Apu

Vierasperäiset kasvit valloittavat Suomen luontoa



Vierasperäiset kasvit valloittavat Suomen luontoa

Suomen luonnossa elää satoja kasvilajeja, jotka ovat tulleet tänne ihmisen mukana tahattomasti tai tarkoituksella. Pahimmat vieraslajit valtaavat laajoja alueita ja tukahduttavat alkuperäisen kasvillisuuden alleen.
Teksti Apu-toimitus

Kesäinen peltomaisema näyttää epätodelliselta. On kuin ulkoavaruuden oliot olisivat valloittaneet koko paikan ja muokanneet sen omanlaisekseen. Tällainen tunnelma saattaa syntyä, kun osuu paikkaan, jossa jättiputket ovat päässeet leviämään valtoimenaan. Se onkin Suomen vieraslajeista pahamaineisin. Maassamme elää kolme jättiputkiin kuuluvaa lajia: kaukasianjättiputki, persianjättiputki ja armenianjättiputki. Kuten nimistä voi päätellä, näiden kasvien alkuperäiset esiintymisalueet ovat Aasiassa. Jättiputkia on aikoinaan tuotu Suomeen ja muualle Eurooppaan koristekasveiksi. Komeitahan ne ovatkin: valkokukkaiset putket voivat kasvaa yli nelimetrisiksi. Suomen luonnossa on myös omasta takaa melko kookkaita sarjakukkaiskasveja, kuten suoputki ja väinönputki, jota on vanhastaan käytetty hyötykasvina – sen versoja on jopa syöty. Jättiputket ovat kuitenkin toista maata. Ne ovat hyvin myrkyllisiä, ja niiden erittämä neste aiheuttaa palovammojen kaltaisia iho-oireita, jos sille altistuu auringonpaisteessa. Lapsuudessani 1980-luvulla jättiputkia istutettiin vielä iloisesti puutarhojen koristeiksi. Tehokkaasti lisääntyvinä ne levisivät naapurinkin puolelle alta aikayksikön.  Vasta 1990-luvulla havahduttiin jättiputken aiheuttamiin ihovaurioihin, ja alkoi taistelu kasvin hävittämiseksi. Suomessa ei nykyään juuri näe laajoja jättiputkikasvustoja, koska ympäristömme on kurinalaisesti hoidettua. Mutta vain muutama kilometri Suomen rajasta itään päin maisema on perin toisenlainen. Venäjällä Laatokan länsipuolella on alueita, joilla ei näytä menestyvän enää mikään muu kuin jättiputki. Esimerkiksi Sortavalan lähistöllä pari kesää sitten ajellessani näin jättiputkien reunustavan tienpientareita kilometrien matkalla. Niiden isot, karvaiset lehdet peittivät hylätyn kolhoosin peltomaita aavemaisena, vihreänä mattona. Venäjällä elämänmeno on tunnetusti sielukasta ja rempseää, eikä ympäristöä ole kaikkialla hoidettu niin pikkutarkasti kuin Suomessa. Katsellessani putkia vierestäni ajoi kovaa ylinopeutta vanha Lada, jonka alla rapisivat nastarenkaat – keskellä heinäkuun helteitä. Se kertoi jotain leväperäisestä asenteesta ja piittaamattomuudesta, mikä lienee vaikuttanut vieraslajien leviämiseen. On Venäjälläkin tehty toimenpiteitä jättiputkien hävittämiseksi; osa kasveista oli myrkyn kuoliaaksi kellastamia. Mutta paljon riittää töitä ennen kuin Kannaksella saadaan jättiputkista edes torjuntavoitto. Toki muuallakin Suomen lähialueilla on putkisotansa. Viime vuosikymmenellä ajellessani Via Baltica -tietä näin Latviassa Riian lähistöllä valtavia jättiputkikasvustoja, mutta sittemmin ne on saatu nujerrettua.

Aasiasta kotoisin oleva jättipalsami on vallannut nurmijärveläisen metsäaukion.

Toinen tehokkaasti leviävä vieraslaji on jättipalsami. Kookas, koristeellinen kasvi on kotoisin Intiasta Himalajan alueelta, mutta on puutarhakarkulaisena levinnyt laajalti Suomessa ja muualla Pohjois-Euroopassa.  Jättipalsami viihtyy etenkin kosteissa metsissä, rannoilla, ojanpenkoilla sekä kaatopaikoilla. Monen muun vieraslajin tavoin jättipalsamilla ei ole Suomessa luontaisia vihollisia.  Leviämistä edistää sekin, että kasvilla on kookkaat siemenkodat, jotka räjähtävät auki pienestäkin kosketuksesta, esimerkiksi putoavasta vesipisarasta tai ohi kulkevasta ihmisestä. Jättipalsamin siemenet lentävät yhdellä räjähdyksellä jopa seitsemän metrin päähän. Siitä voi laskea, kuinka kauas kasvi ehtii levitä jo muutamassa vuodessa. 

Tuskin mikään vieraslaji on kesäisessä Suomessa niin näkyvästi esillä kuin tienpientareita koristava violetin, sinisen ja punaisen eri sävyissä kukkiva lupiini.  Se on niin yleinen, että asioista tietämätön voisi luulla lupiinin olevan Suomen kansalliskukka. Komealupiini on kotoisin Pohjois-Amerikasta, josta sen siemeniä on levinnyt ihmisen mukana ympäri maailmaa. Lupiinista on Suomessa havaintoja jo 1800-luvun lopulta.  Lupiinin haittapuolena on, että se vie elintilaa kotoperäisiltä niittykasveilta ja heikentää näiden kasvuoloja lisäämällä maaperän typpipitoisuutta.

Pohjois-Amerikan alkuperäinen asukki, komealupiini, on levinnyt Suomen niityille ja tienpienta- reille liiankin tehokkaasti.

Usein sanotaan, että ihminen on luonnonvoimien edessä avuton.  Vieraslajien kohdalla tämä ei täysin päde, vaan torjunta-aineilla, niittämisellä, kasvuston peittämisellä ja muilla toimilla valloittajia voidaan onnistuneesti hävittää. Vieraslajit ovat levittäytyneet lähinnä ympäristöihin, joita ihminen on muokannut.  Suomen alkuperäiset erämaametsät ja suoalueet ovat sen sijaan välttyneet haitallisilta kasvivalloittajilta.  Moni ulkomailta  Suomeen tuotu eksoottinen kasvi voi koristaa puutarhaa vaikuttamatta luontoon laajemmin. Ongelmia syntyy, kun vieraslaji sattuu olemaan erityisen voimakkaasti siementävää ja leviävää sorttia.  Vieraslajien kulkeutuminen maasta toiseen ei ole mikään uusi asia: niin kauan kuin on ollut kansainvälistä kauppaa ja liikennettä mantereelta toiselle, laivoissa on kulkenut siemeniä, jotka eivät luonnollista tietä olisi päätyneet tuhansien kilometrien merimatkan päähän. Jopa niinkin yleinen ja suomalaiseen kesämaisemaan erottamattomasti kuuluva kasvi kuin päivänkakkara on Suomessa muinaistulokas.  Suuri osa vieraslajeista ei aiheuta haittaa uudessa ympäristössään, vaan päinvastoin niistä voi tulla kauniita lisäyksiä luonnon monimuotoisuuteen. Pahamaineisimmat vieraslajit, kuten jättiputki, jättipalsami ja merenrantoja peittävä kurtturuusu, leviävät kuitenkin niin raivokkaasti, että niiden tiheiden kasvustojen alla muut kukat ja kasvit eivät menesty. Näiden lajien hävittäminen ja leviämisen estäminen on perusteltua. Jokainen puutarhaansa hoitava voi huolehtia siitä, ettei kuljeta Suomeen haitallisten vieraslajien siemeniä eikä kärrää puutarhajätteitä pihansa ulkopuolelle. 

Teksti ja kuvat Juho Rahkonen

Julkaistu: 25.7.2017