
Jos uuden auton hankinta on edessä, tutun myyjän lisäksi kannattaa tänä päivänä kysellä tarjontaa myös naapuriliikkeestä. Sitä nimittäin riittää.
Ostajan kannalta tilanne on näkökulmasta riippuen joko kiehtova tai hämmentävä. Jos ennen riitti, että teki valinnan bensakoneen ja dieselin sekä automaatin ja manuaalin välillä, nyt on pähkäiltävää paljon enemmän. Perinteinen hybridi vai ladattava? Sähkömoottori vai kaasuauto?
Kuluttajaa kiusataan lisäksi autonomisen ajamisen ja robottiautoilun kaltaisilla hankalilla termeillä, jotka saattavat kuulostaa tieteisfantasialta, mutta eivät sitä ole. Ajoavustimia käytetään ihan tavallisissa autoissa yllättävän laajasti, eikä autokaupoilla voi aiheelta enää oikein välttyä.
Esimerkiksi kaistavahdit ja mukautuvat vakionopeudensäätimet ovat kiistatta hyödyllisiä, oikein käytettyinä liikenneturvallisuutta parantavia varusteita.
Koeajolla itse kukin voi käydä kokeilemassa, miltä tuntuu, kun auto ohjaa itse kulkuaan ja säätelee vauhtia ja etäisyyttä muihin tiellä liikkujiin omin nokkineen.
Voin paljastaa, että ei mitenkään ihmeelliseltä, vaan luontevalta. Miksi autot eivät ole aina olleet tällaisia? Adaptiiviseen vakionopeudensäätimeen jää koukkuun kertakokeilusta. Jos lisävarustelistaan saisi piirtää vain yhden ruksin, se olisi tässä.
Tuulilasi-lehti aloitti joulukuussa vuoden mittaisen käyttötestin Volkswagen e-Golfilla. Valmistaja lupaa täyssähköautolle ihanneoloissa jopa 300 kilometrin toimintasäteen, mutta kun Etelä-Suomen talvea ei voi hyvällä tahdollakaan kutsua ihanteelliseksi, käytännössä yhdellä latauksella pääsee noin 160–180 kilometriä.
Pääkaupunkiseudulla asuvan perheen arjen tarpeisiin se on joka tapauksessa riittävästi. Ja ajaminen on halpaa: auton ”tankkaaminen” maksaa noin 2 euroa sadalla kilometrillä.
Tiesitkö tätä? Lataushybridit ovat nosteessa
Täyssähköautoista puhutaan paljon, mutta vielä kovemmassa nosteessa ovat ladattavat hybridit, joiden ensirekisteröintimäärät kolminkertaistuivat vuodesta 2015 vuoteen 2016 ja sitten taas kaksinkertaistuivat. Jos ladattavat autot niputetaan yhteen, myynti on kaksinkertaistunut kahtena peräkkäisenä vuotena.
Kasvusta huolimatta vaihtoehtoiset voimanlähteet ovat edelleen marginaalissa: vuonna 2017 rekisteröitiin noin 120 000 henkilöautoa, joista pistorasiasta ladattavia oli 3 000. Koko henkilöautomyynnin volyymistä sähköiset kulkupelit edustavat siis 2,5 prosentin osuutta.
Mutta mikäli kasvutahti säilyy ennallaan, 2020 rekisteröidään jo yli 20 000 ladattavaa autoa.
Teksti Olli Koivusalo ja Vesa Linja-aho / Tuulilasi