Tuulilasi

Autoille ei yleensä ilmoiteta yhtä suunnittelijaa

Autoille ei yleensä ilmoiteta yhtä suunnittelijaa

Tapio Ketonen

Kysymys:

Minkä takia ei osalle autoille ilmoiteta suunnittelijaa, olemme pohtineet asiaa ja etsineet suunnittelijaa esim volvo xc60 autolle. Tuommoiselle autolle ei sitten löydy mistään suunnitelijan nimeä. Mistähän tuommosta tietoa voisi lähteä kyselemään?

Näytä vastaus

Vastaus:

Useimmilla autoilla ei ole yhtä erityistä suunnittelijaa. Auton kehittäminen on todellista ryhmätyötä. Kyllähän autonvalmistajilla yleensä on joku, joka vastaa merkin yleisestä muotokielestä. On täysin kiinni yhtiön kulttuurista ja kyseisen suunnittelupomon egosta, miten asia tuodaan julki. Joka tapauksessa jos väitetään, että jonkun auton on suunnitellut joku yksittäinen henkilö, kyseessä on ns. muunnettu totuus.

Volvon henkilöautojen pääsuunnittelijana toimi vuodesta 2005 viime maaliskuuhun saakka Steve Mattin. Hänen vaikutuksensa Volvo XC60:een on ollut hyvin suuri. Toukokuun alusta Volvon pääsuunnittelijana on ollut Peter Horbury, joka tuli samaan tehtävään ensimmäisen kerran jo 1991. Hän siirtyi vuonna 2002 vastaamaan koko nyt jo edesmenneen Premier Automotive Groupin (Aston Martin, Jaguar, Land Rover, Volvo) muotoilusta. Hän oli vastuussa mm. Volvo S80:n sekä useimpien muidenkin Volvon nykymallien muotoilusta.

Tietojen etsimisessä Google ja Internet ovat kova sana, sieltä nuokin löytyivät.

Julkaistu: 19.3.2010

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.