Apu

Yllätyksellinen munuaissyöpä

Yllätyksellinen munuaissyöpä

Jos tuuri käy, huonomaineinen munuaissyöpä voidaan parantaa leikkauksella. Uudet lääkkeet tuovat toivoa, ja etäpesäkkeiden kasvu voi pysähtyä myös spontaanisti.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Kirsi Tuura
Mainos

Loppukesän aurinko on paahtanut kuumaksi erikoislääkäri Katriina Peltolan työhuoneen HYKSin Syöpätautien klinikan päiväosastolla. Käytävällä, Peltolan työhuoneen takana, potilaat odottavat lääkärien ja sairaanhoitajien vastaanotoille.

Kuusikymppinen pariskunta seuraa peräkanaa sairaanhoitajaa tämän työhuoneeseen. Toinen valkotakkinen kiirehtii ripein askelin pitkin käytävää.

Osastolla asioivat ovat oppineet, että sinne saa tulla puolison tai ystävän kanssa. Joillakin mukaan tulee koko perhe. Potilas saa päättää.

Päiväosastolla hoidetaan kaikkia suoliston alueen syöpiä. Levinneeseen munuaissyöpään sairastuneet saavat osastolla pääsääntöisesti lääkehoitoja ja tarvittaessa sädehoitoja.

Tänne tullessaan potilaat ovat jo käyneet läpi pahimman sokkivaiheen, syövän löytymisen.

Vuosittain runsas 500 miestä ja 400 naista saa diagnoosin munuaissyövästä. Syöpänä se on melko harvinainen, eikä sitä ei tunneta yhtä hyvin kuin yleisimpiä syöpiä.

Tupakoinnin, asbestin, runsaan alkoholinkäytön ja ylipainon tiedetään altistavan munuaissyövälle. Epätasapainossa oleva diabetes aiheuttaa elimistöön kroonisen tulehduksen, joka altistaa monelle syövälle, myös munuaisen pahanlaatuisille kasvaimille. Pieni osa munuaissyövistä on perinnöllisiä.

Syövän luonteeseen kuuluu, että se voi tulla kenelle tahansa.

– Kun jokin virhe saa alkunsa solun jakautumiskoneistossa, sitä ei voi estää, vaikka päällään seisoisi. Ei auta, vaikka olisi elänyt kuinka terveellistä elämää tahansa. Itsensä syyllistäminen on täysin turhaa ja vie voimavaroja, Katriina Peltola sanoo.

Munuaissyöpään sairastuvat ovat keskimäärin 60–65-vuotiaita, mutta joukossa on myös alle nelikymppisiä potilaita.

Tämän syövän ennuste on suhteellisen huono. Viiden vuoden kuluttua kaikista diagnoosin saaneista potilasta on elossa 60 prosenttia. Karkeasti noin kolmasosa leikatuista syövistä muuttuu ajan mittaan levinneiksi.

Tämä selittyy pitkälti sillä, että tauti ei anna merkkejä ajoissa. Kolmasosa munuaissyövistä löydetään esimerkiksi maksaan, keuhkoihin tai luustoon levinneinä.

Oireet saattavat olla epämääräisiä: pitkittynyttä flunssaa, iltaa kohti nousevaa lievää lämpöilyä, väsymystä tai pahimmillaan verta virtsassa ja kylkikipuja.

Osa munuaissyöpäepäilyistä löydetään sattumalta muiden syiden vuoksi tehdyssä tutkimuksessa. Veren tulehdusarvojen nousu ja kaikututkimus antavat useimmiten jo melko varman epäilyn munuaissyövästä, ja diagnoosi varmistuu yleensä tietokonetomografian perusteella.

Sattumalöydös on hyvä uutinen vakavassa sairaudessa, sillä paikallisesti munuaiseen rajoittunut kasvain voidaan poistaa leikkauksella. Jos etäpesäkkeitä ei ole, ajoissa tehty leikkaus on parhaimmillaan parantava, eikä muita hoitoja tarvita. Viiden vuoden kuluttua näistä potilaista on elossa 95 prosenttia.

Leikkauksen tavoitteena on säästää toimivaa munuaiskudosta mahdollisimman paljon, sillä se parantaa potilaan ennustetta. Myös levinneessä syöpämuodossa pyritään vakiintuneen hoitokäytännön mukaisesti poistamaan emokasvain leikkauksella, jos se vain on mahdollista.

– Mikäli myös yksittäinen etäpesäke pystytään poistamaan leikkauksella, potilaan ennuste paranee huomattavasti ja hän voi jopa parantua.

Nuoreksi syöpälääkäriksi Peltola on ehtinyt saada kosolti kokemusta. Hän korostaa, että vaikka levinneeseen syöpään ei ole parantavaa hoitoa, tilanteessa on silti toivoa: elämä voi jatkua pitkään hyvänä syövästä huolimatta.

Munuaissyövän hoidossa perinteisistä solunsalpaajista ei ole hyötyä. Vuodesta 1980 aina 2000-luvun loppupuolelle hoitovaihtoehtoina olivat immunologiset lääkkeet eli interferoni ja interleukiini-2. Tätä ennen ainoa hoito oli leikkaus.

Radikaalin muutoksen hoitoihin toi lääkehoidon kehittyminen vuoden 2007 jälkeen. Siitä lähtien Euroopassa on hyväksytty tiiviiseen tahtiin monia uusia lääkkeitä etäpesäkkeisen munuaissyövän hoitoon.

Tehokkaiksi ovat osoittautuneet erityisesti lääkkeet, joiden vaikutus perustuu syöpäsolun verisuonten uudismuodostusta estäviin mekanismeihin.

– Lääkkeitä räätälöidään vasteen ja esille tulevien sivuoireiden mukaan yksilöllisiksi. Samasta lääkeperheestä pyritään etsimään kullekin potilaalle sopiva vaihtoehto. Joillakin vaste on riittänyt vuodeksi, toisilla jopa kuuteen vuoteen asti. Vaihteluväli on todella suuri.

Erikoislääkäri Katriina Peltola korostaa, että syöpään sairastuneen on turha syyllistää itseään. – Se vie voimavaroja.

Peltola on mukana kansainvälisessä monikeskustutkimuksessa, jossa tutkitaan immunologisia lääkehoitoja eri syöpätyyppien hoidossa. Tutkimukset ovat jo poikineet melanooman hoitoon immunologisen PD1-estäjän, joka sai juuri myyntiluvan. Munuais- ja virtsarakkosyövissä lääkevalmisteen läpimurtoa odotetaan lähiaikoina, sillä alustavat tutkimukset vaikuttavat varsin lupaavilta.

– Puolustusjärjestelmää muokkaavissa hoidoissa on tärkeää, että tunnistetaan juuri ne potilaat, joille hoito soveltuu. Heillä lääke voi parhaimmillaan antaa hyvin pitkäaikaisen vasteen.

Peltola on ollut mukana myös toisessa lupaavassa ja munuaissyöpäpotilaille toivoa tuovassa tutkimuksessa. Siinä selvitetään, miten uusi lääke tehoaa syövän kahden tärkeän kasvutekijän reitin estämiseen. Tutkimus on edennyt hyvin, ja lääkkeestä odotetaan alustavia tuloksia tämän vuoden aikana.

Lääketutkimuksiin osallistuminen työn ohessa tuo Peltolalle ajankäyttöongelmia, mutta tutkimus koukuttaa ja palkitsee. Ammattitaito kasvaa tietämyksen lisääntyessä, ja potilassuhteista tulee tiiviimpiä yhteistyösuhteita, kun lääkkeen vastetta ja haittavaikutuksia seurataan tarkasti.

Monet potilaat käyvät hoitojen aikana töissä, mikäli tehtävät eivät ole fyysisesti raskaita. Peltolalla on ollut potilaita, jotka ovat olleet pelkästään lääkehoidon seurannassa yli kymmenen vuotta. Hoitoja pystytään myös tauottamaan tilanteen mukaan, ja monet työnantajat tukevat etä- ja osa-aikatyötä.

– Kun potilaita oppii pitkässä potilassuhteessa tuntemaan paremmin, keskusteluihin tulee välittömyyttä ja elementtejä elämän eri alueilta. Kun potilaisiin kiintyy, sitä vaikeammalta tuntuu, jos hoitoon tulee ikäviä käännöksiä.

Yllätyksellisyys kuluu munuaissyövän luonteeseen. Se voi nousta esiin pitkän taudittoman jakson, joskus jopa 30 vuoden kuluttua.

– Toisaalta ihmisen puolustusjärjestelmä pystyy pitämään kurissa esimerkiksi keuhkoihin etäpesäkkeitä lähettäneen munuaissyövän jopa 12 vuoden ajan ilman lääkehoitoja. Olen myös nähnyt pari kertaa pienten keuhkoetäpesäkkeiden spontaanin katoamisen.

Myös syövän yksilölliset ominaisuudet ja lääkkeistä saatu vaste vaihtelevat. Vaikka uusilta lääkkeiltä odotetaan paljon, parantavaan hoitoon on vielä matkaa. Lääkkeillä on myös sivuvaikutuksia, joskus rajuja ja jopa hengenvaarallisia.

Peltola kiittelee päiväosaston syöpäsairaanhoitajien ammattitaitoa. He ohjaavat potilaita suun kautta otettavien syöpälääkkeiden käyttöön ja sivuoireiden hallintaan. Sairaanhoitajat näkevät potilaita useammin kuin lääkärit. He kulkevat rinnalla pitkään ja kuulevat elämäntarinat, itkut ja ilot.

Tarvittaessa potilaat ja heidän omaisensa saavat tukea HYKSin psykososiaalisesta yksiköstä. He voivat tarpeen mukaan kääntyä myös talon seksuaali- tai ravitsemusterapeutin tai sosiaalihoitajan puoleen.

– Olen oppinut potilailta ennen kaikkea nöyryyttä ja asennetta elämään. Potilaat ovat kiitollisia, ja myös lyhytaikaisissa potilassuhteissa keskustelu, oikean hoidon löytäminen ja potilaan tilan kohentuminen palkitsevat.

Peltolan tietä syöpälääkäriksi viitoittivat sekä syöpägeenin toimintaa käsittelevä väitöskirjatyö että nuoren läheisen menehtyminen syöpään.

– Päivääkään en ole katunut.

Osasto hiljenee iltapäivän tunneilla. Peltola jättää valkoisen takkinsa tuolin selkänojalle ja lähtee saattajaksi lastensa jalkapallotreeneihin. Huomenna on uusi päivä.

Keskimmäinen kolmesta

Puumalalainen Hannele Eteläpää, 60, on oppinut tuntemaan syövän arvaamattomuuden. Matkan varrella turhat huolet ovat pudonneet kyydistä.

Olin seitsemän vuotta sitten kontrollikäynnillä Mikkelin keskussairaalan syöpätautien poliklinikalla. Vaikka olen ammatiltani lähihoitaja ja tunnen sairaalamiljöön, jännitän näitä käyntejä aina. Edellinen yö meni valvoessa.

Kontrollikäynti liittyi kohtusyövän seurataan. Olin saanut elää kolme vuotta hyvää elämää kohtu- ja munasarjaleikkauksen jälkeen. Leikkaus oli helpotus, sillä kohdussani kasvanut syöpä oli aiheuttanut paljon oireita. Onneksi selviydyin pelkällä leikkauksella.

Tietokonetomografiassa näkyi uusi muutos oikeassa munuaisessa. Kun kuulin tämän, katkeruus valahti lävitseni. Miksi aina minulle? Ensimmäinen ajatukseni oli, että syöpää se varmaan on, vaikka en ollut tuntenut mitään oireita.

Aavistukseni osoittautui oikeaksi: minulla todettiin munuaisen kirkassolukarsinooma. Katkeruus kääntyi kuitenkin pian toiveikkuudeksi. Nykyisin on tarjolla hyviä hoitoja, ja ihminen tulee toimeen yhdellä munuaisella. Jäihän minulle vielä se toinen, vasemmanpuoleinen.

Uusi syöpä oli miehelleni kova pala. Hän oli tukenut minua kohtusyövän eri vaiheissa, mutta uusin sairaus tuntui olevan liikaa. Hän vaikeni asiasta täysin.

Leikkauksiin liittyy riskinsä, ja ne jännittävät minua aina. Olin kiitollinen, että leikkaus meni hyvin. Olin kiitollinen myös siitä, että en tarvinnut sytostaattihoitoja, vaan saatoin keskittyä leikkauksesta toipumiseen, ja arki alkoi rullata entiseen malliin.

Hannele Eteläpäältä leikattiin munuaissyöpä seitsemän vuotta sitten. Lisäksi hän on sairastanut kohtu- ja imu-solmukesyövän.

Syöpä on aina iso huoli ihmiselle. Sen, jos minkä, olen oppinut. Munuaissyöpä on ollut minulle yksi episodi muiden syöpien ja sairauksien sarjassa. Äitini kuoli syöpään, kun olin 5-vuotias. Perin häneltä syövälle altistavan geenin, joka vaikuttaa minun, geeniä kantavien lasteni ja kenties lastenlastenlasteni elämään koko loppuelämämme.

Munuaissyövän jälkeen perinnöllinen syöpägeeni kertoi itsestään vuonna 2012 lantion imusolmukesyöpänä. Minut leikattiin, ja sain sytostaattihoitoja, jotka veivät minulta lantioon asti ulottuvat hiukseni. Se suretti itkuun asti, mutta hiukset kasvoivat entiseen mittaansa sytostaattihoitojen jälkeen.

Arvelen, että kolmannen syövän syntyyn vaikutti suru mieheni kuolemasta. Hän kuoli haimasyöpään vuonna 2011 puoli vuotta sairastettuaan. Seitsemän vuoden aikana perheessämme oli yhteensä seitsemän syöpää, sillä myös pojallamme on ollut kolme syöpää.

Olen ollut sairauseläkkeellä 2000-luvun alusta. En voinut jatkaa enää työssäni, sillä MS-taudin aiheuttama näköhermon tulehdus vei silmistäni näön miltei kokonaan. Tauti on ollut muuten vakaa vuosikaudet.

Minulla on henkireikiä, joista saan tukea ja voimaa. Opin rukoilemaan ja luottamaan korkeimpiin voimiin jo varhain. Rukous nousee sisältä, ja sen varassa jaksan ottaa kunkin päivän sellaisena kuin se tulee.

Puhuminen on auttanut minua, ja haluan olla mukana tukemassa myös muita. Perustin Puumalaan syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä vertaistukiryhmän Toivon ja Ilonan. Olen myös mukana seurakunnan toiminnassa, avustan kahvilassa ja jumalanpalveluksissa.

Elämääni tuovat iloa lastenlapseni, miesystävä ja muutama hyvä ystävätär. Syksyn alkaessa jatkan jälleen lasityökurssilla kansalaisopistossa. Siellä saan iloita onnistumisesta ja luovuudesta, jota olen löytänyt itsestäni.

Olen säilyttänyt lapsenmielisyyteni. Se varmaan on pitänyt minut iloisena.

Teksti Riitta Heimonen

Julkaistu: 10.4.2016