Tuulilasi

Volvon tulos plussalla – Kiina tärkeä veturi ruotsalaisille



Volvon tulos plussalla – Kiina tärkeä veturi ruotsalaisille

Volvon tulos parani viime vuonna 17 prosentilla. Ruotsalaismerkin automyynti on myös hyvässä vauhdissa, kiitos Kiinan.
Teksti TL-verkkotoimitus
Kuvat Volvo

Volvon tulos parani erityisesti Kiinassa ja ehkä hieman yllättävästi myös Euroopassa. Puolestaan rapakon takana Yhdysvalloissa laskua on tapahtunut seitsemän prosenttia.

Yhdysvallat on aiemmin ollut Volvolle rahasampo, mutta nykyään myynti sakkaa pahemman kerran. Volvo haluaa kääntää kelkan, ja Pohjois-Amerikan toimintojen johtoporras on pistetty uusiksi.

Viime vuonna Volvo möi reilut 465 000 autoa. Samuelsson uskoo, että tänä vuonna merkki rikkoo puolen miljoonaan rajapyykin. Ruotsalaisilla on tavoite, että merkki myy vuonna 2020 jopa 800 000 autoa. Tällöin lähennellään jo saksalaisia premium-merkkejä.

Volvon toimitusjohtaja Håkan Samuelssonin mukaan Volvo on tällä hetkellä investointivaiheessa. Investointien tulokset alkavat kantaa hedelmää tästä vuodesta eteenpäin, kertoo Automotive News Europe.

Juuri esitelty XC90 on Volvon uuden tulemisen keulakuva, ja ainakin toistaiseksi mallia povataan myyntimenestykseksi. Jos merkin muutkin tulevat tuotteet yltävät samaan kuin XC90, niin miksei Volvo voisi menestyä.

Tilaa Tuulilasin viikkokirje, joka pitää sisällään automaailman ajankohtaisimmat ja tärkeimmät asiat. Viikkokirje ilmestyy perjantaisin.

Julkaistu: 27.2.2015