Tampereen Tesoman päiväkodissa elettiin 80-luvun loppupuolella musiikillisia aikoja. Päiväkodin opettajan pojan piti saada esittää jotain, muuten poika muuttui liian rauhattomaksi. Viisivuotias kaveri tapasi istuttaa tyttölauman polvilleen jalkojensa juureen ja vetäistä näille jotain iskelmää: ohjelmistoon kuului Arja Korisevaa, Paula Koivuniemeä sekä Kikkaa.
– Aikuisena olen tajunnut, että kappaleet olivat härskinpuoleisia Tartu tiukasti hanuriin ja näppäile mua -tyyppisiä. Miten ihmeessä he antoivat laulaa niitä? Enkä ole ollenkaan varma, kuuntelivatko muut vapaaehtoisesti vai pakotinko tarhakaverit yleisöksi. Ehkä he ajattelivat, että jos nyt annetaan tuon diivan vetää yksi biisi, saadaan loppupäivä olla rauhassa, Waltteri Torikka, 31, virnistää.
– Samaan tarhaan liittyy myös muita muistoja: ensimmäisen ihastukseni kanssa pussailtiin liukumäen alla ja kuunneltiin Kikkaa samoista korvalappustereoista. Sitten se tyttö muutti pois.
Insinöörin ja lastentarhanopettajan ainoa lapsi rakasti niin paljon musiikkia, että poika laitettiin varhain sekä muskariin että pianokouluun. Hän pääsi myös laulutunneille konservatorioon.
– Mutta en todellakaan ajatellut, että voisin päätyä oopperalaulajaksi.
Waltteri Torikka löysi esiintyjän itsestään jo tarhaikäisenä. Nuoren herran ohjelmistoon kuului Arja Korisevaa ja Kikkaa.
Musikaalisuus tuli isän puolelta, Porissa asuneelta isoisältä.
Waltterin ukki Jaakko Torikka syntyi vuonna 1910 Kurkijoella, mutta muutti 12-vuotiaana vanhempiensa sekä neljän sisarensa kanssa Kaukolaan. Sodat käyneestä miehestä tuli kanttori-urkuri, joka työskenteli Artjärvellä ja vuodesta 1962 lähtien Porin Pihlavan kirkossa, minne perusti myös kirkkokuoron ja toimi sen johtajana.
– Kävimme usein vanhempieni kanssa Porissa tapaamassa ukkia ja mummia. Joskus syötettiin sorsia Kirjurinluodolla, joskus kuunneltiin jazzia isän kanssa. Mutta aina kun mentiin mummolaan, mummi haki Porin torilta tomaatteja ja Salosen karjalanpiirakoita, Torikka muistelee.
Musiikki oli mummolassa alati läsnä, ja ukki nappasi myös Waltterin mukaan musisoimaan, tosin Kikan sijaan mummolassa soi koraalien lisäksi Veteraanin iltahuuto ja Porilaisten marssi. Ukki toimi myös Satakunnan sotaveteraanikuoron johtajana.
– Ukki oli lämmin ja turvallinen, mutta myös kunnioitusta herättävän isokokoinen, suorastaan jättimäinen mies. Tosin pitää muistaa, että katselin ukkia lapsen tasolta. Sodasta ukki ei koskaan puhunut, enkä siitä myöskään kysellyt.
– Muistan edelleen ukin lauluäänen, hän oli kova mies veisaamaan. Sanovat, että meillä on aika samantyyppinen ääni. Pienestä pitäen minua on kiehtonut enemmän ihmisen ääni kuin instrumenttien, Torikka kertoo.
Waltterin isän siskosta tuli isänsä tavoin kanttori-urkuri, isän veli on lahjakas jazzpianisti.
– Valitettavasti ukki kuoli, kun olin alle kymmenen. Mummi elää vielä, tosin muistisairaana.
Lapsuudessa isoisä soitteli usein Waltterin kanssa, pojalle tulivat tutuksi niin koraalit kuin veteraanilaulut.
Waltteri Torikka kävi Lamminpään ala-asteen, sitten Pyynikin ylä-asteen ja sen jälkeen Tampereen yhteiskoulun ilmaisutaidon erityislukion, minkä aikana melkein meinasi päätyä rock-musiikin pariin. Torikan lukioaikainen Postiklubi-bändi voitti näet sanoituksillaan valtakunnallisen rocklyriikkakilpailun ja pääsi esiintymään Provinssirockin lavalle. Myöhemmin bändi haudattiin.
Ammattihaaveita oli paljon, sisällä poltti valtava esiintymisvietti. Remakasti nauraen Torikka kuvailee, kuinka teini-ikäisenä harjoitteli nimikirjoitusten antamista.
Lukion jälkeen, vuonna 2003 Torikka pyrki Teatterikouluun ja pääsi peräti loppusuoralle, kolmanteen vaiheeseen. Vuonna 2005 hän kokeili vuorostaan Tangomarkkinoita.
– Pääsin semifinaaliin, mutta olin unohtanut, että karsintoja varten piti harjoitella kaksi kappaletta ulkoa. Vetäisin jotain kaksimielistä ja ukot eturivissä tökkivät toisiaan. Ties missä nyt olisin, jos silloin olisin päässyt jatkoon.
Osin isoisän antaman kipinän ansiosta sekä rakkaudesta klassiseen musiikkiin Torikka päätyi Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan kirkkomusiikkia. Hän alkoi myös soittaa urkuja. Opinnot katkaisi varusmiespalvelus, minkä Torikka kävi Lahden Hen-nalassa Varusmiessoittokunnassa. Sotilasmusiikin tattoomaailma tuli tutuksi. Korpraali Torikka oppi kivääriporukan kanssa komeita kuviomarssiesityksiä.
– Peruskoulutuskausi on sama, eli siinä sivussa tuli myös rämmittyä ne metsät. Soittokunnassa oli erilaisia kokoonpanoja, joiden kanssa esiinnyttiin Tattoon lisäksi festivaaleilla. Kerran Tomi Metsäketo ei päässyt tattooharjoituksiin ja sain tuuraajana laulaa Oopperan kummitus -dueton Arja Korisevan kanssa. Me kaikki rakastuimme Arjaan ja perustimme Arja Koriseva -museon tuvan ikkunalaudalle: se sisälsi muovimukin, josta hän oli juonut, nimmarin sekä nenäliinan, johon hän oli niistänyt.
– Yhdeksän vuotta myöhemmin esiinnyimme Arjan kanssa samassa Tähdet, tähdet -ohjelmassa. Ei hän tietenkään minua muistanut, Torikka nauraa.
Armeijan aikana syntyi vakava päätös vaihtaa kirkkomusiikki lauluun. Edesmennyt laulunopettaja Pekka Kähkönen oli asiassa ensin vastahankaan, mutta suostui sitten.
– Oopperassa on paljon kollegoita, jotka ovat valmistuneet kirkkomusiikin puolelta, siitä siirtyminen laulupuolelle ei ole mitenkään ihmeellistä. Esimerkiksi Soile Isokoskella on myös kanttori-urkuritutkinto, ja pohjanmaalaisena hän on veisannut ikänsä.
Mutta toisin kuin ukki ja Isokoski, Torikka ei lopulta valmistunut kanttori-urkuriksi.
– Oopperassa yhdistyy näet niin monta asiaa, joista tykkään. Isoja roolitöitä, isoa draamaa, eri kielillä laulamista, saa tavata lahjakkaita kollegoita ja laulaa ison sinfoniaorkesterin kanssa isolla lavalla. En tiedä mitään parempaa.
Torikka debytoi Suomen Kansallisoopperassa vuonna 2009 Leevi Madetojan Pohjalaisissa ja seuraavana vuonna hän voitti Lappeenrannan valtakunnallisten laulukilpailujen miesten sarjan. Vuonna 2012 Torikka valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta, ja samana vuonna hän suoritti tutkinnon Kööpenhaminan kuninkaallisessa ooppera-akatemiassa.
Torikalla on ollut Suomen Kansallisoopperassa useita erilaisia rooleja alkaen Taikahuilun Papagenona sekä nimirooli Jukka Linkolan säveltämässä Robin Hoodissa. Hän on kiertänyt myös Den Jyske Operan La Bohème -esityksen mukana pitkin Tanskaa ja osin Saksaakin.
Pro Musica -säätiö valitsi Torikan Vuoden nuoreksi muusikoksi 2014.
Tähdet, tähdet on MTV3-kanavan viihdeohjelma, jossa etsitään Suomen parasta esiintyjää. Artistit esittävät viikoittain vaihtuvan genren mukaisia kappaleita ja esiintyjän haasteeksi heitetään esimerkiksi heavyrockia, countrya, diskoa tai punkia. Ensimmäisen kauden voitti Jari Sillanpää.
Torikan kanssa kilpailivat Mira Luoti, Markku Aro, Krista Siegfrids, Roope Salminen, Laura Voutilainen, Arja Koriseva, Jesse Kaikuranta, Jarkko Ahola sekä Anette Olzon.
– Kun minua pyydettiin ohjelmaan, mietin pari viikkoa ja kuulostelin mielipiteitä. Osa kannusti, osa sanoi ohjelman tuhoavan urani. Lopulta päätin lähteä mukaan, vaikka uskoin tippuvani ensimmäisenä. Ajattelin, että olenpahan sen jälkeen taas kokemusta rikkaampi, Torikka muistelee.
Ohjelman ensimmäisessä osassa suihkurusketettu Torikka esitti Ricky Martinin Livin’ La Vida Loca varmana siitä, että parodia on aivan liikaa ja lähtö tulee, mutta toisin kävi. 185-senttinen, raamikas oopperalaulaja ihastutti katsojat. Finaalissa Torikka sai 58 prosenttia annetuista äänistä.
– En ole koskaan kokenut olevani perinteinen oopperalaulaja. Minusta on tärkeää, että tällä alalla uskalletaan tehdä jotain muutakin. Tavallaan vihaan sitä, kuinka pahasti oopperan imagon suhteen on epäonnistuttu. Sitä pidetään elitistisenä harrastuksena, puhutaan korkeakulttuurista. Ihmisillä on iso kynnys lähteä oopperaan, kun ei oikein edes tiedä, mitä sinne pitäisi laittaa päälle. Jotain on tehtävä, että myös nuoret löytäisivät oopperan ja se pysyisi pystyssä näin pienessä maassa.
Jotain on jo tehty. Torikkaa on kiitelty siitä, että tämä on tuonut oopperamaailman lähemmäs tavallisia ihmisiä.
Kun Tähdet, tähdet -voittaja julistettiin, Torikka ei ostanut pullotolkulla samppanjaa vaan hiipi kotiinsa kiitollisin mielin.
– Ajattelin, että nyt ei tarvitse enää todistaa kenellekään mitään. Tämä varmaan mahdollistaa sen, että voin vain tehdä kaikenlaisia juttuja.
Niistä ensimmäinen on debyyttilevy Sydän, jossa Torikka tulkitsee tunnettuja viihde- ja popmusiikin kappaleita, kuten Hopeinen kuu, Valkeaa unelmaa ja O Sole Mio, säestäjänä Jyväskylä sinfonia, jota johtaa ylikapellimestari Ville Matvejeff. Loppuvuonna on edessä konsertteja ja alkuvuodesta 2016 Waltteri esiintyy Åbo Svenska Teaternissa Taikahuilun Papagenona.
Mutta isänpäivän lähestyessä mieli hiljenee.
– Olen joskus miettinyt, että olisihan se ollut hienoa, jos ukki olisi ollut näkemässä menestystäni. Ja ehkä se olisi sanonut, että kuule poika, me ollaan niin ylpeitä sinusta.
– Sitä hetkeä ei sitten koskaan tullut. ●
Teksti Eve Hietamies, kuvat Kari Kaipainen ja Waltteri Torikan kotialbumi
