Tuulilasi

Tuulilasin pääkirjoitus: Yhteiskäyttöautoilu – takana loistava tulevaisuus

Tuulilasin pääkirjoitus: Yhteiskäyttöautoilu – takana loistava tulevaisuus
Yhteisautojen käyttö vaatii ennakointia, suunnittelua ja kärsivällisyyttä. Tilanne on hyvin erilainen kuin sähköpotkulautojen kanssa; ne kun päinvastoin helpottavat spontaania liikkumista, kirjoittaa päätoimittaja Olli Koivusalo.
Julkaistu: 5.10.2022

Muistatteko vielä yhteiskäyttöautoilun? Siitä kohkattiin jokunen vuosi sitten meillä Suomessakin äänekkäästi ja alalle yritettiin kehittää liiketoimintaa. Bloxcar, DriveNow, Ekorent, Hertz - kaikki ovat jo poistuneet markkinoilta.

BMW:n ja vakuutusyhtiö Pohjolan DriveNow Helsingissä oli eniten julkisuudessa. Autojen pääasiallinen käyttötarkoitus taisi olla se, että nuorista aikuisista yksi arvottiin juoppokuskiksi, ja sitten kierreltiin pitkän illan ratoksi yhteiskäyttöautolla kapakasta toiseen. Raskaasti tappiollinen konsepti haudattiin vähin äänin.

Uusia yrittäjiäkin on alalle tullut, mutta toiminta on jäänyt varsin pienimuotoiseksi.

Olen itsekin kokeillut yhteiskäyttöä, mutta en autolla vaan sähköpotkulaudalla. Näin boomeri- ikäiselle kynnys tuntui korkealta, mutta turhaan. Ymmärrän nyt itse asiassa oikein hyvin, miksi näillä laitteilla on oma, vannoutunut käyttäjäkuntansa. Sähköpotkulaudalla ajeleminen on nimittäin hauskaa. Se on helppoa ja koukuttaa kerrasta. Voittaa tiiviissä kaupunkiympäristössä esimerkiksi pyöräilyn mennen tullen.

"Sähköpotkulautailussa koko homman juju on nimenomaan yhteiskäytössä. Jos lauta olisi jokaisella oma, niillä liikkuminen ei olisi lainkaan yhtä huoletonta ja suosittua."
Olli Koivusalo, päätoimittaja

Homma on tehty käyttäjälle erittäin vaivattomaksi. Kunhan ensin on rekisteröitynyt käyttäjäksi, sen jälkeen kännykällä tehtävä vuokrausoperaatio ottaa vain muutaman sekunnin. Ja sitten matkaan. Isojen kaupunkien keskusta-alueilla menopelin löytää aina viimeistään kulman takaa. Kännykkä näyttää lähimpien lautojen sijainnin. Parilla kolmella eurolla huristelee jo pitkän pätkän.

Hauskaa ajelua, mutta ei siitä mihinkään pääse, että sähköpotkulaudat korvaavat liikennemuotona lähinnä kävelyä. Kyse on ns. viimeisen kilometrin matkustusmuodosta, jota ennen tavattiin kutsua jalkapatikaksi. Turhakkeita siis ovat, mutta tuovat elämään valoa ja iloa.

Joka tapauksessa lautojen suuri suosio osoittaa sen, että yhteiskäyttö voi olla toimiva konsepti. Itse asiassa sähköpotkulautailussa koko homman juju on nimenomaan yhteiskäytössä. Jos lauta olisi jokaisella oma, niillä liikkuminen ei olisi lainkaan yhtä huoletonta ja suosittua.

Ekologisuuden ja ympäristöystävällisyyden kannalta ei tietenkään ole hyvä asia, että liikenteen sähköistyminen tarkoittaa osaltaan myös tätä: lihasvoimalla tapahtuva liikkuminen on vaihtunut sähköllä sujutteluun. Mutta se on sitten kokonaan toinen tarina. Fossiilittoman liikenteen tiekarttaa ei kuitenkaan tässä yhtey­dessä kannata kovin näkyvästi heilutella.

"Yhteiskäytön pitäisi olla ainakin reilusti halvempaa kuin taksilla ajelun. Se on kova haaste, kun markkinoilla toimii Uberin ja virolaisen Boltin kaltaisia halpuuttajia."
Olli Koivusalo, päätoimittaja

Miksi sitten yhteiskäyttö ei autoilla ota tulta, kun sähköpotkulaudoilla homma toimii kerta kaikkiaan loistavasti?

Siihen on monia syitä, joista keskeisin on se, että käytettävän kaluston määrä on palvelun toimivuuden kannalta kaikki kaikessa. Kun laadukas sähköpotkulauta maksaa ehkä muutaman satasen, autojen kohdalla puhutaan aina kymppitonneista. Mikään bisnes ei kestä sitä, että ostetaan satoja tai jopa tuhansia autoja katujen varsille satunnaisia kuljettajia odottamaan. Mistä niille löytyisi parkkipaikkojakaan? Hinnoittelullakin on väliä: käytön pitäisi olla ainakin reilusti halvempaa kuin taksilla ajelun. Se on kova haaste, kun markkinoilla toimii Uberin ja virolaisen Boltin kaltaisia halpuuttajia.

Ja totta kai autoilun tarve on kaikkein vähäisin nimenomaan kaupunkikeskustoissa, jossa väestötiheys muuten saattaisi riittää bisneksen pyörittämiseen. Tässä on yhteiskäyttöautoilun liiketoimintaparadoksi, jota yksikään toimija ei ole vielä pystynyt ratkaisemaan.

Jotta konsepti olisi oikeasti toimiva, yhteiskäyttöauton pitäisi löytyä heti kulman takaa eikä viiden kilometrin päästä. Ja juuri nyt eikä viidentoista minuutin kuluttua.

"Taitaa olla niin, että lehmätkin lentävät ennen kuin yhteiskäyttö Suomessa yleistyy."
Olli Koivusalo, päätoimittaja

Suomen oloissa myös talvi tuo omat hankaluutensa. Potentiaalinen yhteiskäyttöautoilija ei ehkä jaksa alkaa kaivamaan autoa paljain käsin irti kadunvarren kinoksesta, vaan valitsee toisen liikennemuodon.

autoilijan näkökulmasta keskeisin ongelma on siinä, että yhteisautojen käyttö vaatii ennakointia, suunnittelua ja kärsivällisyyttä. Tilanne on hyvin erilainen kuin sähköpotkulautojen kanssa; ne kun päinvastoin helpottavat spontaania liikkumista.

Siinä on ratkaisevan suuri ero. Juuri siksi toinen on lyönyt läpi, toinen ei.

Yhteiskäyttöautoilun pioneerina Suomessa voidaan pitää pääkaupunkiseudulla toimivaa City Car Clubia. Jo viime vuosituhannen puolella toimintansa aloittaneen firman bisnes on edelleen tappiollista. Autoja on jäljellä enää noin kymmenen.

Taitaa olla niin, että lehmätkin lentävät ennen kuin yhteiskäyttö Suomessa yleistyy. Tai autot ainakin.

2 kommenttia