Kulttuuri
Apu

Vuorovaikutustaitoja opiskellut Satu Silvo pohtii äidin ja tyttären suhdetta sekä näyttämöllä että yksityiselämässä

Vuorovaikutustaitoja opiskellut Satu Silvo pohtii äidin ja tyttären suhdetta sekä näyttämöllä että yksityiselämässä

Satu Silvo elää hyvässä parisuhteessa Reidar Palmgrenin kanssa ja pyrkii taitojensa mukaan kuuntelemaan aikuisia lapsiaan Paavoa ja Vilmaa.
Teksti Liisa Talvitie
Kuvat Timo Pyykkö
Mainos

Äidin ja tyttären välinen suhde ja ihmissuhteet ylipäätään ovat olleet näyttelijä Satu Silvon ajatuksissa vahvasti työn ja yksityiselämän takia.

Satu Silvon äiti Pirkko kuoli puolitoista vuotta sitten. Silvon tytär, Teatterikorkeakoulussa opiskeleva kuopus Vilma Kinnunen on nyt kolmekymppinen, uraansa aloittava näyttelijä. Satu Silvon ja Heikki Kinnusen esikoinen, näyttelijä Paavo Kinnunen on tehnyt jo vahvoja teatteri- ja elokuvarooleja, joista viimeisin on kehuttu rooli Suomen hauskin mies -elokuvassa.

– Vaikka äiti oli kuollessaan jo 88-vuotias, kuolema tuli sittenkin yllätyksenä. Sitä jotenkin kuvittelee, että äiti on aina se sama ihminen kuin mikä hän oli lapsuudessani ja nuoruudessani. Sisareni Tiina koki lähempää äidin vanhenemisen kuin minä ja kirjoitti prosessista meille muille sisaruksille. Hän toi näin näkyväksi, että ikinuori äitikin on jo vanha ihminen.

Satu Silvo purki tuntemuksensa Facebookiin kauniin sanoin:

”Ihmeellistä miten näkökykyiseksi tuleekaan, kun rakas ihminen poistuu elämän näyttämöltä, ihan kuin näkisi äidin tarkemmin kuin koskaan, pieniä kädenliikkeitä myöten, tapa puhua ja laskea leikkiä, miten hän eli vahvasti tässä päivässä. Äiti ei puhunut ainakaan pahaa ihmisistä eikä syytellyt muita, hämmästeli toki...”

Äiti oli kannustava: kyl sie pärjäät!

Omaa äitiään hän muistaa rakkaudella usein.

– Äiti oli vilkas ja energinen nainen, mutta meidän välillämme oli varmaan aika tavalliset äidin ja tyttären väliset tunnelataukset. Minua saattoi jopa ärsyttää hänen kannustuksensa, vaikka kaikkea hyvää hän sillä tarkoitti. Hän oli innoissaan urastani ja tuki minua kaikin tavoin. Juuri eilen toivoin, että soittaisipa äiti minulle ja sanoisi, että elä sie huolehdi, kyl sie pärjäät!

Enää se ei ärsyttäisi yhtään.

– Äidin ikäännyttyä mietin, miten vahvistaisin hänen itsemääräämisoikeuttaan. Aina uusien kipujen ja ongelmien tullessa pohdimme yhdessä, mitkä ovat tämän päivän haasteet, ja mitä pitää tehdä, että olo olisi parempi.

"Aikuinenkin lapsi taantuu äitinsä edessä"

Satu Silvo on viisilapsisen perheen kuopus ja oli varmasti vanhempiensa silmäterä.

– Silti minulla oli viisivuotiaana sellaisia tuntemuksia, ettei kukaan kaipaa minua. Niinpä päätin lähteä metsään ja ajattelin, että en tule ikinä takaisin. Nälkä ja tylsyys ajoivat pienen tytön nopeasti kotiin!

Valkealassa, Satu Silvon lapsuudenpaikkakunnalla, Silvot tunnettiin hyvin. Perheen isä Pauli Silvo jatkoi siellä rakasta harrastustaan. Hän ohjasi, puvusti, lavasti ja näytteli perustamassaan kesäteatterissa ja teki yhteistyötä Kouvolan teatterin kanssa.

Kirjanpitäjänä päivätyötään tehnyt äiti toimi kesäteatterin kuiskaajana.

– Isä perusti myös lapsi- ja nuorisoteatterin ja järjesti lausuntapiirejä ympäri Kymenlaaksoa. Viime kesänä edesmennyt isäni nostettiin Suomi 100 -henkilöksi merkittävästä kulttuurityöstään Kymenlaaksossa.

Pikkutyttönä Sadulla oli haave päästä soittamaan pianoa ja harrastaa kaikkea muutakin. Kodin ilmapiiri kannusti kyllä harrastamaan, mutta hänelle ei tullut mieleenkään pyytää vanhemmilta pianotuntien kaltaista satsausta.

Isossa perheessä riitti elämää ja puhetta, ja Silvojen naisväellä on kuulemma aivan omanlaisensa huumori, joka ei välttämättä aukea ulkopuolisille.

– Meille se on aina tuonut paljon naurua!

Huumorin on perinyt myös Satu Silvon kuopus Vilma, joka aikoinaan kutsui äitiään ”rouvaksi”.

– Enää en kovin usein kuule rouva-ilmaisua, mutta se oli juuri sitä meidän huumoria, ja Vilmalta aikoinaan osuva nimitys.

Satu Silvo miettii, että aikuinenkin lapsi taantuu äitinsä edessä.

– Niin minä ainakin tein. Ärsytyspintoja on puolin ja toisin aina olemassa.

Satu Silvo kertoo kokeneensa Teatterikorkeakoulussa ahdistusta koulun ilmapiirin takia. – Pidin Jouko Turkasta, mutta koulussa vaiettiin vaikeista asioista.

"Jättäkää eläville tilaa, älkää ajatelko kaikkea valmiiksi"

Luonnonlain mukaan äidin ja lasten väliset suhteet tuntuvat menevät niin, että äidit rakastavat lapsiaan enemmän kuin lapset äitiä.

– Siteeraan mielelläni runoilija Pablo Nerudaa, jonka runossa on hieno ajatus siitä, että lapset kokevat ja itse valitsevat oman elämänsä tärkeät asiat. Ne eivät välttämättä ole niitä, mitä minä olen joskus kokenut tärkeiksi. Neruda kirjoittaa, että jättäkää eläville tilaa, älkää ajatelko kaikkea valmiiksi...

Silvo sanoo, että kun itsellä on tarpeeksi kilometrejä takana, pystyy myös kohtaamaan omat syyllisyytensä.

– Syyssonaatissa puhutaan paljon syyllisyydestä, mutta näytelmä paljastaa myös sen, miten aikuinen lapsi heittäytyy äidin edessä marttyyriksi. Meillä jokaisella on omat tai perityt marttyyriviittamme.

Hän arvelee nykyään osaavansa kuunnella lapsiaan Paavoa ja Vilmaa. Hän myös tunnistaa oman syyllisyytensä siitä, että lapset olivat kovin pieniä, kun hän ja Heikki Kinnunen erosivat.

– Tunnen suurta rakkautta ja myötätuntoa heitä kohtaan. En tunge väkisin heidän reviirilleen, koska on luonnollista, että lapset haluavat oman itsenäisyytensä.

Myös näyttämöllä pohditaan äidin ja tyttären suhdetta

Äidin ja tyttären suhde näkyy tällä hetkellä Satu Silvon elämässä myös työrintamalla. Silvo näyttelee tämä keväänä Espoon kaupunginteatterissa Ingmar Bergmanin maineikkaasta elokuvasta tuttua Syyssonaattia. Dramaturgi ja ohjaaja on Silvolle tuttu Pasi Lampela.

Näytelmän teksti on koskettava ja tosi. Maailmanmaineeseen kohonnut pianistiäiti, uraansa keskittynyt Charlotte, jota Satu Silvo näyttelee, kohtaa tyttärensä Evan. Roolin näyttelee Leena Pöysti. Toista tytärtä näyttelee Ulla Raitio, Evan puolisoa Carl-Kristian Rundman.

– Ihmissuhteet varsinkin jokaisessa perheessä ovat erikoisia ja erilaisia. On vuorovaikutusta, sen osaamista tai puutetta niin tässä näytelmässä kuin lapsuudenperheessäni ja perhesuhteissani. Tosin puolisoni Reidar Palmgrenin kanssa meillä on yksinkertaisesti vain niin kivaa! Taidamme olla jo niin kypsiä kohtaamaan toistemme tarpeet.

Näyttelijäksi vuonna 1985 Teatterikorkeakoulusta valmistunut Satu Silvo alkoi opiskella vuonna 1994 vuorovaikutustaitoja.

– Lähdin silloin Klaari-toimintaan kummiksi. Toiminta on nuorten hyvinvointiin ja päihteiden vastaiseen työhön keskittyvä projekti. Näistä opituista taidoista on ollut valtavasti hyötyä, ja vuorovaikutustaitojen opettamisesta tuli minulle myös uusi ammatti.

Vuorovaikutustaidot ovat toisen ymmärtämistä ja arvostamista

Vuorovaikutustaitoja opiskellessaan Satu Silvo halusi oppia ymmärtämään paremmin omaa ja läheistensä käyttäytymistä.

– Haluan ymmärtää, miksi reagoimme toisiimme kuten reagoimme. Vuorovaikutuksessa on äärimmäisen tärkeää oppia kuuntelemaan toista ja ottaa vastuu omasta elämästään ja omista tarpeistaan. On myös tärkeää oppia ilmaisemaan selkeästi, mitä milloinkin haluaa tai mitä mitä tuntee. Niin muiden ei tarvitse koko ajan arvailla, missä mennään!

– Se on vastuunkantoa ja toisen ihmisen arvostamista.

Vuorovaikutuksesta ja ymmärryksestä, hyväksymisestä, syyllistämisestä ja anteeksiannosta on kysymys Syyssonaatissakin.

Näytelmän sisältö kohdistuu katsojiin eri tavoin. Se koskettaa, hiljentää ja paljastaa jotain, mitä ei itse ole miettinyt vuosiin: äidin ja tyttären välisen monimutkaisen ja syyllisyyksiä sekä väärinymmärryksiä sisältävän suhteen.

– Näyttelijänä olen peili yleisön kokemuksille ja Syyssonaatissa olen tuntenut vahvan yhteyden yleisöön. Me näyttämöllä ja yleisö katsomossa olemme aina esityksen ajan yhteisellä matkalla.

Joka esityksessä Satu Silvon mielessä vilahtelevat erilaiset ihmiskohtalot. Myös läheistensä kohtalot ja elämäntilanteet.

– Roolihenkilöni Charlotte on egoisti, joka on hukkunut taiteensa tekemiseen eikä kyennyt nuorena äitinä näkemään tyttäriensä ikävää. Ei sitä tarvetta, joka heillä on ollut äidin läheisyydelle.

Silvo oli yksi Turkan lempioppilaista

Ympäri läntistä maailmaa levinnyt #metoo-kampanja on tuonut keskustelun ja asioiden esiin nostamisen myös työelämään. Satu Silvo uskookin vakaasti, että vaikenemisen aika on ohi.

– Enkä tarkoita vaikenemisella vain seksuaalisesta häirinnästä puhumista, vaan vaikenemista kiusaamisesta ja alistamisesta, väärästä vallankäytöstä. Hiljainen hyväksyntä on ollut yhteisöllinen sairaus.

– On väärin, että ei puututa, kun nähdään epäarvostavaa käyttäytymistä ja huonoa kohtelua, vaan mieluummin vaietaan tai vähätellään. Sellaisiin tilanteisiin pitäisi puuttua heti.

Kun Satu Silvo alkoi opiskella Teatterikorkeakoulussa vuonna 1981, tuli taloon seuraavana keväänä rehtoriksi ja opettajaksi Jouko Turkka. Silvosta on kerrottu, että hän oli Mari Rantasilan ohella yksi Turkan lempioppilaista.

Se ei kuitenkaan auttanut nuoren näyttelijäopiskelijan ahdistusta.

– Koin koulun ilmapiirissä niin valtavaa ulkopuolisuutta ja huonommuuden tunnetta, että se aiheutti pahaa oloa. Samalla tiesin oivaltaneeni jotakin näyttelemisestä.

Hän ei kuullut tai osannut ottaa vastaan kiitosta.

– Diggasin Jouko Turkan neroutta, mutta kukaan koulussa ei pitänyt huolta henkisestä hyvinvoinnistamme.

Silvo ei usko, että sellaista vuorovaikuttamistaidottomuutta, jota Teatterikorkeassa vielä 1980-luvulla siedettiin, hyväksyttäisiin enää.

Nyt on keskustelun aika.

Julkaistu: 1.5.2018