Tuulilasi

Yhdysvalloissa vaaditaan päivämäärää polttomoottoriautojen kiellolle

Yhdysvalloissa vaaditaan päivämäärää polttomoottoriautojen kiellolle
Kaksi kalifornialaissenaattoria vaatii presidentti Joe Bideniä määrittelemään päivämäärän, jolloin Yhdysvalloissa ei voisi enää ostaa polttomoottoriautoa.
Julkaistu: 23.3.2021
Kalifornian osavaltio on näin jo tehnyt, siellä polttomoottoriautojen ostokielto astuu voimaan vuonna 2035.
Reutersin mukaan senaattorit Dianne Feinstein ja Alex Padilla lähettivät Bidenille kirjeen, missä he pyysivät presidenttiä seuraamaan Kalifornian esimerkkiä koko maassa sähköautoilun buustaamiseksi. Toistaiseksi Biden on kertonut julkisuudessa, ettei hän aio määrittää kiellolle mitään tarkkaa päivämäärää.
Siitä huolimatta hän on jo tehnyt toimenpiteitä sähköautojen määrän kasvattamiseksi. Heti virkakautensa alussa Biden allekirjoitti määräyksen, että liittovaltion omistamat 645 000 autoa tullaan kaikki vaihtamaan sähköisiksi.
Senaattorit vaativat myös, että Kalifornian määrittävät tiukat päästörajoitukset asetettaisiin voimaan koko maassa. Autonvalmistajista esimerkiksi Ford, Honda, Volkswagen ja BMW ovat jo hyväksyneet Kalifornian päästörajoitukset.
2 kommenttia