Vuosihoroskooppi: Vaaka 23.9.–22.10.
Ajanviete
Vuosihoroskooppi: Vaaka 23.9.–22.10.
Vaa'an romantiikka kukkii parhaimmillaan loppukesällä.
10.1.2018
 |
Apu

Työ ★★★

Terveys ★★

Rakkaus ★★

Yleistä: Seitsenvuotiskriisin ensimmäinen aalto osui merkkiin jo joulun alla 2017 ja seuraa syyskuisia kuin hai laivaa. Vuosi 2018 ei välttämättä ole syyskuun vaaoille mikään huikea menestystarina, tähän kannattaa totuttautua jo alkuvuodesta. Vastuun ja velvollisuuksien lisääntyminen pakottaa karsimaan elämästä ylimääräisiä asioita. Edellinen samankaltainen jakso osui merkkiin 2003–2005. Terveysteema on tapetilla tulevana vuonna, vanhat vaivat nostavat uudelleen päätään tai uudet ilmaantuvat esille. Lokakuisen vaa’an elämänmuutosjakso alkaa olla takanapäin, merkin viimeisellä viikolla syntyneet tekevät vielä pesäeroa vanhan ja uuden välillä. 

Työ/Vapaa-aika: Alkuvuosi ja kevät koettelevat syyskuisen vaa’an kestävyyttä, kipeä selkä tai oikutteleva hammas voi olla tehokas vauhdin pysäyttäjä. Ahkera vaaka laittaa kuitenkin pääomaa pankkiin kevään aikana, kova työtahti ei jää työnantajalta huomaamatta. 16.5. jälkeen apujoukot saapuvat vaa’an merkkiin, alkukesän kohdalla on aikaa liikkua ja kuntoilla enemmän, myös energiakäyrä osoittaa ylöspäin. Loppukesän ja alkusyksyn työpaineet kohdistuvat merkin lopulla syntyneisiin, yleisesti ottaen 11.9.–16.11. välinen jakso on merkille päämäärätietoinen ja aikaansaava.

Rakkaus/ihmissuhteet: Ihmissuhteiden ja ystävyyden saralla 18.1. alkava kolmen viikon jakso  on alkuvuoden ja kevään parhaita. Romantiikka kukkii parhaimmillaan loppukesän kohdalla, 7.8.–9.9. Jos marraskuun ensimmäinen puolisko tuo tullessaan sotkua ja epäilyä, marraskuun jälkimmäinen puolisko selvittää tilannetta.

Teksti Satu Ruotsalainen, kuvat A-lehtien kuva-arkisto

Kommentoi »