Apu

Vuosituhansien viattomat



Vuosituhansien viattomat

Markus Leikola: "Lastensairaalakeräys on näyttänyt, että suomalaiset arvostavat lasten mahdollisuutta tulevaisuuteen korkealle. Syyrian lapset eivät tarvitse erikoishoitoa, he tarvitsevat meitä."
Teksti Apu-toimitus

Joulun ja uudenvuoden välissä on paitsi välipäivät myös Viattomien lasten päivä. Sillä muistetaan niitä alle kaksivuotiaita poikalapsia, jotka kuningas Herodes mestautti halutessaan varmistaa, että kilpailevan kuninkuuden hanke tyrehtyisi alkuunsa.

Toisin kuin monet Raamatun kertomukset, jotka perustuvat todistetusti historiallisiin tapahtumiin, Matteuksen evankeliumi on ainoa väite lasten joukkomurhasta. Herodeksen toimintaa on dokumentoitu paljon ja hänen tiedetään olleen julma; jopa niin, että tapatti omat poikansa maanpetoksesta epäiltyinä. Lasten joukkomurhaa ei edes hänen silti tiedetä toimeenpanneen.

Paitsi raa’aksi Herodes tiedettiin myös mielenvikaiseksi. Etsimättä nousee mieleen Kirkkonummelta joulun alla löytynyt kaksivuotias, pahoinpidelty poikalapsi sekä tähän liittyvä kuolleena löydetty mies.

Mikä on vaipoissa ulkona palelevan, runnellun pienokaisen tarina? Millainen ihminen pahoinpitelee ja hylkää lapsen? Miten yksikin mieli menee niin vikaan?

Harhainen, tasapainostaan heilahtanut ihminen, ajattelee nykypäivän ihminen.

Historia tuntee myös yhteiskuntia, joissa vammaiset, äpärät tai muuten ei-toivotut pikkulapset on surmattu systemaattisesti. Suomessakin.

Kaikkien ihmisten jakamaton ihmisarvo on varsin uusi käsite. Vain muutama vuosikymmen sitten Etelä-Afrikassa väri määritti ihmisen arvon.

Myös käsitys siitä, missä vaiheessa ihminen on ihminen, on vaihdellut. Katolisella kirkolla on yhä ihmiselämälle eri alkupiste kuin meidän lainsäädännöllämme.

Ihmiseksi tuleminen on liittynyt myös nimenantoon: joissakin kulttuureissa ei ole ollut rikos surmata lapsi, jolla ei vielä ole nimeä ja nimen myötä sielua. Suomen kielessäkin sana ”sikiö” on tarkoittanut nimetöntä lasta.

Lasten joukkosurmaamista pidetään nykyään kaikkialla maapallolla vakavana rikoksena. Tähän on kuitenkin yksi poikkeus. Lapsien joukkosurmaamisesta ei rangaista yhdessä tilanteessa. Sodassa.

Yksin päättyvänä vuonna Syyrian sisällissodassa on nähty parikymmentä joukkomurhaa. Siviilien häikäilemättömissä teloituksissa, panttivankikaappauksissa ja talosta taloon pyssy kädessä riehumisissa on tapettu kymmeniä ellei satoja lapsia ja vauvoja joka kuukausi – siis joka kuukausi saman verran kuin yhden ainoan kerran 2000 vuotta sitten kivenheiton päässä Syyriasta Betlehemissä. Jos Matteuksen evankeliumi pitää paikkansa.

Syyriassa kuolleiden lasten luvut pitävät varmuudella paikkansa, mutta profetiaa vapahtajasta ei ole. Kuolleet vauvat ovat muslimeja, kristittyjä, arabeja, kurdeja, ihmisiä. Vaikka heillä ei ole meille nimiä. Mutta on siellä Jeesuksen kaimoja joukossa useampiakin.

Me emme ehkä saa lasten tappamista loppumaan tai ymmärrä, millaiset ihmiset tappavat lapsia. Mutta se mitä voimme tehdä, on auttaa pakoon päässeitä perheitä, kuten egyptiläisetkin auttoivat Mariaa ja Joosefia.

Syyrian sotaa on paennut miljoona perhettä, Suomen väkiluvun verran. Voimme auttaa hengissä selvinneitä oppimaan elämään toistensa kanssa seuraavassa ja sitä seuraavassa polvessa kuten olemme oppineet oman veljessotamme jälkeen.

Lastensairaalakeräys on näyttänyt, että suomalaiset arvostavat lasten mahdollisuutta tulevaisuuteen korkealle.

Syyrian lapset eivät tarvitse erikoishoitoa, he tarvitsevat meitä. Sillä lapset ovat viattomia ja suuri on avun voima.

Julkaistu: 27.12.2013