
Aki Samuli, sinut kruunattiin vastikään tangokuninkaaksi. Mitä odotat kuningasvuodeltasi?
– Teen kaikkeni, jotta vuodesta tulee omannäköiseni, ja minusta Suomen paras tangokuningas. Edessä on vuoden mittainen oppimatka ammattilaisten ohjaksissa. Vasta sen päätteeksi punnitaan, miten urani lähtee todella käyntiin.
Sinua on ehditty jo luonnehtia tangon Cheekiksi. Onko teissä jotain samaa?
– Olen kuullut saman vertauksen ennenkin, ja se jaksaa yhä naurattaa minua. Olemme molemmat Lahdesta kotoisin, meillä on kulmikkaat leuat ja samaan suuntaan sojottava tukka. Käsittääkseni olemme molemmat myös aika temperamenttisia ihmisiä.
Mitä et halua tehdä kuningasvuotesi aikana?
– Saada ylinopeussakkoja, kuten tangokuninkaallisilla on ollut joskus tapana. Olen hyvin maltillinen kuski.
Mistä sinut muistetaan tangovuotesi jälkeen?
–Aika monta tangohistorian ennätystä olen ainakin lyönyt, kuten täydet pisteet sekä alueraadeilta että tuomareilta. Luulen, että persoonani ja tyylini herättävät myös huomiota. Minua on helppo rakastaa, mutta vielä helpompi inhota. Olen sellainen maltillinen showmies, mutten pelle.
Mitä teet ensimmäiseksi, kun pääset pyörityksen jälkeen kotiin?
–Käyn varmasti saunassa. Sitten asetan kruununi jollekin hienolle paikalle. Ehkä otan sen yöpöydällekin viereeni yöksi.
Sinulla on suuri tribaalitatuointi. Aiotko ottaa jonkin tangotatuoinnin?
–En tiedä, ehkä otankin vuoden päätteeksi jonkin kruunun rintaani. Minulta on kyselty paljon, mistä tribaalini on peräisin. Se kuvaa monia minulle tärkeitä ihmisiä ja elämänvaiheita.