Image

Viisi huomiota Lassista & Leevistä

Viisi huomiota Lassista & Leevistä

Kun on sairaana, toipilaana tai muuten vain allapäin, parasta mahdollista lohtulukemista ovat vanhat Lassi ja Leevi -albumit. Vuosina 1985–1995 ilmestynyt sarja ei ehkä ollut maailman omaperäisin, niin paljon piirtäjä Bill Watterson lainaili ideoita muun muassa Tenavilta, mutta kokonaistaideteoksena sarjan kymmenen vuotta ovat sanomalehtisarjakuvahistorian yhtenäisimpiä, tasokkaimpia ja monitasoisimpia.
Teksti Samuli Knuuti
Mainos

1. Bill Watterson ei ole antanut lupaa yhdellekään Lassi & Leevi -oheistuotteelle: ei paidoille, ei mukeille, ei pehmoleluille. Kaikki olemassa olevat oheistuotteet ovat piraatteja. Wattersonin ehdottomuus oheistuotteiden kieltämiselle johtuu pitkälti ontologisista syistä. Lassi & Leevi kuvaa loisteliaasti onnellisen lapsuuden lasikuplaa. Siksi emme koskaan saa selville Lassin sukunimeä tai hänen vanhempiensa etunimiä. Koska onnelliseen lapsuuteen nämä asiat eivät kuulu! Lassin maailma on lumisadelelu, jota tarkkailemme ulkoapäin ja jota ravistaa vain Lassi itse. Tälle maailmalle tekisi väkivaltaa tuotteistaa hahmot, sillä vaikka kuinka haluaisimme kainaloomme unileluksi pikku-Leevin, se kuuluu vain Lassille. Ja sitä paitsi tiikerihän herää henkiin vain Calvinin ollessa kaksin sen kanssa: muuten se on hyvin geneerinen, runneltu ja koirankin pureksima pehmolelu, ei juuri poikkeava Lassin arkkivihollisen Susanna Pääkkösen pupukaverista (Herra Pupu). Täyteen mittaansa Leevi kasvaa vain ollessaan kahden Lassin kanssa, ja tätä maailmaa voimme vain tarkkailla lasin lävitse, emme omistaa.

2. Wattersonin stripin usein unohdettu sankari on Lassin perheen nimeämätön isä. Hän on perheen leiväntuoja, työn sankari, joka usein käy pyörälenkillä ennen puuroaamiaistaan ja musertavaa päiväänsä kapitalismin rattaissa. Lassin isässä on kaikki keski-ikäisen tylsimyksen ulkoiset piirteet: harventuneet hiukset, silmälasit, ei ulkonäöllisiä tehosteita, ja hän usein linnoittautuu sanomalehtensä taakse, mutta pettävän porvarillisen ulkokuoren takana piilee kapinallisia taipumuksia: hän häikäilemättä juksaa Lassin milloin mistäkin asiasta, uskottelee että hän ja “äiti” ostivat pojan halpahallin alekorista, tai että maailma muuttui värilliseksi vasta joskus vuoden 1930 paikkeilla, tai että kaikki maailman isät saavat “isyysoppaan” jossa selitetään kaikki maailman asiat lasten kysymyksiä varten (sen saa vasta lapsen synnyttyä, jolloin on liian myöhäistä enää olla saamatta lasta). Lisäksi “isä” pelasti Leevin pimeästä metsästä kaverusten Yukon-reissun mentyä mönkään riitaantumisen takia. Kaikki tämä siitä huolimatta, että ”isä” on usein ilmaissut katuneensa sitä etteivät hankkineet mäyräkoiraa lapsen sijasta. Respect.

3. Lassin rakkaan lelutiikerin nimi (englanniksi Hobbes) innoittaa liiankin kirjaimellisiin tulkintoihin, sillä yritykset vetää yhtäläisyysviivoja Thomas Hobbesin filosofiaan osoittautuvat liian reduktiivisiksi. Leevin funktio sarjassa on ainakin kahtalainen: toisaalta Leevi on “straight man” Lassin hullutuksille, joku joka osoittaa aukot pojan älyttömien ideoiden logiikassa, mutta silti lähtee niihin passiivisena kaverina mukaan. Leevin voi nähdä Lassin kypsempänä sivupersoonana, mikä ilmenee myös siitä kuinka Leevi silloin tällöin ilmaisee romanttisia tuntemuksia Susanna Pääkköstä kohtaan – näitä Lassi ei salli itselleen vielä kuusivuotiaana. Toinen, täysin vastakkainen tendenssi on Leevin saalistava eläimellisyys, tapa väijyä Lassia ja puhua ihmisistä hyvänä proteiinin lähteenä, sillä uljaimmillaan hän on kuin William Blaken The Tyger -runosta (jota Lassi yhdessä stripissä siteeraakin). Koska Leeviä ei voi pakottaa yhteen tulkinnan orjaksi, hän on paljon rikkaampi hahmo kuin yhdenkään lelutiikerin soisi olevan. Ja ehkäpä siksi Lassin vanhemmatkin ovat poikansa mielikuvitusmaailmassa syvemmällä mukana kuin tavalliset vanhemmat olisivat – yhdessä stripissä äiti ryntää sateeseen hakemaan sateenvarjon alle parkkeeratun Leevin bussipysäkiltä, jossa hän on ollut saattamassa Lassia koulubussiin.

4. Lassin ja Leevin yhteinen puumajaklubi H.I.T. (Häipykää Inhottavat Tytöt, jota ei pidä sekoittaa Valerie Solanasin S.C.U.M.-liikkeeseen) antoisasti ennakoi nykyaikojen kunniateemaista miesliikettä. Lassihan elää tukahduttavien naispuolisten voimien maailmassa, sillä hänen isänsä on pahainen patenttilakimies (kuten Wattersonin oma isä), jonka luonnetta rakentavat pyöräilyprojektit herättävät pojassa vain sääliä ja ivaa. Lassin maskuliinisuuden toteuttamisen esteenä ovat maalaisjärkeä kastraatioaseena käyttävä äiti, amatsonimainen naapurintyttö Susannaa Pääkkönen, häijy lastenvahti Riitta (kuin isosisko helvetistä) ja lannistavaan matriarkalistiseen sarkasmiin tukeutuva mummohtava naisopettaja. Kun vahvoja miesroolimalleja ei ole, Lassi ja Leevi linnoittautuvat puumajaansa H.I.T.-klubin nimissä. Siellä olisi varmasti tilaa myös Henry Laasaselle ja Timo Hännikäiselle, onhan tämä kuusivuotiaiden ja heidän pehmolelujensa oma metsästysklubi ja sikariseura.

5. Bill Watterson älysi lopettaa sarjan juuri oikeaan aikaan. On vaikea sanoa, mikä oli sarjan kultakausi, mutta viimeisen vuoden stripeissä näkyy jo tuhoisia tendenssejä: niissä Lassin pikkuvanhuus, kyky formuloida sanallisesti ja ruumiillisesti vanhempien huolia tulevista sukupolvista sekä tekijänsä taidefilosofisia käsityksiä alkaa saavuttaa jo niin monimutkaisesti formuloituja ilmenemismuotoja, että sarjan alkuperäinen dikotomia lapsuuden viattomuuden ja aikuisuuden kyynisyyden välillä alkaa painottua väärin kuin keinulauta jossa isukki rojahtaa toiselle puolelle. Toisaalta ehkä kompensoidakseen tätä ja riemuitakseen itselleen taistelemista etuoikeuksista sanomalehtien sarjissivuilla, sunnuntaistripit ovat yhä surrealistisempia ja yksityiskohtaisemmin piirrettyjä – mikä on hyvä, mutta se toisaalta vain ruokkii Wattersonia raskauttamaan arkistripit jo melkein ideologisella paatoksella. Vuosi, kaksi, kolmekin lisää Lassia ja Leeviä olisi ollut taivaanlahja, mutta sarja oli jo matkalla väärään suuntaan. Mutta kun se loppui silloin kun loppui, mitään vahinkoa ei päässyt tapahtumaan. Ei todellakaan.

Syksyllä tulee kuluneeksi 30 vuotta ensimmäisestä Lassi & Leevi -sarjakuvastripistä. Myös Image täyttää 30 vuotta. Saattumaako?

Julkaistu: 11.5.2015