Apu

Virpi Miettinen: "Minulle olisi voinut käydä huonosti päihteiden kanssa"

Virpi Miettinen: "Minulle olisi voinut käydä huonosti päihteiden kanssa"

Uskoon tultuaa kuvataiteilija-evankelista Virpi Miettinen ei ole pelännyt, että päihteet saisivat vallan.
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Lapsena olin ylikiltti hyvässä ja huonossa. Äitini lähetti minut pariksi kesäksi rovastilaan Pohjanmaalle. Vaikka en ymmärtänyt ruotsin kieltä, istuin mielelläni jumalanpalveluksissa. 

Sain liian paljon liian nuorena. Olin vain 16-vuotias, kun muutin teinimalliksi Helsinkiin. Oli omaa rahaa ja auto jo ennen kuin sain ajokortin. Pikkuporvarillisessa lapsuudenkodissani elämäni oli ollut suojattua enkä osannut pelätä mitään.

Olen piirtänyt lapsesta saakka. Opettajani sanoi, että minun kannattaisi pyrkiä Ateneumiin, mutta se tie jäi käymättä, kun minut valittiin Miss Suomeksi 1965.

Minulle maalaaminen on sielun tulkintaa. Olen opiskellut maalaamista kahdeksan vuotta kansalaisopistossa, koen oppivani koko ajan lisää. Haluan tehdä silmää miellyttävää taidetta. Euroopassa asuessani nostin kerran hotellihuoneen rujot taulut käytävään. En kestä katsoa rumuutta.

Nuorena kuulin uskomatonta ulkonäköön liittyvää arvostelua. Vaikka menestyin niin Miss Eurooppa- kuin Miss Universum -kisoissa, minua syytettiin liian pyöreäkasvoiseksi. Mallina, Twiggy-muodin aikaan tunsin, että minun olisi pitänyt olla vielä hentoisempi. Jossain vaiheessa aloin pyöritellä salaatinlehtiä. Vaikka vaatekokoni oli 34, koin, että mikään ei riitä.

Mottoni sanoo: Se on hengen köyhyyttä ja pään tyhjyyttä, jos maine menee päähän.

Sydämeni itki verta, kun jätin vauvani äitini hoitoon töiden takia. Myöhemmin tyttäreni halusi muuttaa vanhempieni luo. En ole katunut sitä, sillä isovanhemmiltaan hän sai hyvän kasvatuksen ja paljon rakkautta. Minä ja tyttäreni olemme erittäin läheisiä. Hän soittaa minulle joka aamu töihin ajaessaan.

Minulle olisi voinut käydä päihteiden kanssa todella huonosti. Onneksi vanhempani löysivät katkaisuhoitopaikan Savosta. Uskoon tultuani en ole hetkeäkään pelännyt, että päihteet saisivat minusta uudestaan vallan.

Vietän paljon aikaa tyttäreni kolmi- ja kuusivuotiaiden poikien kanssa. He ovat ihania velikultia, ja minä, Iipi-mummi, olen pojille tärkeä. Olen opettanut heille ruoka- ja iltarukouksen. Haluan kasvattaa poikia kristillisyyteen jatkos­sakin.

Keräsin 4,5 vuotta rahaa Etelä-Intiaan koulua varten. Intiassa viipyillessäni 

ymmärsin, että materia on toisarvoista. Länsimainen kulutus on hullutusta. 

Pian voimme hukkua jätteeseen.

Syövän sairastettuani olen toivonut tulevaisuudelta ennen kaikkea terveyttä. Borrelioosiin sairastuin nelisen vuotta sitten ja olen joutunut hyväksymään ajoittain tulevat kivut, samoin kuin sen, että välillä päässä sumenee.

Maalla möyriminen on paras kuntosalini. Sienestän, marjastan ja hoidan puutarhaa mökilläni Kangasalla.

Yksineläminen ei tuota vaikeuksia. Olen ollut sinkku melkein kymmenen vuotta ja olen edelleen miesten suhteen varovainen. Voisin harkita parisuhdetta vain, jos tervepäinen, huumorintajuinen ja elämänarvoni jakava tapaus tulisi vastaan.

Pariisi on Pariisi. Minun on ollut aina helppo hengittää Pariisissa. Siellä toteutuu periaate Elä ja anna toistenkin elää.

Teksti Leila Itkonen, kuva Ari Ijäs

Julkaistu: 8.7.2016