Apu

Viruksen vuosi – Tehohoitaja Sanna Nerjanto kertoo elämästä etulinjassa

Viruksen vuosi – Tehohoitaja Sanna Nerjanto kertoo elämästä etulinjassa
Teho-osaston hoitajat ovat olleet pandemian aikana töissä etujoukoissa. Turkulainen tehohoitaja Sanna Nerjanto näytti Avulle, millaista koronaviruksen tehohoito on keskellä epidemian toista aaltoa.
Julkaistu: 23.1.2021
Aamupäivällä Turun yliopistollisen keskussairaalan aulassa on autiota. Kahvio on auki, mutta ketään ei näy. Sanna Nerjanto, 45, on juuri käynyt syömässä tuorepuuron ja esittelee sairaalan arkea videopuhelussa. Maski kasvoillaan hän osoittaa sairaalan lasikattoa. Kattoa peittää lumi, mutta kirkkaalla säällä näkee auringon ja tähdet.
Sanna nauttii aulan kauneudesta, kun hän kulkee sen läpi töihin teho-osastolle tai palaa sieltä.
Ylhäällä roikkuu noin kolme metriä korkea himmeli. Leikkaussalin lääkintävahtimestarit ovat tehneet sen dreenien suojuksista. Silikonisia laskuputkia eli dreenejä pannaan leikkausalueelle, jotta vuoto pääsee ulos.
– Himmeli on paikallaan kesät, talvet, Sanna kertoo.
Hiljaisen kuorensa sisällä sairaala toimii täydellä teholla. Potilaita hoidetaan, leikataan ja herätellään. Heitä kotiutetaan ja menetetään.
Aulasta näkyvien lasiovien takana ovat päällekkäin ensiapu, teho-osasto ja helikopterikenttä. Teho-osastolla on viisi isoa potilashuonetta. Niihin mahtuu 25 potilasta.
Siellä tehohoitaja Sanna työskentelee kahdentoista ja puolen tunnin vuoroissa.

Veri veti koronapotilaita hoitamaan

Melko tasan vuosi sitten myös Sanna luki lehdestä Kiinassa tavatusta uudesta viruksesta. Hän ajatteli heti, että siltä maailmankulmalta oli ennenkin lähtenyt liikkeelle vakavia tauteja. Asia oli otettava tosissaan.
"Aloin nukkua yöni paremmin, kun sain tehdä työtä, jota varten olimme harjoitelleet. Se toi minulle turvaa ja varmuutta. Lomalla jännitin enemmän kuin töissä."
Sanna Nerjanto
Kun ensimmäiset covid-19-potilaat tulivat Tyksin teho-osastolle, Sanna oli lomalla. Maaliskuussa Suomessa oli tullut voimaan valmiuslaki, jonka nojalla terveydenhuollon henkilöstö voitaisiin määrätä töihin. Sanna kuitenkin palasi lomaltaan töihin normaalisti huhtikuun kahdeksantena päivänä. Lomallaan hän oli kaivannut töihin ja nimenomaan koronapotilaita hoitamaan.
– Aloin nukkua yöni paremmin, kun sain tehdä työtä, jota varten olimme harjoitelleet. Se toi minulle turvaa ja varmuutta. Lomalla jännitin enemmän kuin töissä.
Heti ensimmäisenä työpäivänään loman jälkeen Sanna alkoi hoitaa ensimmäisiä covid-19-potilaitaan. He olivat silloin jo toipumassa.
– He olivat samantyyppisessä kunnossa kuin pahat keuhkokuume- tai influenssapotilaat, hengityskoneessa ja nukutettuina.
Keväällä pelättiin, kestääkö sairaanhoito epidemian rasituksen. Turussa Sanna ja hänen kollegansa kouluttivat pikatahtiin kolmessa kuukaudessa yli sata leikkaussalien ja heräämöiden hoitajaa tehohoitoon. Hoitajia koulutettiin työn lomassa käyttämään teho-osaston laitteita, kuten hengityskoneita. Tehopotilaan perushoitoa käytiin läpi.
– Oli kiva opettaa. Tuli uusia, mukavia tuttavuuksia. Se oli kuitenkin iso työ, ja ihmiset väsyivät. Kesälomistakaan ei tiedetty, siirretäänkö niitä vai saisimmeko pitää ne.

Ihmisten liiallinen rentous ärsytti

Kesällä ilmapiiri rentoutui. Tartuntaepäilyt ja karanteenit pysyivät silti mukana kuvassa.
– Itseäni ärsytti, että ihmiset kuvittelivat voivansa käyttäytyä miten vain. Ei virus ollut hävinnyt mihinkään.
Keväällä ja kesällä Sanna käytti maskia bussissa mutta ei potilaskontakteissa sairaalassa. Työpaikalla ei ohjeistusta maskin käyttöön silloin ollut, ja se tuntui hassulta. Töihin maskipakko tuli syyskuun lopussa.
Sairaalan parkkihalliin on rakennettu koronanäytteenottopiste.
– Nyt en pelkää. Alkuun kyllä pelkäsin, koska puolisoni ja vanhempani kuuluvat riskiryhmään. Sairaalassa olen paremmassa turvassa kuin muualla. Alkuun mietin, imuroinko viruksen bussista tai kaupasta.
Sanna sanoo, että pelko syö paljon pois arjesta.
– Tarvitsemme kykyä sietää epävarmuutta. Me länsimaiset ihmiset kuvittelemme, että hallitsemme kaiken, ja sen illuusion menettäminen aiheuttaa pelkoa.

"Influenssa ei tee tuollaista"

Vuosina 2009–2010 sikainfluenssa kiersi maailmaa. Ajanjakso on myös Sannan muistissa. Tuolloin rokote virukseen saatiin kuitenkin jo varhaisessa vaiheessa Suomen epidemiaa.
Koronaa Sanna on jännittänyt enemmän myös sen takia, että hän on nähnyt, mitä virus tekee elimistölle.
Koronavirus voi sekoittaa veren hyytymistekijöitä. Tauti on hankala ja yllätyksellinen.
Osalle potilaista on tullut vakavia keuhkovaurioita ja neurologisia oireita. Virus voi sekoittaa veren hyytymistekijöitä. Koronaviruspotilailta on löytynyt veritulppia muun muassa aivoista, keuhkoista, sydämestä ja laskimoista eri puolilta kehoa. Tauti on hankala ja yllätyksellinen.
– Influenssa ei tee tuollaista. Veri hyytyy, missä se tahtoo. On aina riski, että hyytymä lähtee liikenteeseen jossakin kohtaa. Se myös pysähtyy, mihin se tahtoo, Sanna kuvaa.
Korona-aikana esillä ollut eristäminen avaruuspukumaisine suojavarusteineen on teho-osastolla osa arkea.
– Kausi-influenssan takia tehohoitoon tulevat potilaat hoidetaan koko lailla samoin kuin koronapotilaat. Suojauduimme sikainfluenssan aikana, ja kun ebola oli tapetilla, harjoittelimme eristystä yhä tarkemmin.
Suojavaatteet pitää pukea ja riisua oikein. Ensimmäisenä puetaan suojatakki. Sitten laitetaan tiivis kasvomaski. Sen jälkeen puetaan suojamyssy tai -huppu, joka ulottuu olkapäälle asti, suojalasit ja -visiiri sekä hansikkaat. Eristyshuoneeseen mennessä omat kengät vaihdetaan suojakenkiin, jotka pestään eristyksen jälkeen. Käsidesiä kuluu joka vaiheessa.
Keväällä Sanna kirjoitti työstään eristyshuoneessa Tehy-lehden artikkelissa:
Maskin kanssa on vaikea hengittää. …Päätäni alkaa särkeä ja kuminauhat painavat kipeästi takaraivoon. Suojalasit ovat pesemisestä harmaantuneet, visiiri tuppaa valumaan alaspäin ja sen nenään osuva tuki raapii ihoa. Suojalasien sangat painavat korvien taustat aroiksi. Suojahupun alla hiki valuu kohti niskaa. Suojakengät ovat kovat ja tarttuvat lattiaan niin, että pelkään kompastuvani. Hanskat liimautuvat hikisiin käsiin, huulia ja suuta kuivaa.
– Suojavarustuksessa pystyy olemaan pari kolme tuntia, kolme tai neljä tuntia alkaa olla jaksamisen äärirajoilla. Se päällä ei voi syödä, ei juoda eikä käydä vessassa. Eristetty potilas ei näe ihmiskasvoja eikä voi koskettaa toisen ihoa. Ihokontakti on tärkeä, joten potilaita pyritään hoitamaan myös paljain käsin.
– Koronahoidossa ihokontaktia ei ole. Olen miettinyt sen puutetta, mutta potilaat eivät ole sanoneet mitään. Ehkä he vain ovat onnellisia siitä, että he ovat hengissä.

Potilasta ei jätetä koskaan yksin

Teho-osastolla hoidettavaa potilasta ei jätetä hetkeksikään yksin. Se johtuu siitä, että teholle ei päädy kukaan, ellei tilanne uhkaa vakavasti potilaan henkeä.
Hoitaja ei koskaan lähde tauolle, syömään eikä vessaan tarkistamatta toiselta hoitajalta, että tämä seuraa hänen potilastaan. Potilaspaikan puhelin on melkein aina taskussa. Jokaisella hoitajalla on oma potilas, mutta joskus, etenkin öisin, yksi hoitaja voi joutua hoitamaan kahta ihmistä.
– Osa potilaista on tajuttomia tai nukutettuja ja hengityskoneessa. Osa on hengitystukilaitteissa tai heillä on happimaski. Monikin pystyy kuitenkin kommunikoimaan. Jos ei voi puhua, voi ilmaista nyökäten. Osa voi kirjoittaa paperille. Meillä on myös sana- ja kirjaintauluja, Sanna kertoo.
Sanna näyttää, millainen työasu tehohoitajalla on yllään koronapotilaita kohdatessaan. – Sairaalassa pitää olla selkeä komentoketju, koska työ on täynnä äkillisiä tilanteita. Siellä ei voi alkaa huutaa tai keskustella, miten nyt meneteltäisiin.
Hoitaja tekee potilaan puolesta kaiken arkisen.
– Aamuin ja illoin pesemme hänet päästä varpaisiin ja vaihdamme puhtaat lakanat ja vaatteet. Pesemme hampaat ja suun, sillä suun hygienia on tärkeää infektioiden hoitamisessa.
Hoitaja ei koskaan lähde tauolle, syömään eikä vessaan tarkistamatta toiselta hoitajalta, että tämä seuraa hänen potilastaan.
Potilasta käännellään noin 2–3 tunnin välein ja hänet nostetaan istumaan, koska se on hyväksi keuhkoille. Hänet voidaan kääntää vatsalleen keuhkojen tuulettamiseksi.
– Sitä varten on vatsa-asentotyynyjä ja tyynyjä, joilla kasvot saadaan tyynylle niin, ettei painehaavaumia toivottavasti tule.
Virtsa menee letkussa pussiin, uloste housuun tai vaippaan. Jos uloste on löysää, laitetaan letku ihon säästämiseksi. Ihoa rasvataan. Turvotuksia ja kireyksiä yritetään poistaa liikeharjoituksilla. Kun elimistö kestää, potilas voi polkea pyörää sängyssä maaten tai pyörä pyörittää hänen jalkojaan.
"Jos hengitysvajaus on paha, jopa ravinnon imeytyminen vie energiaa niin paljon, että happeutuminen voi kärsiä."
Sanna Nerjanto
Ruoka menee nenä–mahaletkulla vatsaan, tarvittaessa käytetään verisuoneen menevää ravintoliuosta.
– Aikuinen, hyväkuntoinen ihminen kestää muutaman päivän kirkkailla nesteillä. Jos hengitysvajaus on paha, jopa ravinnon imeytyminen vie energiaa niin paljon, että happeutuminen voi kärsiä, Sanna kertoo.
Sairaalasarjoissa potilaille laitetaan hätäisesti ja näyttävästi hengitysputkia – heidät intuboidaan. Oikeassa elämässä toimitaan rauhallisesti, jotta potilaalla on turvallinen olo. Hengitysputki tarvitaan, kun potilas kytketään hengityskoneeseen. Pandemian aikana myös koronapotilaat ovat toisinaan tarvinneet hengityskonetta, koska virus vaurioittaa keuhkoja.
Hengitysputki laitetaan suun – joskus nenän – kautta henkitorveen niin, että se jää ylemmäksi kuin kohta, jossa hengitystiet jakautuvat keuhkopuoliskoihin. Sitten se teipataan kiinni suupieliin. Hengitysputkessa on balonki, ilmapallomainen osa, jonka avulla se tiivistyy paikalleen henkitorveen.
"Ihmisen keho on ihmeellinen selviämään."
Sanna Nerjanto
– Meillä Tyksissä ihminen nukutetaan aina ennen hengitysputken laittamista, sillä se on epämiellyttävää. Potilas saa uni- ja kipulääkkeen sekä lihasrelaksantin. Jotkut ovat hengitysputkesta kauhuissaan. Jotkut kokevat sen helpottavana, jos he pelkäävät, etteivät he saa hengitetyksi kunnolla omin avuin.
Lihakset surkastuvat maatessa nopeasti, ja covid-19-potilaista jotkut ovat viettäneet teholla kaksi tai kolmekin viikkoa. Joulukuun alkuun mennessä Tyksissä koronapotilas oli ollut teholla pisimmillään 43 vuorokautta.
– Mutta on hienoa, miten nopeasti tehohoidossa olleen potilaan voimat voivat palautua ja hän jaksaa taas vaikka nostaa mukin huulilleen. Häntä se turhauttaa, sillä hän ei jaksaisi olla enää päivääkään sairas eikä näe etenemistään. Ihmisen keho on ihmeellinen selviämään.
Sanna on työskennellyt teholla 23 vuotta ja sanoo, että ilman alkoholia ja muita päihteitä tehohoidossa olisi kolmannes nykyisistä potilaista.
– En tarkoita, että kaikki ovat tärviöalkoholisteja, mutta humalassa kaadutaan ja lyödään pää, tulee tulehduksia ja myrkytystiloja. Päihteisiin liittyvät myös mielenterveysongelmat, ja meille tulee muun muassa osa niistä ihmisistä, jotka ovat yrittäneet itsemurhaa.
Turkulainen Cafe Art on yksi Sannan lempipaikoista. Sanna on ottanut influenssa­rokotuksen joka vuosi ja saa myös koronarokotteen ensimmäisten joukossa. Hän ei pelkää rokotteiden sivuvaikutuksia.
Koululaisena Sannaa kiehtoivat psykologia ja biologia. Häntä innosti lääketiede, mutta hän ei halunnut opiskella pitkään. Hoitoala voisi sopia, hän ajatteli silloin.
Hän ei päässyt lastensairaanhoitajalinjalle, sisätautikirurgiselle kyllä. Sen hän vaihtoi leikkaus-anestesiasairaanhoitajan opintoihin. Valmistuttuaan Sanna meni töihin kirurgian teho-osastolle. Työ koukutti.
– Olen nopea ja tylsistyn helposti. Tehohoidossa pitää olla valmiina kaikkeen koko ajan. Ovesta voi tulla sisään mitä vain, ja osastolla oleva potilas voi yhtäkkiä romahtaa. Aina on hienoa, kun onnistumme ja saamme jonkun takaisin elävien kirjoihin.
Tehohoitaja tarvitsee taitoa, tietoa ja paineensietokykyä.
– Työskentelemme aina vierekkäin toisen hoitajan kanssa. Olet jatkuvasti toisen katseen alla. Se tuo turvaa mutta joskus ärsyttää ja stressaa. Itse pidän sitä enemmän turvatekijänä. Aina voi kysyä joltakulta.

Kutsumusammatista puhuminen ärsyttää

Käsite ”kutsumusammatti ” ärsyttää Sannaa suunnattomasti. Hän ajattelee, että siksi työstä ei haluta paljon maksaakaan.
– En ole kutsumusammatissa enkä usko, että kovin moni muukaan hoitaja on. Olen intohimoisesti auttamistyössä ja koen työni merkitykselliseksi, mutta haluan siitä myös rahaa. Kutsumuksella ei kukaan elä.
Ilman lisiä Sannan bruttopalkka on 2 600 euroa kuussa – nyt, kun hän kuvaa olevansa uransa huipulla vaativassa asiantuntija- ja ihmissuhdetyössä. Lisät voivat tuoda 400–600 euroa kuussa, mutta silloin hän on töissä viikonloput ja pyhäpäivät.
Turkulainen Sanna Nerjanto ylittää Aurajoen työmatkallaan Tyksiin. Korona on saanut hoitajia vaihtamaan alaa. Sanna ajattelee, että lähtijät ovat miettineet asiaa jo pidempään.
Kolme viime vuotta Sanna on opiskellut työnohjaajaksi ja harjoittelee sitä työpaikallaan. Hänelle työnohjaus on tärkeä henkisen työsuojelun väline. Opinnot ovat olleet samalla hyvä matka omaan itseen. Miksi jotkut asiat vaikuttavat niin vahvasti, ja miksi hän käyttäytyy niin kuin käyttäytyy? Hänen on entistä helpompaa ottaa vaikeat asiat puheeksi.
– Helposti kuvittelee, että samanlaista työtä tekevät kestävät samanlaisia asioita. Olen oppinut ymmärtämään, etteivät kaikki ota asioita kuten minä.
"Olen intohimoisesti auttamistyössä ja koen työni merkitykselliseksi, mutta haluan siitä myös rahaa."
Sanna Nerjanto
Sanna on kotioloissa, kun tapaamme toisen kerran videoyhteyden välityksellä. Hän istahtaa olohuoneen pöydän ääreen ja kertoo, että on sairauslomalla lievien flunssaoireiden vuoksi. Koronatesti oli negatiivinen, mutta jos flunssa jatkuu, hänet testataan uudelleen.
Kohta kuuluu tassujen rapinaa. Puolivuotias welsh corgi Colin haluaa huomiota.
– Hän on määrätietoinen, oman arvonsa tunteva ja pohtiva koira. Ja hän vie minut ulos joka päivä, Sanna kertoo hymyillen.
Sanna asuu kaksin puolisonsa kanssa Turun keskustassa 1920-luvun talossa. Asunnossa on korkeita huoneita, vanhoja ovia ja peililasi-ikkunat. Puolisolla on kolme aikuista lasta, jotka asuvat omissa kodeissaan.
Sanna sanoo, että uusperheen lisäaikuisen rooli on sopinut hänelle. Jo 18–19-vuotiaana hän ajatteli, ettei halua lapsia. Edellisessä suhteessaan hän joutui pohtimaan asian, sillä silloinen kumppani halusi lapsia – ja on niitä myös onnekkaasti saanut.
– Voi kuulostaa absurdilta, mutta kysymys ei ole lapsista vaan siitä, etten halua äidiksi. En ole äidillinen. Minulle lapsettomuus ei ole päätös, vaan identiteetin osa, joka on ollut minussa aina. Uusperhekuvion kautta olen kasvanut ja oppinut asioita itsestäni ja lapsista.

Tankotanssi on henkireikä

Taustalla näkyy koti, joka kielii kiinnostuksesta sisustukseen, ja Sanna kertookin olevansa sisustuslehtien suurkuluttaja. Korona ei kuitenkaan ole muuttanut hänen suhtautumistaan kotiin, vaan se on samanlainen paikka kuin aina ennenkin.
– Olen perinyt isoäidiltäni silmän kaikkeen kauniiseen. Yhdistän sisustuksessa uutta ja vanhaa, ja nautin kauniista kodista.
Olohuoneen nurkassa erottuu korkea, pinkki tanko. Selviää, että se on tarkoitettu tankotanssiin, jota Sanna on harrastanut viitisen vuotta tanssittuaan sitä ennen salsaa ja burleskia. Kun hän pingottaa tangon katon ja lattian väliin ja siirtelee huonekaluja, hän voi harjoitella kotona.
– Tankotanssi edellyttää kestävyyttä, voimaa, liikkuvuutta ja notkeutta. Kahta jälkimmäistä minulla ei ole, voimaa ja kestävyyttä kyllä. Nyt opettelen tekniikkaa. En ole vielä siinä pisteessä, että se näyttäisi tanssilta.
Tanssi on Sannalle henkireikä, ja korona on nostanut stressitasoa.
– Normaalisti voi laittaa työasiat työasun mukana pyykkipussiin vuoron päättyessä, mutta korona kulkee mukana kaikkialla rajoitusten muodossa. En pääse työstä irti missään.

Vapautta odotellessa

Jos korona oli keväällä Sannalle kuin pilvi, se alkaa nyt kietoutua ympärille kuin sumu, kun rajoitukset ovat tiukentuneet. Elämä niiden kanssa alkaa tuntua kohtuuttomalta. Hän on jo kyllästynyt, mutta vapaus koittaa vielä.
– Ihanaa, kun saan ottaa maskin pois naamalta, kokoontua töissä kahvihuoneeseen ja odottaa, että meidät jaetaan töihin yhdessä. Voin mennä kahvilaan, nauraa kovaan ääneen isossa porukassa eikä tarvitse miettiä turvavälejä.

Kenet rajataan tehohoidon ulkopuolelle?

Suomessa tehohoidon tilanne on normaaliaikana suhteellisen hyvä. Tehohoidosta hyötyvät pääsevät yleensä hoitoon, ja hoito on tasalaatuista kautta maan. Laitteistoja ja paikkoja on ruuhkahuippuja lukuun ottamatta riittävästi.
Normaalioloissa osaavaa henkilökuntaa on tarpeeksi, ja se on tärkeintä, sanoo Mika Valtonen, joka on Tyksin teho-osaston ylilääkäri ja Suomen tehohoitoyhdistyksen puheenjohtaja.
Valtonen määrittelee, että tehohoito on tarkoitettu niille, jotka voivat siitä hyötyä. Vastaavasti väärin kohdennettu tehohoito voi olla myös haitallista. Silloin se on eettisesti väärin.
– Pahimmillaan tulokseton tehohoito voi pitkittää ihmisen kärsimyksiä tai estää onnistuneen saattohoidon. Hoidon priorisointi on välttämätöntä, jotta hoito kohdistuu oikeille potilaille. Priorisoimalla laitetaan järjestykseen hoidon päämääriä ja toipumisennusteita, ei ihmisarvoa.
Valtosen mukaan korkea ikä ja runsaat perussairaudet voivat rajata ihmisen tehohoidon ulkopuolelle. Tässä tilanteessa arvioidaan, että potilas ei hyödy tehohoidosta toivottoman ennusteen takia.
Suomen kaikissa sairaaloissa on vuosittain 20 000 tehohoitojaksoa ja hoitoaika on keskimäärin kolme vuorokautta. Tehohoidon hinta on keskimäärin noin 3 000 euroa vuorokaudessa. Se voi kuulostaa paljolta, mutta tehohoidon tavoite on pelastaa potilaan henki.
– Suomessa tehohoito on arvioitu erittäin kustannustehokkaaksi. Tehohoitokuolleisuus on Suomessa noin viisi prosenttia. Vuoden päästä noin 80 prosenttia teho-osastolla hoidetuista on edelleen elossa.
Tyksin T-sairaalan aula on vaalea ja valoisa. Sanna kertoo, että Tyksissä tehohoitajan laitepassissa on noin sata laitetta. Kaikki eivät ole yhtä aikaa käytössä. Sannan meikki ja hiukset Groove/Maria.
Päivitetty 23.1.2021 – Ilmestynyt 30.12.2020
Kommentoi »