Tuulilasi

Volkswagenin ID.4:n kuvat vuotivat julki Kiinan ministeriön nettisivuilla

Volkswagenin ID.4:n kuvat vuotivat julki Kiinan ministeriön nettisivuilla
Volkswagenin ensimmäisen sähköisen SUV:n ID.4:n kuvat ovat vuotaneet julki Kiinassa. Auto on tarkoitus julkistaa Kiinassa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa yhtä aikaa jossakin vaiheessa tämän vuoden puolella.

Volkswagen ei ole vielä kertonut julkistamispäivää, alun perin auto oli tarkoitus esitellä peruuntuneessa New Yorkin autonäyttelyssä.

Carscoopsin mukaan autotehtaiden on esiteltävä uusien autojensa kuvat Kiinan teollisuus- ja tiedotusministeriölle ennen niiden julkistamista. Kuvavuoto on peräisin juuri ministeriöstä. Ne julkaistiin ministeriön virallisilla nettisivuilla, mistä ne napattiin välittömästi Volkswagen fan forumille.

Kuvissa näkyy sekä ID.4 X että ID.4 Crozz. X on autoista hiukan isompi. Auto ei näytä juuri muuttuneentiiseri kuvista, jotka Volkswagen julkaisi aiemmin tänä vuonna.

Volkswagenin julkaisema tiiserikuva

Molempiin malliversioihin on tulossa todennäköisesti 150kW/310Nm sähkömoottori, joka on myös ID.3:ssa. Volkswagen on kertonut aiemmin, että auton toimintamatka yhdellä latauksella on jopa 500 kilometriä, saataville tulee myös nelivetoversio.

Julkaistu: 14.7.2020
3 kommenttia