Suomi 100, Victoria 40, Syyssonaatti-ooppera vastasyntynyt.  Kruununprinsessa Victoria kapsahtaa lauantaina Helsinkiin juhlimaan naapurimaata, johon hän tuntee vahvaa yhteyttä. Samalla hän saapuu kuuntelemaan upouutta oopperaa, jonka juuret ovat Ruotsissa ja joka puhuttelee ja piinaa jokaista äitiä ja tytärtä.

Ja samalla isää ja poikaa, puolisoa, valintojen eteen joutuvaa uraa tekevää naista ja hänen läheisiään.

Kuningas Kaarle Kustaa on sanonut monta kertaa, että hän ei aio luopua kruunustaan. Ensinnäkin koska hän on voimissaan ja kokee hoitavansa tehtäväänsä ja ymmärtävänsä sen sisällön vuosi vuodelta paremmin. Ja koska hän haluaa, että Victoria saa viettää nuoren perheen elämää pikkulasten äitinä mahdollisimman pitkään ja stressittömästi, olla läsnä lapsilleen.

Tyyni ja järkevä Victoria ei ole marissut siitä, miten ahkerasti hänen vanhempansa edustivat ja matkustivat silloin, kun hän oli lapsi: he olivat hallitsijapari jo perheen perustaessaan, poissaolo oli välttämätöntä. Prinsessa Madeleine puolestaan on moneen kertaan muistellut, miten pahalta tuntui, kun vanhemmat olivat niin paljon poissa – eihän lapsilla hätää ollut, mutta kova ikävä.

Äidit ja tyttäret, erottamattomat

Ingmar Bergmanin vuonna 1978 ohjaamassa ja pari vuotta aiemmin kirjoittamassa Syyssonaatti-elokuvassa limittyy sen tuhannen tarinaa. Bergman kirjoitti pääroolit suoraan Ingrid Bergmanille, jonka kanssa hän ei ennen ollut filmannut ja aiemmalle elämänkumppanilleen Liv Ullmannille.

Ohjaaja oli viettänyt useita vuosia veropakolaisena, kun häneltä pyrittiin Ruotsissa perimään veroja yli sata prosenttia, kuten muun muassa Astrid Lindgreniltä. Syyssonaattikin kuvattiin Norjassa, vaikka Ingmar Bergman olisi jo voinut palata kotiin Ruotsiin.

Useimmat Bergmanin elokuvat kertovat perheistä, traumoista niissä, vihasta enemmän kuin rakkaudesta, pettymyksestä, täyttymättömistä odotuksista, kylmyydestä, julmuudesta ja itsekkyydestä. Vahingoittumisesta, jota eivät vuodet paikkaa. Syyssonaatissa maailmalla juhlittu pianotaiteilija, tähti ja kahden tyttären äiti, tulee seitsemän vuoden jälkeen tapaamaan tytärtään.  Tytär on epäonnistunut pianisti, papin vaimo, joka on menettänyt ainoan lapsensa nelivuotiaana. Toinen, mieleltään järkkynyt tytär, on päätynyt laitoksissa vietettyjen rauhattomien vuosien jälkeen sisarensa hoivaan pappilaan, mitä äiti ei tiedä.

Äiti ja tytär ovat toisistaan etääntyneet, ja ikuisesti umpisolmussa keskenään. Tunnekylmyys, katkeruus, nöyristely, julmuus, vanhat roolit ja asetelmat, ne kaikki ovat tallella, ja anteeksiannolle, sovitukselle ja armolle on hyvin vähän tilaa.

Taitelijan vapaus?

Liv Ullmannilla on vain yksi lapsi, tytär Linn Ullmann yhdessä Ingmar Bergmanin kanssa. Bergmanilla puolestaan on yhdeksän lasta viidestä eri liitosta. Linn Ullmann on loistava kirjailija, jonka tarinoista on turha hakea armoa ja helppoja elämänselityksiä.

Hänen tuorein kirjansa Rauhattomat kertoo hänen vanhemmistaan, ilman nimiä. Linn suunnitteli kirjaa yhdessä isänsä kanssa, mutta aika ajoi ohitse, ja kun he siihen lopulta ryhtyivät, Ingmar oli liian vanha, muisti alkoi olla seittiä, voimat vähissä.

Rauhattomat kertoo vanhenemisesta ja luopumisesta, vanhempien poissaolosta. Liv Ullmannin ensireaktio tyttären kirjaan oli suuttumus. Myöhemmin he sopivat ja Liv toteaa tyynesti, että myös tyttärellä on taiteilijan vapaus.

Muistot aina mukana matka-arkussa

Ingrid Bergmanilla on neljä lasta kahdesta avioliitosta – kolme tytärtä ja yksi poika. He kaikki esiintyivät Ingrid Bergmanista vuonna 2015 tehdyssä hienossa dokumentissa Jag är Ingrid, Ingrid Bergman omin sanoin. Enemmänkin hän on siinä omin kuvin: hän kaitafilmasi ja kuvasi kaikkea läpi elämänsä, ja eritoten lapsiaan.

Isabella Rossellini, 65, lapsista tunnetuin, näyttelijä, kirjailija, ohjaaja ja malli, sanoo dokumentissa, ettei äiti heitä hylännyt. Eivät he olleet kunnianhimoisen äidin lapsiressuja, jotka varttuivat alati vaihtuvien lastenhoitajien kaitsemina. Hän pitää äitiään varhaisena feministinä, joka uskalsi elää kuin mies, eikä siinä ollut mitään väärää, että Ingrid ajatteli: työ ennen perhettä.

Sillä tavalla hän ja myös perhe olivat onnellisimmillaan: kun töitä oli vähän, äiti oli rauhaton. Kun hän kävi kotona töiden välissä, hän oli läsnä oleva ja huolehtivainen mamma. Ingrid Bergman kiersi maailmaa ja asui useissa eri maissa muistoarsenaalit mukanaan matka-arkuissa: kuvat, muistikirjat, filmikelat, lasten piirrokset, kaikki.

Isabellan kaksoissisko Isotta muistelee lapsuuttaan toisin, hän ikävöi äitiä ja rakkautta. Isabella kärsi lapsuudessaan pahasta skolioosista, hän joutui useisiin leikkauksiin ja pitämään rautaisia selkätukia – sisarusten mielestä hän sai osakseen enemmän äidin huomiota kuin muut.

Isabella sanoo, että hänen äitinsä piti Syyssonaattia elokuvistaan parhaana. Vaikka välillä Bergmanit, siis ohjaaja ja päätähti, ottivat rajusti yhteen: Ingrid piti roolihahmoaan liian kylmänä ja narsistisena.

Ingrid Bergman sai nimensä vuonna 1915 Ruotsin prinsessa Ingridin mukaan. Ingridistä tuli Tanskan kuningatar, Kaarle Kustaan täti ja kummitäti. Ja vähän lisää triviaa: Ingmar Bergman ohjasi yhden oopperan elokuvaksi, Mozartin Taikahuilun vuonna 1975. Siinä Paminan roolin näytteli ja lauloi Irma Urrila (s. 1943), rakastettu, komean kansainvälisen uran tehnyt suomalainen sopraano.

Suomi ja Ruotsi, Ruotsi ja Suomi

Syyssonaatti-oopperan sävelsi suomalainen Sebastian Fagerlund, 45, Suomen Kansallisoopperan tilauksena, osana Suomi 100 -hankkeita. Hän ihastui ja innostui aiheesta valtavasti. Viime viikolla ensi-iltaan tullut ooppera on saanut suurenmoisen vastaanoton.

Niin myös pääroolin esittäjä Anne Sofie von Otter, ruotsalainen mezzosopraano. 62-vuotiaana (samassa iässä kuin Ingrid Bergman elokuvaa tehdessään) kahden lapsen äitinä hän tietää, millaista on ollut tehdä laulajan uraa maailman huipulla, kun lapset olivat pieniä. Mutta hänen lapsensa olivat usein naperoina mukana maailmalla niin, että matkassa oli lastenvahti tai isä, ohjaaja-näyttelijä Benny Fredriksson.

Haastatteluissa Anne Sofia von Otter vaikuttaa tasapainoiselta tähdeltä, kunnianhimoiselta realistilta. Hän varttui ruotsalais-saksalaisessa diplomaattiperheessä, asui lapsuudessaan eri maissa, opiskeli Lontoossa maailmankuulun Unkarin-juutalaisen Vera Rozsan johdolla. Rozsa oli oppilaisiinsa syvää humanismia ja hyvää itseluottamusta kylvänyt viisas opettaja, jota myös Karita Mattila kiittää monesta.

Aplodit ja lapsen halaus

Syyssonaatin pianistitaiteilija ymmärtää tehneensä väärin, laiminlyöneensä ja vahingoittaneensa lapsiaan – mutta tunnetasolla hän ei asiaa sisäistä: taiteen alttarihan vaatii aina uhrinsa. Hän on toiminut niin kuin piti, koska hänellä oli tehtävä, erikoislahjansa, palvova yleisö, maailma avoinna ja valloitettavana.

Kansallisoopperan katsomossa on tunnettu myötätuntoa ja kauhua, syvää lohduttomuutta ja surua. Joku on nähnyt armon ja sovituksen väläyksiä. Monet kokevat Ingmar Bergmanin näkökulman vanhanaikaisena, vanhan miehen asenteellisuutena uraansa keskittyneestä naisesta, joka ei välitä perheensä kärsimyksestä: yleisön aplodit lämmittävät enemmän kuin lapsen halaus.

Kruununprinsessa Victoria viipyy Suomessa alle vuorokauden – tulee lauantain iltapäivällä, matkaa kotiin sunnuntaina aamusta. Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustajaeukko povatakseen, että heti kotiin päästyään hän halaa Estellen, 5, ja Oscarin, 1, ja Danielin, 44. Silittelee, hipelöi, rutistaa kaksin verroin, heittäytyy leikkimään tai eväsretkelle linnan puutarhaan.

Sillä hän tietää entistä todemmin, että elämäntehtävän voi oikeasti yhdistää äidin ja puolison rooleihin.