Nukkeja, nukkeja, nukkeja. Mikä näkymä!

Nuket ovat esillä hyllyillä ja paperinuket ovat  muovitaskuissa kansioissa, rasioissa ja vanhassa karttalaatikostossa. Muotinukkeja on noin 800. Kokoelman vanhimmat nuket ovat 1800-luvun pöytäteatterinuket. Paperinukeista vanhin on vuodelta 1910.

Harvinaisin on ehkä Armi Kuusela -paperinukke 1950-luvulta, jonka kokoelman omistaja sai lahjaksi keräilijäystävältään.

Rakkaimmat nuket ovat ensimmäinen Daisy-nukke sekä ainoat äidin lapsuudesta säästyneet paperinuket.  Omasta lapsuudestaan tallessa 90 paperinukkea.

Olemme Maaria Ruotsalaisen, 49, henkilökohtaisessa nukketaivaassa, oululaisessa kerrostaloasunnossa.

Tämä kokoelma elää koko ajan: Maaria myy, vaihtaa ja karsii, mutta myös korjaa, selvittää ja tutkii.

– Minusta keräilyssä on tärkeää se, että aina kun saan uuden nuken, pesen ja kunnostan sen hiukset sekä tarvittaessa korjaan nuken tai sen vaatteen. Kunnostukseen on olemassa monia vinkkejä. Jos nuken kasvot on sutattu esimerkiksi kuivamustekynällä tai tussilla, jäljistä pääsee melkein aina eroon Basiron-aknevoiteella. Se vetää itseensä vierasaineet muovista. Mutta se kannattaa tehdä kesällä, auringossa.

Vanhoilla Barbeilla on korvissaan sekametallikorvakoruja, jotka saattavat värjätä. Keräilijät kutsuvat sitä korvavihreäksi ja jäljistä pääsee usein eroon hopeanpuhdistus- tai hammasproteesinpuhdistusaineella.

Paperinukeista on tullut harrastemuoto, jonka harrastajat keräävät kokoelmaansa eri aikakausina tehtyjä paperinukkeja ja tutkivat niiden historiaa. Harrasteryhmissä tehdään myös nukkejen vaihtokauppoja ja esitellään toisille omien kokoelmien aarteita.

Yksi tyttöpaperinukkejen kuuluisimpia piirtäjiä on ruotsalainen kuvittaja ja kirjailija Evalisa Agathon. Myös amerikkalaisen Grace Draytonin pulleaposkiset pikkutytöt ovat suosittuja keräilynukkeja. Drayton kuoli vuonna 1936.

Viitisen vuotta sitten Maaria Ruotsalainen perusti Facebookiin Paperinuket-nimisen keräilijöiden kohtauspaikan, jossa kokoontuu yli 400 jäsentä ja Muotinuket – Fashion Dolls -ryhmän, jossa yli 800 harrastajaa ostaa myy, vaihtaa ja jakaa kuvia nukeistaan. Skaala on laaja aina vintagenukeista nykynukkeihin.

Maaria kerää 70- ja 80-luvun brittiläisiä Daisyjä, saman ajan brittiläisiä Sindy-nukkeja sekä Barbie-nukkeja kaikilta vuosikymmeniltä.

Kokoelmissa on myös 60- ja 70-luvulla Hongkongissa tehtyjä klooninukkeja sekä Matchboxin 70-luvulla tehtyjä Disco Girls- ja Abba-nukkeja.

– 2000-luvun alussa laskin paperinuket ja silloin niitä oli 3 500, eli nyt jo muutama enemmän, vaikka toki myyn ja vaihdankin niitä aika ajoin, Maaria naurahtaa.

Maaria Ruotsalaisella on myös jotain sellaista, mitä monella muulla ei ole. Hän omistaa kaksi arkkia vajaan kokoelman Apu-lehdessä julkaistuja, muotitoimittaja Rauni Palosen piirtämiä paperinukkeja vuosilta 1968–1997.

Edes Palosella itsellään ei ole kaikkia piirtämiään paperinukkeja, joiden orginaaleja säilytetään tänä päivänä Suomen kansallismuseossa.

– Kun saan Avun kokoelman täyteen, keskityn 40- ja 50-luvun suomalaisiin paperinukkeihin. Pidän tyttöpaperinukeista, niiden kukkamekoista, muhveista ja pikkutarvikkeista. Ne ovat älyttömän söpöjä.

Kun Maaria saa uusia paperinukkeja, hän lajittelee ne huolellisesti. Aukoo pidikkeitä, laittaa nuket muovitaskuihin ja oikoo ryppyjä silitysraudalla.

– Etsin netistä tai omista tiedostoista leikkaamattoman arkin kuvan, tulostan sen ja laitan kuvan muovitaskuun nuken kanssa. Näin pystyn kuvasta tarkistamaan, mikä vaate tai tarvike nukelta vielä puuttuu.Olen myös hyvin onnekas. Aviomieheni ymmärtää keräilyä, auttaa teknisemmissä korjauksissa ja jaksaa kuunnella höpinöitäni yllättävän hyvin.

Maarian mukaan nukkekeräily on kuin palapeliä. Palasia puuttuu mutta valmista ei tule koskaan, sillä paloja on tehty loputtomiin. Jotkut etsivät puuttuvia osia jopa vuosikymmeniä.

– Minulla on valtavasti paperinukkejen vaatteita ja tarvikkeita, nallea ja nukkea. Joskus saa oikein etsimällä etsiä tietoa siitä, mille nukelle mikäkin silppu kuuluu. Se on loputonta hommaa. Myös piirtäjän jäljittäminen on mielenkiintoista. Netistä löytyy kyllä tietoa, kun osaa etsiä oikeista paikoista.

Maaria Ruotsalainen aloitti paperinukkejen keräilyn viisivuotiaana ja 10-vuotiaana hän sai ensimmäisen Daisy-nukkensa. Lapsuuden paperinukkejen säilyminen nykypäivään on Maarian äidin ansiota.

– Äitinikin on keräilijä ja sukututkija, joten meillä ei heitetty mitään noin vain pois, Maaria kertoo.

Paperinukeista tuli äidin ja tyttären yhteinen harrastus. Niitä liimattiin pahveille ja niille piirrettiin vaatteita.

Kotiin tuli Apu-lehti ja lisää lehtiä hän löysi mummulta, joka maatilan pidon lisäksi hoiti pitäjän sivukirjastoa.

– Se, että lehdestä sai lelun, oli mahtavaa! Aikuisenakin tuntuu mielettömältä törmätä lehdessä paperinukkeen, pieneen, kauniisti sommiteltuun taideteokseen.

Maaria leikki paperinukeilla harvoin ystäviensä kanssa vaan touhusi mieluiten itsekseen. Hän piti paperinukeille missikisoja, askarteli niille kruunut.

– Yksi nukke näytti tosi paljon äidiltäni. Tein nukeille omia identiteettejä, sillä en tuntenut julkkiksia pienenä kovin hyvin. Osaa en tunne vieläkään, ne olivat niitä aikansa nopeita tähdenlentoja. Apuun valitun viikinkitytön julkisuus oli aika nopeasti ohi.

Oma suosikkipaperinukke oli malli Iris Keinänen. Miespaperinuket taas eivät olleet pikkutytön suosikkeja. Piti olla juhla-asua, tyyliä, bling bling!

Sosiaalinen media ja blogit ovat lisänneet nukkeharrastajien määrää. Hyväksyttävyys on kasvanut, harrastajat ovat löytäneet toisensa ja nukkekeräilyä harrastavat miehetkin ovat kehdanneet tulla esiin. Nukeille suunnitellaan ja tehdään muotivaatteita sekä asusteita. Niitä esitellään blogeissa ja joskus nuket seikkailevat sosiaalisessa mediassa jopa omina persooninaan.

Hyvä paikka ostaa nukkeja netistä on verkkokauppa eBay tai nukkeihin erikoistuneet nettikaupat.

Aarteita saattaa löytyä kirpputoreilta, antiikkikaupoista ja nukkemarkkinoilta. Parhaimmat löydöt tehdään kuitenkin harrastajayhteisössä, jossa tavara liikkuu koko ajan. Kerran

Maaria löysi pari 50-luvun paperinukkea kaatopaikkakuskausta odottavasta tavarakuormasta.

Harrastus maksaa Maaria Ruotsalaisen mukaan vuodessa saman kuin kuntosalijäsenyys.

– Muutamien harvinaisuuksien hinta on noussut huutokaupoissa korkealle, mutta suurin osa tavaroista lähtee eurolla ja kahdella, viidellä ja kymmenellä.

Mikä nukeissa viehättää?

– Värit, kankaat. Ajankuva, nostalgia, tunnelma, muoto. Olen myös tutustunut uusiin ihmisiin ja päässyt näkemään upeita kokoelmia.

Alkuperäiseltä ammatiltaan Ruotsalainen on markkinointimerkonomi, mutta suorittaa tällä hetkellä suomen kielen opintojaan loppuun yliopistossa. Perheeseen kuuluu aviomies ja 12-, 14-  ja 19-vuotiaat lapset.

Hän sanoo, ettei tähtää nukkekokoelmallaan mihinkään.

– Minä vain nautin, kun saan pyöritellä nukkeja tai kun saan jonkin osan tai tiedon, joka on puuttunut pitkään.

”Aika realistina” hän sanoo tietävänsä, että jossain vaiheessa nukeista pitää luopua. Jos näin kävisi, hän jättäisi jäljelle ainakin ensimmäisen Daisynsä.

– Monet jättävät kokoelmansa perinnöksi lapsilleen, mutta tällainen suuri määrä nukkeja olisi ongelma kelle tahansa. Ja eiväthän nämä kiinnosta heitä lainkaan. Osa kokoelmasta voisi mennä johonkin museoon, jos vain kelpaa, mutta loput saavat lähteä ilahduttamaan tulevia keräilijöitä. Vintagesta ja nostalgiasta kiinnostuneita löytyy aina.