Siitä on nyt 22 vuotta, kun nuori, totinen ja jossain määrin hermostunut Jukka Rautakorpi luotsasi ensimmäisen kerran Tampereen Tapparaa. Sukupolvet vaihtuvat myös valmennuksessa eivätkä aivan samat nimet enää kierrä liigan tuolileikkikehää - mutta silti siinä, että Rautakorpi, 53, ja Tappara löytävät toisensa aina vain uudestaan, on jotain erikoista, jollain lailla huvittavaakin.

- No, se menee niin päin, että seuralla on halua palkata; niin se näissä hommissa yleensä on. Mutta tietysti helpottaa, että tunnetaan vanhastaan molemmin puolin, Rautakorpi hymähtää.

Tapparan toimitusjohtaja taas on vuodesta 1999 ollut Mikko Leinonen, joka on Kärppien Juha Junnon vetäydyttyä pitkäaikaisin liigan toimistopomoista. ”Mikki” on samalla viimeinen niin sanottu vanhan liiton edustaja johdossa - hyvässä ja pahassa.

Leppoisan tamperelaisvaarin olemuksen takana piilee tiukka taloudenpitäjä, ajoittain äkkipikainen ja tarpeeksi suuttuessaan pitkävihainen vanha kettu, joka haluaa pitää langat käsissään.

Toisaalta samat ominaisuudet ovat yksi iso osasyy kirvesrintojen taloudelliseen ja urheilulliseen menestykseen. Tappara on yksi niitä harvoja liigaseuroja, joka tekee voittoa – eikä Leinonen puutu operatiiviseen toimintaan urheilupuolella, kunhan tulosta tulee.

Pahemmin kärjistämättä voi tokaista, että kaksi jästipäätä eli Leinonen ja Rautakorpi ymmärtävät toisiaan -  koska kumpikin tietää, mitä saa, ja missä toimivaltojen rajat kulkevat.

- Se on ehkä tullut minulle vuosien mittaan entistä tärkeämmäksi, että on luottamus ihmisten välillä. Mutta tietysti pitää kyetä myös uusiutumaan, Rautakorpi muotoilee.

Vaikka Jukka Rautakorven paluu Tapparaan oli tiedossa hyvissä ajoin, hän ehti joutua viime kaudella myrskynsilmään. Jääkiekkoliitto teki hieman kyseenalaista historiaa erottamalla Rautakorven ja muun valmennustiimin kesken alle 20-vuotiaiden MM-kisojen, kun mestaruutta puolustaneen Nuorten Leijonien otteet olivat neuvottomia, aneemisia ja peli näytti menevän täyteen umpisolmuun.

Sitä, oliko Jukka Rautakorven kaltainen pitkän linjan puurtaja alun perinkään oikea valinta nuorten poikien (koska poikia he vielä ovat, lahjakkuudesta ja pelikokemuksesta huolimatta) hektiseen turnaukseen lajin emämaassa, saisi oman keskustelunsa.

 Valmennuksen erottaminen kesken turnauksen oli kuitenkin niin poikkeuksellinen ratkaisu, että Rautakorpea noustiin puolustamaan ammattiyhdistyksen voimin. Puhemiehenä toimi vähemmän yllättäen Suomen Ammattivalmentajien puheenjohtaja ja ”kiekkoprofessori” Erkka Westerlund.

 - Mittaahan se ammattitaitoa ja ihmistä, miten tuollaisesta pääsee yli. Päätin, ettei ainakaan auta katkeroitua – eikä katkeruutta sitten tullut, kun etäännytin persoonani tapahtuneesta ja tukea tuli niin laajalta rintamalta.

Rautakorvesta jäi läpi turnauksen kuva, että jopa hämmentyneeltä ajoittain vaikuttanut päävalmentaja ei seitsemän (!) hengen taustajoukkoineen päässyt pelaajien kanssa samalle sivuille eikä turnaukseen rytmiin kiinni.

Yksi osa valmentajan ammattitaitoa on sopeutua muuttuviin olosuhteisiin ja resursseihin, mutta yrittikö hän olla jotain, mitä ei pelillisesti eikä johtajana ole?

- Turnaus on nopeatempoinen eikä pelaajien kehityspolkuun pääse vaikuttamaan – etenkin, kun suurin osa pojista tuli Pohjois-Amerikasta. Mutta kyllä me pelattiin maalin pelejä ja välillä hienoakin jääkiekkoa. Pienet marginaalit, ei sen kummempaa.

Tapparassa ei taatusti ole sitä ongelmaa, ettei pelaajien kehitykseen pääsisi vaikuttamaan tai että eteen tulisi isoja yllätyksiä. Joukkueen toimintatapa ja –kulttuuri on hioutunut vuosien ja vuosikymmenten aikana niin tunnistettavaksi, että jokainen pelaaja tietää, mihin on tullut.

Nykyliigassa Tapparan pelaajiston kokonaislaatu on myös sellainen, että joukkue lähtee pahemmin kärjistämättä joka otteluunsa ennakkosuosikki. Jo puolustus menee heittämällä ainakin EHT-tason maajoukkuekategoriaan.

Eikä Rautakorpi olisi Rautakorpi, ellei budjettiin jätettäisi pelivaraa vielä kesken kaudenkin tehtäviin hankintoihin.

- Ennakkosuosikkeja ollaan varmasti, mutta suurin osa pelaajista on yhä matkalla urallaan ylöspäin; heille tehdään yksilölliset kehityssuunnitelmat. Olen Leijonien valmennuksessa oppinut osallistamaan pelaajia enemmän ja antamaan heille omaa vastuuta, Rautakorpi sanoo.

Suomalaiseen kiekkokeskusteluun ei koskaan tunnu mahtuvan kuin yksi teema. Nyt "muotitermiksi" on noussut pelinopeus, mutta Rautakorpi ei suostu nostamaan sitä itseisarvoksi.

- Ydinlähtökohta on yhä tilantekemispelaamisen ja tilanteiden voittamisen rytmittäminen hyökkäyspelissä. Kun se onnistuu, puolustuspelaamisenkin vauhdin nouseminen seuraa perässä. Mutta pitkälti perustapparalaisten periaatteiden mukaan mennään; ei niillä kauhean huonoa tulosta ole tullut, ja tulosta tässä ollaan tekemässä.

Eli jos ei se oo rikki, älä korjaakaan?

- No näin. Voittaa voi erilaisilla keinoilla, eikä ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa pelitapaa. Tappara voi olla tällä kaudella aika ameebamainen ja peli varioitua enemmän, mutta kyllä meidät kentällä tunnistaa.

Varmasti. Kyse onkin lähinnä siitä, missä määrin muut pystyvät pelaamaan Tapparan vahvuuksia pois ja pakottamaan joukkueen epämukavuusalueilleen.