Yhteiset talkoot?
Puheenaiheet
Yhteiset talkoot?
Palkkojen alentaminen kuulostaa utopialta, palkkamaltti sen sijaan mahdolliselta.
Julkaistu 11.12.2012
Apu

Suomen vienti on jäänyt jälkeen kilpailijamaista. Euroopan keskuspankin mukaan Suomi on Saksaan verrattuna menettänyt kustannuskilpailukykyään kahdeksassa vuodessa huikeat 17 prosenttia. Teknologiateollisuuden liikevaihto ja vienti ovat kaukana talouskriisiä edeltävästä ajasta.

Teollisuudesta kuuluu voimakas viesti: ”Ei enää uusia rasitteita yrityksille. Työmarkkinoiden kustannuskehitys on mitoitettava vientisektorin kilpailukykyedellytykset turvaten. Palkanmuodostusta on joustavoitettava ja siirryttävä keskiarvoajattelusta yrityskohtaiseen tuottavuuteen.”

Elinkeinoelämän keskusliiton hallituksen tuore puheenjohtaja, vuorineuvos Ilpo Kokkila sanoi Ylen Ykkösaamussa, että tulevissa neuvotteluissa palkkoja pitäisi mieluummin alentaa kuin nostaa.

Palkkojen alentaminen kuulostaa utopialta, palkkamaltti sen sijaan mahdolliselta. Jos vaihtoehtona on työpaikkojen väheneminen ja väen lähettäminen kilometritehtaalle, työntekijäpuolelta saattaa löytyä talkoohenkeä.

Mikäli talkoot Suomen vientiteollisuuden kilpailukyvyn nostamiseksi saadaan aikaan, yritysten tulisi sitoutua palkkamalttiin myös ylimmän johdon osalta. Johtajien palkankorotukset ja bonukset eivät tähän kuvioon istu. Ilpo Kokkilakin sen sanoi:

– Jos tiukka palkkalinja onnistutaan tekemään, se edellyttää kaikkien osallistumista. Ihmiset eivät voi sitä hyväksyä, ellei sitä tehdä tasapuolisesti.

Kommentoi »