
Sinut kruunattiin sunnutaina Miss Suomeksi. Miltä se tuntui?
- Olo oli hämmentynyt ja onnellinen. Samalla oli haikeaa, kun muut tytöt lähtivät koteihinsa. Olimme kiertueella yhdessä neljä viikkoa, enkä usko, että koen ikinä enää mitään vastaavaa näiden ihmisten kanssa.
Miten pitkäaikainen haave misseys on sinulle ollut?
- Olen haaveillut siitä niin kauan kuin muistan. Olen useana vuonna katsonut kilpailuja ja miettinyt, että pitäisikö hakea mukaan. Olen työskennellyt ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeen eläinkaupassa ja tehnyt äitini kanssa töitä sisustussuunnittelijana. Olen aina siirtänyt kilpailuihin osallistumista. Viime vuonna päätin, että nyt tai ei koskaan.
Miten valmistauduit kilpailuihin?
- Aloitin valmistautumisen viime keväänä. Tarkistin ruokavalioni ja treenasin kuntosalilla lihaskuntoa. Painoa putosi kiinteytyksen aikana kolmisen kiloa.
Seurustelet Hunks-tanssija Riku Salmisen kanssa. Miten olette tavanneet?
- Tapasimme Facebookin kautta. Olemme seurustelleet vuoden alusta. Olemme nähneet melkein joka viikonloppu, vaikka hän asuu Vantaalla ja minä Oulussa. Meillä on hauskaa yhdessä ja pidämme samanlaisista asioista. Muutamme nyt saman katon alle. Kummitätini ja hyvä ystäväni asuvat myös pääkaupunkiseudulla.
Millaisena missinä haluat jäädä historiaan?
- Luonnollisena ja helposti lähestyttävänä. Juttelen mielelläni ihmisten kanssa.
–