Image

Yksi hetki edes - tämä on elokuva rakkauden tarpeesta

Yksi hetki edes - tämä on elokuva rakkauden tarpeesta

Kuvittele, että rakastat jotakuta niin paljon, että olet onnistunut välttämään täysin varman tuhon vain ajattelemalla hetkeä, jolloin näet hänet uudestaan. Ja se hetki myös koittaa. Näet hänet uudestaan.
Teksti Katja Kallio
Mainos

Se vain, että kuoleman läheisyys on muuttanut sinut niin, että hän ei tunnista sinua enää. Rakastuuko hän sinuun uudestaan? Vai – mikä pahinta – käykö ilmi, ettei hän ehkä koskaan rakastanutkaan sinua? Nämä kysymykset keskitysleiriltä elossa palaava Nelly joutuu kohtaamaan Christian Petzoldin uusimmassa elokuvassa Phoenix.

Saksalainen Petzold (s. 1960) nousi maineeseen kolmen vuoden takaisella, 1980-luvun alun Itä-Saksaan sijoittuvalla elokuvallaan Barbara, jossa hänen luottotähtensä Nina Hoss näytteli maastamuuttoaikeiden vuoksi perähikiälle karkotettua berliiniläislääkäriä. Kuten Barbara, myös Phoenix on päällisin puolin taloudellinen, rauhallinen elokuva ja sisimmältään vielä edeltäjäänsäkin hurjempi. Petzold on riisunut ranskalaiseen rikosromaaniin perustuvasta tarinasta kaikki lajityypin perusainekset ja kaivanut esiin sen minuutta ja rakkautta koskevat kysymykset. Eleettömästi hän avaa oven niiden varjoisille käytäville ja tarkastelee tuhoja, joita sota tekee ihmisen sisimmässä.

Juuri ennen keskitysleirin vapauttamista Nelly Lenzin kasvot on perusteellisesti silvottu. Kirurgi ehdottaa uudenlaisia kasvoja – miten olisi ruotsalaisen filmitähden Zarah Leanderin naama? – mutta Nelly tahtoo omat kasvonsa takaisin. Lopputulos on sinne päin mutta järkytys kuitenkin. Minua ei enää ole, sanoo Nelly nähdessään uuden itsensä ensi kertaa. Mutta ei häntä muutenkaan enää ole olemassa, sitä Nellyä, joka lauloi ammatikseen ja pukeutui punaiseen leninkiin ja käveli kaduilla korkeilla koroilla, varmoin askelin. Jäljellä on vain tämä järjiltään säikytetty pelätti, joka kompuroi eteenpäin Berliinin öisissä raunioissa ja on pienimmästäkin rasahduksesta valmiina laskemaan alleen, ja kuolemaan.

Minne hän sitten yössä kompuroi? Hän etsii miestään Johnnya (Ronald Zehrfeld), ja myös löytää hänet.

Nähdessään tämän etäisesti kuollutta vaimoaan muistuttavan naisen Johnny keksii keinon saada hommattua itselleen vaimon sukuperinnön. Nelly salaa henkilöllisyytensä, suostuu suunnitelmaan ja tekee parhaansa muuttuakseen omaksi vanhaksi itsekseen. Alkaa piinallinen peli, jossa kaikki roolit, kaikki minuuden kerrostumat, menevät sekaisin. Eivätkä vain Nellyllä, vaan Johnnyllä myös.

Nina Hoss on sellainen näyttelijä, jonka äärelle voi asettautua kuin maisemaan. Siinä voi sitten istua ja menettää ajantajunsa katsellessaan tätä hurjuutta ja salaperäisyyttä ja arvaamatonta kauneutta. Petzold puolestaan on peloton ihmistutkija, joka samoilee samoilla mannuilla Kymmenen käskyn Kieslowskin sekä Idan Paweł Pawlikowskin kanssa. Phoenixin maailmassa rakkauden tavalliset hellyyden, vastarakkauden ja arvonannon vaatimukset ovat lentäneet aikaa sitten taivaan tuuliin. Tärkeää Nellylle on vain saada varmuus siitä, että Johnny rakasti häntä silloin. Mutta sitäkin tärkeämpää on saada olla Johnnyn kanssa vielä hetki, olipa hintana ihan mikä hyvänsä, vaikka koko tulevaisuus ja menneisyyskin vielä. Ja tämä taitaa olla alastominta ja syvintä tarvetta, jota olen koskaan missään elokuvassa nähnyt.

Kun kaikki on viety, paluu menneeseen ei onnistu, ja uuden elämän alunkin kanssa tuppaa olemaan vähän niin ja näin. Eivät ihmiset nouse tuhkasta tulisiivin, vaan kompuroivat ylös miten kuten, kontallaan yskien ja naama mustana. Pelko, toivo ja kivut odottavat heitä tällä uudestisyntymisen matkalla. Mutta taipaleen varrella saattaa äkkiarvaamatta koittaa ohikiitävä hetki, jolloin voi unohtaa kaiken ja vain olla onnellinen. Sellaisena hetkenä saa istua rakastettunsa pyörän tarakalla ja ajaa metsän halki, kietoa kätensä hänen vyötäisilleen ja sulkea silmänsä hänen selkäänsä vasten. Havitteleeko hän rahojasi? Voi olla. Eikö hän rakasta sinua yhtään? Ehkä ei. Onko hän pettänyt sinut aiemmin, käyttääkö nytkin hyväkseen ja hylkää taas kohta? Kenties. Mutta tämä on hänen vyötärönsä, hänen ihonsa lämpö huokuu paidan alta. Tässä hän on, tässä näin. Tie ratisee pyörien alla. Linnut laulavat lehtimetsän täydeltä. ■

Julkaistu: 11.9.2015