Tuulilasi

Asiakas aina väärässä

Asiakas aina väärässä

Tapio Ketonen

Kysymys:

Ostin uuden opelin. Maski on erillainen kuin esitteessä ja netin opel mainoksessa. Selitys pitäisi lukea pienllä kirjoitetut tekstit.Kauppasopimusehto kohta 2 ,sanoo toisin. Asia on pieni mutta mainostavatkuitenkin muutoksena edlliseen vuosimalliin. Jatkanko nalkuttamista?

Näytä vastaus

Vastaus:

Esite ei sinänsä ole kovin sitova asiakirja, siinähän yleensä on jossakin pienellä tekstillä maininta, jossa kerrotaan, että kuvissa saattaa esiintyä hieman eri tavalla varusteltuja autoja. Kyllähän kuitenkin asia on niin, että ellei auto vastaa sitä, mitä on kaupanteossa sovittu ja kerrottu, silloin autossa on selkeästi kuluttajansuojalain mukainen virhe.

Viisainta olisi tietenkin ollut tarkastaa auto ennen sen ottamista vastaan ja kieltäytyä hyväksymästä sitä tuosta syystä. Vaikuttaa vahvasti siltä, että ovat myyneet sinulle varastoon jääneen vanhan auton. Pyydä myyjää kertomaan edes auton valmistusaika.

Julkaistu: 27.8.2014

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.