Palkankorotuksiin ei ole varaa, sanoo elinkeino-ministerin tehtävistä Elinkeinoelämän Keskusliiton EK:n toimitusjohtajaksi pari viikkoa sitten siirtynyt Jyri Häkämies. Hänpä sen hyvin tietää.
Häkämies ansaitsi ministerinä viime vuonna 149 000 euroa eli 11 500 euroa kuussa. EK:ssa hän saa tiettävästi saman palkan kuin edeltäjänsä Mikko Pukkinen, joka ansaitsi viime vuonna 346 000 euroa eli 26 600 euroa kuussa.
Häkämiehen palkankorotus on siten 131 prosenttia. Se on taso, johon muidenkin palkansaajien on syytä tyytyä, kun vuoden kuluttua umpeutuvan raamisopimuksen jälkeisistä palkankorotuksista sovitaan. Sitä isommat korotukset vaarantaisivat kilpailukyvyn ja työllisyyden.
Häkämies sopii muutenkin uuden palkkakierroksen päänavaajaksi. Ollaanhan työmarkkinoilla yleisesti sitä mieltä, että palkkojen tason tulisi määrittyä avoimen vientisektorin eikä suljetun julkisen sektorin mukaan. Häkämies, jos ken, on vientimies. Avoin sektorihan vei hänet suljetulta.
Molempiin suuntiin
Vientimies tuli avanneeksi myös toisen keskustelun pään.
Häkämies päätti elinkeinoministerinä yritysten toimintaedellytyksistä. Parissa yössä hänestä tuli samojen yritysten etujen ajaja.
Veikö ministeri mukanaan tietoa, josta on uudessa tehtävässä hyötyä? Todennäköisesti vei, sillä ei häntä muuten olisi valittukaan.
Hallintoministeri Henna Virkkunen (kok) on asettanut toimikunnan arvioimaan, pitäisikö poliitikot panna esimerkiksi vuodeksi karenssiin, jos he ovat siirtymässä elinkeinoelämän johtotehtäviin.
Toimikunta arvioisi karenssin tarvetta tapaus kerrallaan ja antaisi suosituksia. Poliitikot, jotka eivät tiedä mistään mitään, voisivat siirtyä välittömästi EK:n johtoon. Ne taas, jotka jotakin tietävät, joutuisivat värjöttelemään internointileirillä, kunnes hänen tietonsa vanhentuvat.
Silloin tällöin, tosin harvemmin, joku elämäänsä kyllästynyt siirtyy myös toiseen suuntaan, elinkeinoelämästä politiikkaan. Myös hänellä voi olla hyödyllistä tietoa. Siksi myös hänet on eristettävä riittävän pitkäksi ajaksi ja desinfioitava.
Kuristamalla kuntoon
Euromaat sopivat Kreikan lainakorkojen leikkauksesta ja laina-aikojen pidennyksestä. Paketin hinnaksi sanotaan 40 miljardia euroa. Erikoista hinnassa on, ettei kukaan menetä euroakaan, vaan kaikki voittavat.
Suomikaan ei häviä mitään. Se ainoastaan saa Kreikka-lainastaan kymmenen miljoonaa euroa vuodessa vähemmän korkovoittoa kuin muuten saisi. Oppositio ei hallituksen laskelmia usko.
On kuitenkin aika turhaa kiistellä, mikä lopullinen summa on. Paljon olennaisempi on kysymys, pystyykö Kreikka maksamaan koskaan takaisin velkojaan.
Ei pysty. Miten sellainen maa pystyisi, jonka talous ei kasva, vaan supistuu vuosi vuodelta – paljolti niiden kuristusten vuoksi, joihin lainoittajat sen pakottavat?
Kuvitellaanpa, että Kreikka olisi maatila. Pankit antaisivat sille velkaa yli puolitoista kertaa tilan todellisen arvon ja asettaisivat lainojen ehdoksi, että tila myy karjansa, paketoi peltonsa eikä hakkaa metsistään puun puuta. Konkurssiin se menisi – ja niin menee Kreikkakin.
Hallintoministeri Henna Virkkunen perustaa toimikunnan harkitsemaan, tarvitseeko poliitikko karenssia siirtyessään elinkeinoelämään.
Kuva: Petri Mulari
HEITTOLAUKAUKSIA:
1) Kisa, jossa etsitään maan parasta synkistelijää, julistetaan alkaneeksi.
2) Yöt pitenevät, päivät lyhenevät, pakkaset kiristyvät, kuolema lähestyy, sanoo ennustaja.
3) Ensin oli kuun-, sitten auringon- ja nyt tulee järjenpimennys.
4) Talouspäättäjät eivät tässä pimeydessä tiedä, ovatko tulleet sokeiksi vai eivät.
5) Iso viha, 1600- ja 1800-luvun nälkävuodet olivat valoisaa aikaa tämän rinnalla.
6) Suomen kolmen A:n luokitus perustuu ahneuteen, ahdistukseen ja alkoholismiin. Ne pysyvät.
