
Näyttelet yhtä pääosaa Viikossa aikuiseksi -elokuvassa. Miksi halusit tehdä elokuvan?
– Aina kun luen käsikirjoituksia, minulle tulee eteen kuva. Tästä tuli lämmin olo ja nauroin ääneen. Ohjaaja Johanna Vuoksenmaa on läheinen työpari, teimme viimeksi yhdessä Klikkaa mua -sarjaa. Tykkään myös näytellä hahmoja, jotka ovat mahdollisimman kaukana itsestäni. Tämä hahmo on reilusti yli nelikymppinen ja paljon arempi kuin minä.
Elokuvaa kuvattiin kesäkuussa Naantalissa. Palelitko?
– Kyllä! Näyttelimme pinnistellen kesää. Olen hirveä vilukissa ja kaikki kuvauksissa tiesivät sen. Onneksi puvustajat olivat varanneet vilttejä, joita pidin kohtausten välissä. Jouduin kärvistelemään usein vain muutama minuutti kerrala kesätopissa. Mereen hyppääminen seitsemän asteen lämpötilassa oli myös kokemus.
Valmistuit Teatterikorkeakoulusta 14 vuotta sitten. Miten olet muuttunut näinä vuosina? – Minusta on tullut rauhallisempi. Uskallan enemmän vain olla omassa ja työelämässä. En ole ikinä ollut mikää tyrkky, mutta levoton kylläkin.
Kolme asiaa, jotka haluat vielä tehdä elämässäsi? – Haluaisin asua Berliinissä, syödä suklaakakkua niin paljon kuin huvittaa ja mennä hiljaisuusretriittiin. Minttu Mustakallio, 41, tähdittää 23.1 Ensi-iltansa saavan Viikossa aikuiseksi -elokuvan lisäksi helmikuussa ensi-iltansa saavaa Risto Räppääjä-elokuvaa. Lisäksi hän on mukana Nelosen Vino show`ssa.