Vilma Melasniemi on kyllästynyt siihen, että aina viitataan hänen vanhempiinsa – ”Olen jo viisikymmentä vuotta elänyt ihan omaa elämääni”
50-vuotias
Vilma Melasniemi on kyllästynyt siihen, että aina viitataan hänen vanhempiinsa – ”Olen jo viisikymmentä vuotta elänyt ihan omaa elämääni”
Näyttelijä viettää syntymäpäiväänsä torstaina 30. maaliskuuta.
Julkaistu 29.3.2023
Apu

Näyttelijä Vilma Melasniemi on kyllästynyt viittauksiin vanhempiensa Eero Melasniemen ja Kristiina Halkolan merkitykseen alanvalinnassaan.

– Arkkitehdeille ja hammaslääkäreillekin käy usein niin, että lapset ajautuvat samalle alalle. Tähän kiinnitetään huomiota taiteilijoiden kohdalla, koska työ on julkista, ja julkisuus mielletään yleen- sä ansaitsemattomaksi. Olen jo viisikymmentä vuotta elänyt ihan omaa elämääni.

Kymmenen viime vuotta Melasniemi on viihtynyt etupäässä KOM-teatterissa. Helmikuussa ensi-iltaan tullut Rikkaruoho perustuu Otto Gabrielssonin kirjaan. Keskiössä on Gabrielssonin olematon suhde isäänsä, toisen naisen kanssa naimisissa olleeseen Jörn Donneriin.

– Rooliani varten harmaat hiukseni värjättiin vihreiksi. Tarinassa kaikki näyttelijät näyttelevät Otto Gabrielssonia. Oma roolini on olla ruotsalainen psyko­logi-Otto, Melasniemi kertoo.

Teatterilava on edelleen Melasniemen suuri rakkaus. Omien sanojensa mukaan hänellä on aina ollut ”pakottava” tarve hakeutua teatterin pariin.

– Opiskelin kaksi vuotta lastentarhanopettajan ammattiin. Niiden kahden vuoden aikana tunsin, että minulla on sisäinen tarve esiintyä. Kun näyttämöllä sukeltaa henkilön tilanteeseen tai esityksen aiheeseen, kieleen tai maailmaan, näyttelijä tavallaan saa unohtaa ja löytää itsen- sä. Se kiinnostaa. Ajattelen, että näyttelemisestä voi koko ajan oppia lisää.

Melasniemi on nähty myös elokuvissa ja tv-sarjoissa. Viimeaikaisia töitä ovat Mädät omenat ja Mustat lesket.

– Olen saanut tehdä tv-töitä harvakseltaan. Ne ovat todella palkitsevia. Kuvaustilanne on jotenkin laskeutuneempi, hetkellisempi kuin teatterissa.

Suuri yleisö saattaa tuntea Melasniemen kertojanäänen supersuosioon nousseesta Sohvaperunat-sarjasta.

– Kun Sohvaperunat alkoi, se vaikutti olevan ainoa tosi-tv-ohjelma, jossa ei kilpailtu ja jossa ei ollut mukana julkkiksia. Se teki sarjasta kiinnostavan.

Kotona suuria tunteita on viime aikoina aiheuttanut nuorimman lapsen muutto.

– Sain äskettäin kantaa nuorimman lapseni tavarat ulos. Se tuntui hienolta. Olen ylpeä siitä, että lapset haluavat lähteä elämään omaa elämää.

Vilma Melasniemi

  • Syntynyt: 30.3.1973

  • Ura: valmistui Teatterikorkeakoulusta 1998, freelance-näyttelijänä vuodesta 1998, KOM- teatterissa yli 10 vuotta.

  • Perhe: puoliso ja kaksi aikuista lasta.

Kommentoi »