Vertailukelpoiset mittauspisteet olivat vuosina 2008 ja 2020, ja sosiaalinen media yleistyi niiden välillä. Ylivertaisuusharha oli hieman yleisempi niiden ihmisten keskuudessa, jotka sanoivat hankkivansa yhteiskunnalliset uutisensa nimenomaan internetistä ja sosiaalisesta mediasta. Sanomalehdistä uutisensa hankkivilla tällaista efektiä ei ollut. Sitä emme tietenkään tiedä, aiheuttaako internet ja sosiaalinen media Dunning–Kruger-efektiä vai valitsevatko syystä tai toisesta sille alttiit ihmiset netin uutislähteekseen.

Facebook on aika avoimesti antanut dataansa isolle tutkijaryhmälle, ja se on julkaissut Science- ja Nature-lehdissä siitä juttuja. Mielestäni mielenkiintoisin niistä oli se, että kun katsottiin yli 200 miljoonan amerikkalaisen dataa Yhdysvaltain vuoden 2020 presidentinvaalien kontekstissa, äärikonservatiivisesta päädystä löytyi valtava väärän tiedon kupla. Liberaalissa päädyssä tällaista ei ollut. Tämä on tulkintaa, mutta minusta meillä on nähtävillä samanlaista liikehdintää. Se tosin on lievempää ja rauhallisempaa.

Ei siinä ole mitään ihmeellistä, etteivät ihmiset tiedä politiikasta kauheasti. Minuakin kiinnostaa jalkapallo enemmän kuin politiikka, jos nyt rehellisiä ollaan. Ja kuvittelisin, että ne, jotka eivät ole valtiotieteilijöitä tai toimittajia, seuraavat politiikkaa keskimäärin vielä huomattavasti vähemmän. Se on ihan ymmärrettävää. Informaatioympäristön muutos on uutta, enkä ole ainoa, joka on herännyt siihen. Isolla pensselillä kautta rantain maalaten lopputulema tuppaa olemaan, että sosiaalisen median vaikutukset demokratian hyvinvointiin ovat olleet negatiivisia.

Ehkä hiukan. Demokratiassa on kuitenkin oletus, että ihmiset ovat toiminnassaan jollain tasolla rationaalisia eivätkä tee täysin olemassaolevan tiedon vastaisia valintoja. Kirjoitin väitöskirjaani vuonna 2009, jolloin ihmiset alkoivat olla aktiivisia Facebookissa. En millään osannut olla yhtä huolissani kuin nyt olen. Silloin uskottiin sen potentiaaliin. Tiedon äärelle pääsisivät nekin, jotka eivät katso puoli yhdeksän uutisia. Jossakin kohdassa se kääntyi väärään suuntaan, mutta en pysty sanomaan minkä takia. Varmaan maaperää on luonut pelko omasta tulevaisuudesta yhdistettynä uuteen teknologiaan.

Monia ärsyttää varmasti nimenomaan se holhoava tyyli. Sen vastapainoksi heillä on kuitenkin mieli avoimena kaikelle, mitä he Googlella löytävät. Omaksutaan kritiikittömästi tarkoituksellisesti harhaanjohtavaa materiaalia, että valtamedia valehtelee, tässä on toisenlainen totuus. Ymmärrän, että se on paketoitu niin, että siihen on houkuttelevampaa uskoa. Idealisti minussa ajattelee, että kouluissa pitäisi opettaa, miten tieteellinen tieto syntyy, miten sitä korjataan ja miten todennäköisyyslaskenta toimii ja minkä takia.

Sillä saadaan parempia vastauksia kuin arvaamalla. Tieteessähän ei yritetä arvata vaan todentaa niitä arvauksia. Huomaan arkikeskusteluissa, että todennäköisyysajattelu on yllättävän hukassa monelta. Se on tietty inhimillistä ja syyllistymme siihen kaikki, mutta huomaan ajattelevani, että monelle korkeakoulutetullekin ihmiselle olisi tehnyt hyvää oppia tieteenfilosofian ja todennäköisyyslaskennan perusteet. Monella varmaan syttyisi silloin lamppu, miksi faktat ovat todennäköisemmin oikein kuin toisenlainen informaatio.

Luulen, että korjausliikkeitä oikeastaan on alettu todenteolla hakea vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Huonot uutiset ovat, että yhteiskunnallisten virhekäsitysten korjaaminen on hirveän vaikeaa. Hyvät uutiset ovat, että käymällä deliberatiivista, raamitettua ja johdettua keskustelua ihmiset tuppaavat löytämään toisensa tulehtuneessakin ympäristössä. Nämä teknologiat eivät vain ole millään lailla deliberatiivisia. Olen usein provokatiivisesti ehdottanut, että Twitter pitäisi sulkea. Vaikka siellä on hyviäkin asioita, kääntöpuoli on niin negatiivinen.

On se. Facebook ei ole mitenkään parempi, mutta ihmiset ovat käyttäneet sitä alusta asti epäpoliittisemmin, joten sen perusluonne on erilainen.

Demokratiat on aika huonoja katsomaan kauas. Poliitikoilla on insentiivit tehdä ratkaisuja, joilla on nopeita positiivisia vaikutuksia. Minun tai muiden tutkimukset eivät kuitenkaan löydä äänestäjäkuntaa, joka olisi erityisen lyhytnäköinen. Mutta se, että pystyy katsomaan kauemmas, edellyttää asiantuntijuutta tai perustietoja. Minä pystyn arvioimaan sarjakauden alussa Turun palloseuran mahdollista lopputulosta paremmin kuin joku, joka ei ole koskaan katsonut jalkapalloa. Sama pätee politiikkaan. Silloin tullaan kysymykseen, millainen painoarvo me annetaan asiantuntijuudelle.

Se on aika todennäköistä, mutta en pysty varmistamaan sitä empiirisesti.

Tuossa keskustelussa ei ole viimeistä sanaa. On tuloksia, joissa ihmiset tietävät paljon ja tietävät tietävänsä paljon ja ovat siksi jyrkkiä eivätkä suostu muuttamaan mielipidettään. Viime vuosilta taas on tuloksia, joissa nimenomaan ihmiset, joilla on karkeita virhekäsityksiä, ovat kannoistaan satavarmoja.

Perustaso ei ole heilahtanut, mutta ehkä harhakäsitykset omista tiedoista ovat. Havaittavissa on ilmiö, että Dunning–Krugerille alttein ei ole totaalisen pihalla oleva porukka. Heillä ei ole harhakäsityksiä: he tietävät, että ovat pihalla eivätkä ole kiinnostuneita. Vinouma löytyy, kun mennään siitä askel ylöspäin. Puhutaan ihmisistä, joilla on kiinnostusta ja jotain tietoakin mutta taipumus yliarvioida sitä. Kaikkia aina kiinnostaa, miten tämä näkyy perussuomalaisissa. En tiedä sitä, koska vuoden 2008 aineistonkeruun aikaan se oli niin marginaalinen puolue.

On hyvä muistaa, että ei kukaan syyttä suotta hylkää järkeään. Tieteen tai median näkökulmasta syyllistyy tahtomattaan joko holhoavaan tyyliin tai siihen, että pitää näitä ihmisiä yksinkertaisesti tyhminä. Olen asunut Yhdysvalloissa Indianassa maissipeltojen keskellä, ja minulla on jonkinlainen kosketuspinta tähän ilmiöön. Ei nekään ole pahoja ihmisiä. Niitä vaan pelottaa ihan helvetisti. Vaikkapa ilmastonmuutoksen kieltäminen on monelle osa protestointia, koska sitä pitävät esillä ihmiset ja koneisto jota he pelkäävät. Tätä inhimillistä ulottuvuutta ei saisi unohtaa.