Rap-yhtye Ruger Hauerista tutun Paperi T:n huhtikuussa ilmestyvä soolodebyytti Malarian pelko on kurkkaus tekijänsä elokuva- ja levyhyllyihin. Henri Pulkkinen eli Paperi T sanoo viittaavansa kappaleissaan elokuviin, musiikkiin ja kirjallisuuteen siksi, että usein niistä löytyy hänen tunteilleen se tarkin kuvaus.

Kappaleesi ovat täynnä viittauksia taiteeseen ja kulttuuriin. Isäsi oli ennen eläkkeelle jäämistään Helsingin Sanomien ulkoasusta vastannut toimituspäällikkö. Tuliko kulttuuri-innostus jo perhetaustan kautta?

”En ole ikinä ajatellut tätä, mutta aina meillä on kotona luettu kirjoja. Sain niitä faijalta aina synttärilahjaksi. Muistan, kun sain tosi nuorena Kerouacin On the Roadin ja olin siihen vain, että fuck you faija. Että tää on jokin vanha kirja jostain matkailusta. Ja sitten on löytänyt viis tai kymmenen vuotta myöhemmin sen itse ja tajunnut, että on saanut sen faijalta ja se on nyt kirjahyllyssä jossain perällä. Samoin faija on näyttänyt paljon taideleffoja, joihin oon ollut ettei kiinnosta ja haluan katsoa Die Hardia. Sitten myöhemmin on löytänyt ne samat asiat.”

Mistä lähtien olet sitten aktiivisesti harrastanut kulttuuria, katsonut elokuvia tai kuunnellut musiikkia?

”Ehkä seiskaluokalta lähtien. Muistan, kun toiset lähti dokaamaan ja itse menin kotiin kuuntelemaan levyjä tai katsomaan leffoja. Porvoossa jengiä kiinnosti jääkiekko ja sekoilu, enkä tiedä, olinko vain niin nössö vai miksi ne eivät kiinnostaneet yhtään. Se oli ehkä sosiaaliselle elämälle huono asia, mutta jälkeenpäin katsottuna erittäin hyvä asia.”

Eikö tällainen taidenössöily ole perinteisen räppistereotyypin vastakohta?

”Musiikin tekeminen oli mulle tapa olla sosiaalinen. Kun ei kiinnostanut mennä viikonloppuisin dokaamaan Porvoon steissille, niin sitten tehtiin biisejä, vaikka aluksi sekin tuntui tosi nololta. Ehkä sen takia mä olen tällainen pseudoälykköräppäri enkä itäräppäri, koska en ole hengannut kaduilla.”

Halusitko räppäriksi jo nuorena?

”En. Moni kaveri halusi uran musiikista, mutta mulle se oli harrastus eikä niin vakava asia. Halusin olla elokuvaohjaaja, kunnes tajusin, ettei Suomessa pääse tekemään sellaisia elokuvia kuin oikeasti haluaisin tehdä. Kaikki pitää tehdä helpommaksi.”

Kuinka tietoisesti olet elitisti ja älykkö teksteissäsi?

”Levyllä on yksi biisi, joka alkaa Sanoin sua Henry Millerin romaanin naiseks, mut et tajunnut ees loukkaantuu, se oli silloin selvää, ettei kevät tulis yhdessä. Mä jätän, tai äh, se tyyppi jättää tyttöystävänsä siksi, että se ei tajua, että sitä on haukuttu huoraksi. Eihän tuollaista voi sanoa ilman, että naurat itsellesi ja lapselliselle älykkömielikuvalle.”

Suomen ilmapiiri ei kuitenkaan ole tällä hetkellä otollinen minkäänlaiselle elitismille?

”Olin ajatellut, että voin tehdä Suomessa artsuräppiä muutamalle sadalle ihmiselle. Siksi olen yllättynyt, että Resnais-Beefheart-Aalto-biisistä halutaan oikeasti avata merkityksiä ja viittauksia. Me eletään kuitenkin juppiaikakautta, jossa keskimäärin ihmisiä kiinnostaa vaan, kenellä menee hyvin.”

Soolokappaleesi ovat henkilökohtaisia. Samaa tekee esimerkiksi Drake. Onko tunteilu leimallisesti 2010-luvun räpin ilmiö?

”Mua se on kiehtonut aina. Katkeransuloisuus on tärkeää, siksi pidän Morrisseysta, mutten niinkään Robert Smithistä tekstittäjänä. Morrissey on itsetietoinen ja Smith liian tosissaan. Nyt olen kuunnellut paljon Father John Mistyn levyä, jonka musta huumori ja vuodatus on sitä, mitä haluan itse tehdä.”

Miksi räpistä on tullut 2010-luvulla popmusiikin mielenkiintoisin kenttä?

”En tiedä, voisko se olla jokin sukupolviasia, että ensimmäinen räpin kanssa kasvanut sukupolvi olisi nyt tullut tietyn ikäiseksi. Tai että rap ei oo mitään ja siksi se voi olla mitä vaan. Se on oma mediansa, joka on lähtenyt lainaamisesta. Nyt sitä tekee tyypit, kuten Kanye West, joita kiinnostaa ihan kaikki asiat ihan kauheasti. Se, että on kiinnostunut ihan kaikesta, on luovuudelle kaikkein tärkeintä.”

Katsot paljon elokuvia. Mikä on viimeisin erinomainen elokuva, jonka olet nähnyt?

”Birdman viihdytti todella paljon, mutta en tiedä, onko se superhyvä. Mielenkiintoista oli, miten epätoivoisesti Michael Keatonin hahmo koettaa luoda jotain ja siten olla tärkeä ja kokea jonkin merkityksen. ”

Toimiiko Resnais-Beefheart-Aalto kappaleen Alain Resnais -viittaus ”Me nähtiin viime vuonna Marienbadis” iskurepliikkinä?

”En kerro, oonko koittanut, joten vastaus kuuluu: ’riippuu baarista’. Haluaisin kyllä tietää, kokeileeko joku muu sitä. Olen miettinyt, että monikohan katsoo nyt sen leffan ja huomaa, ettei siinä tapahdu mitään kahteen tuntiin ja on, että onpa tää perseestä.” ■