Minä olen pätkä, tuskin 160-senttinen. Sitten (huomattavasti kevyempien) pelivuosieni epäsuhtaisten maalinedus- ja kulmapainien se ei ole vaivannut tippaakaan – mutta joskus kymmenen sentin piikkareille on käyttöä.

Esimerkiksi silloin, kun haluaa kätellä ja jututtaa 195-senttistä miestä näyttämättä naurettavalta. Etenkin kun mies sattuu olemaan iso Z, AC Milanin ja Ruotsin supertähti Zlatan Ibrahimovic.

Milanellon harjoituskeskuksessa, maaseudulla vajaan tunnin ajomatkan päässä Milanon keskustasta, tuli vietettyä äärimmäisen mielenkiintoinen haastatteluhetki.

Eikä vain siksi, että Zlatan on hyvin karismaattinen henkilö, vaan koska hän vastasi niin sanottuihin hankaliin ja urheilun ulkopuolisiinkin kysymyksiin silmää räpäyttämättä. (Haastattelua vahtineen managerin ilme sen sijaan oli välillä lähinnä kauhistunut, mutta fiksuna miehenä tämä ei puuttunut asiaan, kun päähenkilöllä ei ollut ongelmaa).

Malmön Rosengårdin siirtolaislähiössä repaleisissa oloissa varttunut bosnialaisen isän ja kroaattiäidin poika ei liioin kaunistele tarinaansa ja tekemisiään elämäkerrassa Minä, Zlatan Ibrahimovic (WSOY). Loppuun väsyneen siivoojaäidin väkivaltaisuus, Jugoslavian sodan ja kaljapullon väliin juuttuneen isän alkoholismi, Zlatanin sisarusten huumeongelmat ja pojan oma häiriökäyttäytyminen kuvataan suoraan, selittelemättä ja surkuttelematta.

- Elämä vain oli sellaista, aika kaaosta. Siihen tottui, ja jotenkin etäännytti itsensä. Ehkä minusta olisi tullut erilainen muualla kuin Rosengårdissa, mutta oloja voi ymmärtää vain sellainen, joka on kokenut itse saman. Olen tehnyt paljon tyhmyyksiä, mutta myös sovinnon läheisteni ja menneisyyden kanssa, Zlatan sanoi.

Zlatan on varastanut pyöriä ja lapsena myös nälkäänsä, räjäyttänyt huvikseen (!) grillikioskin, tapellut joukkuetoverinsa kanssa kylkiluiden murtumiseen asti, ottanut yhteen lukemattomien opettajien, valmentajien, vastustajien ja toimittajien kanssa, häipynyt paniikissa esikoisensa leikkauksesta pelaamaan tietokonepeliä ja kaahannut Ferrarilla 325 kilometriä tunnissa.

Hän on monella tapaa mahdoton hahmo, jossa on ollut ja on epäilemättä kestämistä niin joukkuetoverina kuin siviilissä.

Mutta hän on myös huolehtinut vanhemmistaan ja sisaruksistaan, rakennuttanut Rosengårdiin harjoituskeskuksen nuorille tyttö- ja poikafutaajille, myöntänyt olevansa väärässä, osannut pyytää anteeksi, ollut antamatta periksi ja selvinnyt ainakin jotakuinkin tolkuissaan oloista, jotka nujertavat liian monet.

Saavutukset jalkapallon saralla ovat kaikkien asiasta kiinnostuneiden tiedossa. Mutta jotenkin ne tuntuivat sillä hetkellä lähestulkoon sivuseikalta, kun nousin Milanellossa sohvalta ja kurkistin taas puoli metriä ylöspäin.

Hemmetti, jätkäkin hymyili – silmiin asti ja ihan aidon oloisesti.

Lue Zlatanin haastattelu Avun numerosta 18 (ilm. to 3.5.)