyillä. Minua ja isääni yhdistää se, ettemme erityisesti osaa korjata autojamme, mutta ymmärrämme kuitenkin korkealla tasolla, miten autoja on järkevä käyttää ja huollatamme niitä suositusten mukaan. Lisäksi korjautamme akuutit viat heti niiden ilmetessä. Esimerkiksi oma käytetty autoni pitää huollattaa 20 000 kilometrin välein tai kerran vuodessa. Pyrin noudattamaan tätä ohjetta. En huollata autojani merkkiliikkeessä, vaan luotettavalla ja taitavaksi tietämälläni yksityisyrittäjällä.

Esimerkin omaisesti voin kertoa, että ostin nykyisen autoni noin 100 000 kilometriä ajettuna. Olen itse ajanut sillä nyt yli 25 000 kilometriä ja juuri mitään normaalien huoltotoimenpiteiden lisäksi ei ole tarvinnut tehdä. Viime huollossa huoltomies huomasi ohjaustehostimen hihnan olevan katkeamassa ja vaihtoi sen. Ylimääräisiä kustannuksia tuli 10 euron verran. Käytetty noin 10 000 euron hintainen ”ruosteromuni” on toiminut kuin unelma. Ei mitään ongelmia.

Varsinainen kysymykseni Ketoselle: Kuinka todennäköisenä Ketonen näkee tilanteen, jossa nykyaikainen 2000-luvulla tehty ja alle 500 000 kilometriä ajettu asianmukaisesti huollettu auto jättää tielle. Itse pidän tällaista mahdollisuutta varsin pienenä. Lisäkaneettina vielä lisättäköön, että onko se auton tielle jättäminen nyt nykyisenä kännyköitten aikakautena kenties niin suuri katastrofi. Tuskinpa.

Näytä vastaus

Vastaus:

Nuo puheet luotettavuudesta ovat aika pitkälle höpöhöpöä. Hyvin ja oikein huollettu auto on vanhempanakin luotettava. Toki elektroniikka lisää vikamahdollisuuksia, mutta todennäköisyys tielle jäämiseen on kuitenkin hyvin pieni. Mutta toki jos huoltaminen jätetään tekemättä ja havaittuja vikoja ei korjata kunnolla, niin silloin tietenkin matka voi katketa. Se on kuitenkin tällöin itse aiheutettua.

Kyllähän tärkein syy uuden ja keskimääräistä arvokkaamman auton ostoon on tarve näyttää naapureille ja kavereille, että ei tässä nyt ihan tyhjätaskuja olla. Aika usein ne tielle jättäneet autot sitäpaitsi ovat uudehkoja.

Uusissa autoissa toki on enemmän turvavarusteita. Tärkein uusi turvallisuutta parantava varuste on ajonvakautus eli ESC eli ESP. Se toimii suorastaan mainiosti ja estää suistumisonnettomuuksia. Myös passiiviset turvavarusteet eli korirakenteet ja turvatyynyt ovat kehittyneet. Silti ilmankin näitä tulee toimeen. Tärkein turvatekijä istuu ratin ja penkin välissä. Harkinta auttaa, kyllä henki lähtee uudessakin  autossa, jos kuljettaja ajaa piittaamattomasti.

Julkaistu: 26.10.2014

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.