VIIKON TÄHTI Tarja Turunen: "Minua luultiin diivaksi"
Puheenaiheet
VIIKON TÄHTI Tarja Turunen: "Minua luultiin diivaksi"
Tarja Turusen Naomi-tytär on tottunut matkalaukkuelämään. Laulaja palaa perheensä kanssa takaisin Argentiinaan helmikuussa.
2.1.2015
 |
Apu

Toimit tällä viikolla alkavan Voice of Finland Suomen tähtivalmentajana. Miten päädyit mukaan? – Minua on monta kertaa pyydetty Suomeen erilaisiin tv-tuotantoihin ja musikaalirooleihin. Nyt sattumalta aikatualut järejstyivät, kun erä Rock-konseerttikiertue siirtyi vuodella. Kuvasitte jaksoja jo syksyllä. Millaisia laulajia joukkueeseesi valikoitui? – Persoonallisia. Ehkä se kertoo siitä, että olen tehnyt monipuolisen uran. Ihmiset rakastuvat näihin henkilöihin. Olet kiertänyt yli kymmenen vuotta maailmalla. Miten olet muuttunut noina vuosina? – Minusta on tullut rauhallisempi. Ehkä äitiyskin on vaikuttanut siihen. Minulla on oma fanikuntani maailmalla, jolle olen kiitollinen, että saan tehdä tätä työtä. Mitkä piirteet ovat säilyneet samoina? – Olen säilyttänyt pohjoiskarjalaisen iloisuuden ja positiivisuuden. Jalkani ovat pysyneet vahavasti maassa. Nightwishin jälkeen ihmisillä oli minusta ennakkokäsityksiä. Minua luultiin hankalaksi diivaksi, ja ihmiset yllättyivät, kuinka iloinen ja tavallinen olen.  Milloin palaatte kotiin Argentiinaan? – Tammikuun lopulla. Olemme olleet koko perhe kiertueella syyskuun alusta, joten on ihana päästä kotiin. Naomi-tyttäremme, 2, ei muusta elämästä tiedä. On ihanaa, kun voimme olla koko perhe yhdessä. Buenos Airesissa mennään kouluun 5-vuotiaana, joten silloin mieheni Marcelo on luvannut ottaa kasvatusvastuun kotona. Asia tuntuu jo etukäteen haikealta, mutta ehkä teen sitten lyhyempiä kiertueita. Mitkä kolme asia haluat tehdä vielä elämäsi aikana? – Olisi hienoa, jos sukeltamisesta tulisi perheemme yhteinen harrastus. Naomi on kyllä jo aikamoinen vesipeto. Hän oppi snorklaamaan Malediivien lomallamme. Toivon  myös, että näkisin hänen varttuvan nuoreksi naiseksi. Haluan olla myös isäni tukena, kun hän ikääntyy. Tarja Turunen, 37, on Olli Lindholmin, Redraman ja Michael Monroen kanssa 2.1 Nelosella alkavan Voice of Finlandin tähtivalmentaja. 

Kommentoi »