Apu

Yhä useampi kadonnut löytyy

Yhä useampi kadonnut löytyy

Suomessa tehdään joka päivä muutama ilmoitus kadonneesta. Siitä käynnistyy poliisin etsintäkoneisto. Katoamistapausten määrä on nousussa.
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Hätäkeskus saa puhelun. Soittaja on palvelutalon työntekijä, joka kertoo, että iäkäs, muistisairaudesta kärsivä asukas on lähtenyt omille teilleen. Vanhus on nähty viimeksi asunnollaan muutama tunti sitten eikä henkilökunta ole löytänyt häntä lähiympäristöstä.  Hätäkeskus ilmoittaa katoamisesta paikalliselle poliisille, joka aloittaa toimenpiteet välittömästi. – Kadonneen henkilön etsinnöille ei ole Suomessa viiveaikaa. Kun poliisi saa tiedon katoamisesta, se tekee aluksi tilannearvion, jonka perusteella päätetään, miten kiireellisesti henkilöä lähdetään etsimään, kertoo kadonneiden henkilöiden etsintöihin erikoistunut ylikonstaapeli Jari Seppälä Lapin poliisista. Alussa tarkistetaan kadonneen tiedot ja ryhdytään tavoittelemaan tämän lähiomaisia. Joskus se voi olla hankalaa, mikäli kyse on esimerkiksi ulkomaalaisesta retkeilijästä. Vanhusten omaiset tavoitetaan yleensä nopeasti. – Alkuvaiheessa henkilön lähipiiriltä yritetään saada mahdollisimman tarkat tiedot kadonneen tuntomerkeistä, voinnista, yleisestä kunnosta ja kyvystä liikkua katoamisympäristössä. Ensimmäiset poliisipartiot aloittavat lähietsinnän. Se pitää sisällään tiedustelujen tekemistä sekä rakennuksissa ja kulkureiteillä tapahtuvaa etsintää. Lähietsintävaiheessa käytetään apuna myös poliisikoiria ja miehittämättömiä ilma-aluksia. Palvelutalosta ja omaisilta saatujen tietojen perusteella katoamisesta julkaistaan tiedote, jolla toivotaan yleisövihjeitä kadonneen liikkeistä.  Koska katoamisesta on kulunut jo tunteja, tämä vanhus voi olla missä tahansa.

Tässä vaiheessa poliisi ottaa avuksi MSO-menetelmän (Managing Search Operation). Etsittävä profiloidaan ja todennäköiset löytymisalueet määritellään kadonneen taustatietojen avulla.  Selville pyritään saamaan esimerkiksi henkilön päivärutiinit ja harrastukset.  Henkilöhistorian lisäksi profiloinnin taustana toimii vertailuaineisto eli aiemmat samanlaiset katoamistapaukset. Tietokonevertailussa henkilöä sovitetaan valmiisiin profiileihin, jotka on luotu aiemmista tapauksista saaduista tiedoista.  Profiileissa on määritelty, millaiseen ympäristöön henkilö on hakeutunut, miten hän on käyttäytynyt ja mistä löytynyt. Muistisairas vanhus saattaa toimia täysin epäjohdonmukaisesti. Hän ei välttämättä vastaa nimensä kutsumiseen. Muistisairaiden tiedetään hakeutuvan yleensä tuttuihin paikkoihin: aiemmille asuinalueilleen, entisille työpaikoilleen tai lapsuusmaisemiin. MSO-menetelmässä etsintäalueet jaetaan lohkoihin, jotka asetetaan tärkeysjärjestykseen sen mukaan, mistä lohkosta henkilö todennäköisimmin löytyy.  Arvioinnilla voidaan määrittää, missä järjestyksessä etsintäalueita käydään läpi.

Esimerkkitapauksemme vanhus on menettänyt lähimuistinsa, mutta puhunut viime aikoina paljon vuosikymmeniä sitten kuolleesta äidistään. Hänen voidaan olettaa hakeutuvan vanhalle kotitalolleen, jonne on palvelutalolta matkaa noin viisi kilometriä.  Etsinnät kohdistetaan reiteille, joista alueelle on mahdollista kulkea. Reittivaihtoehdoista kaksi on yleisiä maanteitä. Kolmas on vanha, metsittynyt kulkureitti, joka ei ole enää yleisessä käytössä.  On todennäköistä, että menneisyydessä elävä muistisairas käyttää vanhaa reittiä, koska se on ainoa, jonka hän tuntee. Kolme vapaaehtoista etsijää kulkee koiran kanssa reittiä vastapäivään. Pian koira saa vainun, ja kadonnut löydetään harhailemasta vanhan kulkureitin varrelta maastosta. Matkaa palvelutalolle on kaksi kilometriä.  Kadonnut on hyvissä voimissa ja kyselee tietä vanhalle kotitalolleen. Vanhus on hakeutunut tiheän kasvillisuuden joukkoon, kuten maastoon eksyneiden muistisairaiden tiedetään usein tekevän.  Jäljitys päättyy samoin kuin yhdeksän kymmenestä muistisairaan etsinnästä – onnellisesti. – Suurin osa kadonneista löytyy hyvin läheltä, arviolta 300–800 metrin päästä katoamispaikasta. Useimmissa tapauksissa henkilö ei ehdi olla kadoksissa kovin pitkään, vaan löytyy jo muutamassa tunnissa poliisipartion toimesta, Seppälä kertoo.

MSO-menetelmän ansiosta kadonneita löydetään nykyään entistä nopeammin. Ruotsissa MSO on osoittautunut viisi kertaa tehokkaammaksi kuin perinteinen ketjuetsintä. Etsintä ei ole enää hakuammuntaa, vaan etsintäpartioita saadaan yhtä aikaa laajalle alueelle. – Profiloinnilla saamme heti tiettyjä määreitä etsintään. Se auttaa meitä suuntaamaan etsintöjä johonkin suuntaan jo alkuvaiheessa. Etsinnän kuluessa tehdään koko ajan uutta arviointia ja päättelyä siitä, mistä henkilö voisi löytyä. Suomessa kadonneiden profilointi aloitettiin kokeiluna 2011. Menetelmää testattiin kahden vuoden ajan Lapissa. Nykyisin sitä käytetään laajasti koko maassa.  Kokemukset ovat ylikonstaapeli Seppälän mukaan hyviä. – Profiilit ovat pitäneet paikkansa varsin hyvin. Kadonneet ovat liikkuneet pääsääntöisesti säteiden sisällä, jotka profiloinnissa on määritetty. Löytymispaikkakin on varsin usein sellainen kuin profiilissa on kuvattu. Kadonnut löytyy yleensä viiden ensimmäisen etsintälohkon sisältä. Aina pitää silti muistaa, että jokaisen katoamisen takana on tarinansa. Seppälän mukaan MSO-menetelmä on hyvin tehokas erityisesti maastossa ja harvaan asutuilla alueilla. Kaupunkiympäristössä profiilissa määritetyt etäisyydet pitävät heikommin paikkansa, mutta paikat ja kohteet täsmäävät. – Suurin osa lyhytaikaisista katoamisista tapahtuu muistisairaille vanhuksille taajamissa. He saattavat liikkua julkisilla kulkuneuvoilla, mistä johtuen etäisyysarviot eivät välttämättä pidä paikkaansa. Tietyöt tai uudet rakennukset saattavat aiheuttaa vanhuksen lähiympäristöön muutoksia, jolloin paikantaminen liikkuessa hämärtyy.

Henkilön välittömään hätäetsintään ryhdytään Suomessa, jos kadonneen epäillään katoamisolosuhteiden tai muun seikan perusteella olevan välittömässä hengenvaarassa. Hätäetsintävaiheeseen päätyy vuosittain muutamia satoja tapauksia.  Laajoja etsintöjä vaativia tapauksia on vuosittain kymmeniä. Hätäetsinnöissä poliisi käyttää tärkeiden sidosryhmiensä apua. Haja-asutusalueilla erityisesti ilmaetsintä on nopea ja tehokas keino.  Kadonneiden etsintää ilmasta voivat tehdä Rajavartiolaitos, Puolustusvoimat, Lentopelastuskeskus sekä Suomen lentopelastusseura. Poliisilla on käytössä omaa miehittämätöntä lentokalustoaan eli kauko-ohjattavia lennokkeja. Nyt poliisivoimissa on käynnissä valtakunnallinen lennokkien ohjaajien kouluttaminen.  Lapin poliisilaitos on toiminut pioneerina lennokkietsinnöissäkin; miehittämättömien ilma-alusten koekäyttö aloitettiin vuonna 2012. – Ilma-aluksista on tullut koirien ohella olennainen apuväline kadonneiden etsinnässä, Jari Seppälä toteaa. Maastoetsinnöissä poliisia auttaa Rajavartiolaitoksen lisäksi suuri joukko vapaaehtoisen pelastuspalvelun Vapepan etsijöitä.  Suomen Meripelastusseura koordinoi vapaaehtoista etsintää vesialueilla.

Suomessa tehdään joka päivä muutama katoamisilmoitus. Jos kadonnutta ei löydetä lähi- tai hätäetsinnöissä, tai katoamisesta on kulunut aikaa, poliisi aloittaa tutkinnan. – Ensimmäisten tietojen kerääminen on ratkaisevaa – missä yhteydessä, seurassa ja olosuhteissa henkilö on kadonnut. Lisäksi on tärkeää saada selville, onko henkilöllä ollut suunnitelmia matkustaa. Sen jälkeen arvioidaan, miten tutkintaa tai etsintöjä lähdetään suorittamaan, kertoo keskusrikospoliisin murharyhmän päällikkö, rikosylikomisario Tero Haapala. Kadonneen tausta, terveydentila, elämäntilanne ja katoamisolosuhteet antavat usein viitteitä siitä, mitä hänelle on mahdollisesti tapahtunut.  Vaihtoehtoja ovat yleensä tahallinen katoaminen, itsemurha, henkirikos, eksyminen tai tapaturma. – Omaiset ovat tärkein tietopankki, mutta meidän pitää pyrkiä saamaan tietoja useammasta lähteestä. Näin pystymme varmistumaan, että tieto on oikeaa eikä värittynyttä, kuten se omaisten kertomana saattaa usein olla. Kokonaiskuva pitää saada totuudenmukaiseksi, ylikonstaapeli Jari Seppälä sanoo. Seppälän mukaan omaiset eivät aina tiedä kaikkea kadonneen tekemisistä. – Vaimo voi ilmoittaa, että mies on lähtenyt marjaan ja jäänyt sille tielle. Mutta kun asiaa kysytään miehen työkaverilta, saattaa selvitä, ettei mies ole koskaan marjametsällä käynytkään, vaan ostanut marjansa aina kaupasta.

Poliisille tulee vuosittain jopa 20 000 ilmoitusta, jotka tavalla tai toisella liittyvät ihmisen katoamiseen. Joukossa on hätäkeskussoittoja eksyneen oloisista vanhuksista sekä vanhempien ilmoituksia lapsista, jotka eivät ole tulleet koulusta kotiin.  Vakavien tapausten seulominen vaatii tarkkuutta hätäkeskuspäivystäjältä. Alussa on tärkeää saada riittävä varmuus tapauksen kiireellisyydestä.  Ilmoitusten määrä on niin valtava, että virheitäkin voi sattua. – Joskus käy niin, ettei kadonnutta lähdetä etsimään riittävän nopeasti tai riittävällä laajuudella. Välillä etsintöjä käynnistetään ylimitoitetulla volyymilla ja todetaan myöhemmin, ettei hätää ollutkaan. Silloin tällöin poliisin tutkittavaksi tulee tapauksia, jotka ovat täydellisiä mysteereitä. Perusterve, säntillistä elämää viettävä aikuinen ihminen saattaa kadota keskellä kaupunkia niin, ettei kukaan huomaa mitään.  – Tällaisissa tapauksissa korostuu etsintöjen suunnittelu ja taustatietojen tarkka kerääminen. Joskus on mahdotonta kohdistaa etsintöjä alueelle, kun ei ole tiedossa, mistä lähteä etsimään, Seppälä huomauttaa.

Keskusrikospoliisi (KRP) ylläpitää rekisteriä kadonneista henkilöistä. Tällä hetkellä rekisterissä on noin 450 nimeä.  Rikosylikomisario Tero Haapala kertoo, että katoamisia on tilastoitu tarkemmin 1970-luvulta lähtien. Sitä vanhempia tapauksia on kirjattu poliisin järjestelmiin satunnaisesti, koska tapausten tilastointi ja seuranta ei aikanaan ollut johdonmukaista.  Vanhimmat keskusrikospoliisin rekisterissä olevat tapaukset ovat 1950-luvulta. Vuosittain pidemmäksi aikaa kateisiin jää parikymmentä henkilöä. Joissain tapauksissa henkilöä ei löydetä koskaan.  Poliisi ei virallisesti lopeta katoamistutkintaa ennen kuin henkilö löytyy. Käytännössä tutkimukset kuitenkin keskeytetään, mikäli eteen tulee umpikuja.  Avoimiin tapauksiin voidaan palata koska tahansa, kun uutta lisätietoa tulee.  Kadonneita löytyy joskus hyvinkin pitkän ajan jälkeen. – Silloin tällöin avaamme vanhoja juttuja ja kokeilemme ratkaista niitä uusilla menetelmillä. Joitain välillä selviääkin. Monesti tiedämme, että kadonnut on maastossa jollain alueella, mutta häntä ei vain onnistuta löytämään. Omaisille on tärkeää saada tapaus ratkaistua ja saattaa kadonnut hautaan, Jari Seppälä toteaa.

Katoamisia tutkiva paikallispoliisi ilmoittaa keskusrikospoliisille henkilöistä, jotka ovat olleet kadonneena yli neljä viikkoa. Tämän jälkeen krp lisää heidät rekisteriinsä.  Kadonneesta kerätään tarkemmat tunnistetiedot sekä asetetaan tarvittaessa kansainväliset etsintäkuulutukset. Rikosylikomisario Tero Haapalan mukaan valtaosa kateisiin jääneistä on 25–45-vuotiaita miehiä. – Suurimmassa osassa tapauksista on viitteitä siitä, että henkilö on kadonnut vapaasta tahdostaan. Jotkut ovat saattaneet olla ulkomailla kymmeniä vuosia ilmoittamatta omaisille. Aikuisen ihmisen osalta katoaminen ei ole rikos, mutta poliisilla on velvollisuus etsiä kadonneita. Nykyaikana ihmisen on vaikea kadota omasta tahdostaan niin, ettei hänestä jää jälkiä. Täysin mahdotonta se ei ole.  Poliisi tietää tapauksia, joissa kadonnut on omaisten pyynnöstä julistettu kuolleeksi, ja kaikkien vuosien ajan ulkomailla lymyillyt ”vainaja” on ottanut yhteyttä viranomaisiin siinä vaiheessa, kun eläkkeen maksu on lakannut.  Poliisilla ei ole mitään velvollisuutta ilmoittaa omaisille kadonneen olinpaikkaa, jos tämä haluaa pysytellä piilossa. – Aina silloin tällöin löytyy myös vainajia, jotka ovat olleet asunnossaan kuukausia ilman, että kukaan on heitä osannut kaivata, ylikonstaapeli Jari Seppälä muistuttaa. Rikosylikomisario Haapala sanoo, että viime vuosina Suomessa on yleistynyt ulkomaalaistaustaisten henkilöiden katoaminen. He lähtevät maasta usein ilmoittamatta, mutta löytyvät lopulta jostain päin maailmaa. Haapala nostaa esille myös lapset ja nuoret, jotka toinen vanhemmista vie mukanaan ulkomaille esimerkiksi huoltajuusriitojen vuoksi. Kateisiin jääneiden joukossa on myös henkirikoksen uhreja. – Karkeasti arvioiden poliisilla on tutkittavana noin 15 tapausta, joissa epäillään henkirikosta. Arviomme mukaan noin viisi prosenttia kaikista kadonneista on joutunut henkirikoksen uhriksi, Haapala toteaa. Keskitetyn rekisterin avulla kadonneiden tunnistetietoja voidaan verrata eri puolilta Suomea löytyviin tuntemattomiin vainajiin. Sormenjälkien, dna:n ja hammastietojen avulla vainajalle löydetään usein henkilöllisyys – vain muutama on jouduttu hautaamaan tuntemattomana. Välillä katoamistapauksen tutkinta saattaa siirtyä paikalliselta poliisilta keskusrikospoliisille. Yleensä kyse on tapauksista, joissa kadonneen tiedetään liikkuneen laajalla säteellä, tai seurassa, johon kytkeytyy järjestelmällistä rikollisuutta.

Ylikonstaapeli Jari Seppälän mukaan katoamistapausten määrä on ollut viime vuosina nousussa. Kehitys luultavasti jatkuu samanlaisena. – Suuret ikäluokat ovat siinä vaiheessa, että muisti alkaa heikentyä. Se nostaa poliisin tehtävämäärää huomattavasti, sillä muistisairaat vanhukset edustavat suurinta ryhmää kadonneiden joukossa. Yksi poliisia runsaasti työllistävä ryhmä on kotoaan tai laitoksista karkaavat nuoret. Heitä katoaa viikoittain.  Sosiaalinen media on tuonut nuorten liikkeiden selvittämiseen merkittävän helpotuksen. – Sosiaalisen median päivitysten kautta saadaan usein selville, että nuori on kunnossa, mutta ei halua tulla löydetyksi. Useimmiten karkuteille lähteneet palaavat kotiin muutaman päivän seikkailun jälkeen. Ylikonstaapeli Jari Seppälä opettaa kadonneiden etsintää Poliisiammattikorkeakoulussa. Koulutuksessa aihetta lähestytään monesta näkökulmasta. – Käymme läpi katoamista ilmiönä eli sitä, miksi ihminen katoaa. Olennainen asia on kadonneiden etsintään liittyvä operatiivinen toiminta – miten se käynnistetään, mitä siihen liittyy ja miten sitä johdetaan. Koulutuksessa opetetaan myös teknisestä apuvälineistä, koiran käyttämisestä ja katoamisiin liittyvistä sairauksista. Seppälän mukaan ihmisen etsinnät ovat poliisille vaikeimpia johtamistehtäviä, koska niihin liittyy paljon sidosryhmiä. – Kyllähän me talon pystymme helposti piirittämään, mutta kadonneiden etsinnässä on mukana paljon henkilöitä poliisin ulkopuolelta. He eivät ole niin sanotusti itseohjautuvia, eli heille pitää kertoa tarkasti, mitä tehdään ja miten. Liikkuvia elementtejä on mukana maalla, ilmassa ja vesillä tavallista enemmän. 

Teksti Jesse Mäntysalo, kuvitus Antti Nikunen / All Over Press / Fotolia

Julkaistu: 17.8.2017