Tuulilasi

Volvo varastoi sähköä autonkoriin

Volvo varastoi sähköä autonkoriin

Auton moottoritilassa pidettävä akku voi tulevaisuudessa olla turha varuste.
Teksti TL-verkkotoimitus
Kuvat Volvo
Mainos

Volvo on nimittäin kehittämässä menetelmää, jonka avulla sähköä voi varastoida esimerkiksi tavaratilan takaluukkuun ja kuljettajan ja moottoritilan väliseen paneeliin.

Volvo on testannut järjestelmää S80-mallissaan, jossa takaluukku toimi normaalin akun korvikkeena ja moottoritilan paneeli antoi virran stop-start-järjestelmälle.

Ruotsalaismerkin mukaan uusi teknologia ei vain korvaa auton akkua, vaan se tekee myös energiaa varastoivista osista nykyisiä selvästi kevyempiä. Lisäksi kuljettajan edessä ollut paneeli vahvistaa auton etuosan rakennetta, ja lataaminen onnistuu tavallisia akkuja nopeammin.

Uusi teknologia perustuu nanomateriaaliin, joka on tehty yhdistämällä hiilikuitua ja polymeerihartsia. Materiaalia voidaan muotoilla vapaasti ja sähköä varaavat kondensaattorit upotetaan sen sisälle.

Volvo on kehittänyt teknologiaa osittain EU-rahoitteisessa projektissa kolmen ja puolen vuoden ajan. Mukana hankkeessa on ollut joukko komponenttivalmistajia ja Imperial College London.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Julkaistu: 18.10.2013