Olavi Virta levytti uransa aikana monille levy-yhtiöille. 1950-luvun kulta-aikana hän toimi esiintymisten ja levytysten lisäksi Levytukku Oy:n myyntipäällikkönä. Olavilla oli tapana kerätä neljä muiden laulamaa hittiä yhdelle EP:lle ja tehdä omista versioistaan myyntimenestyksiä.
Juuri Olavi Virran laulamana monet käännösiskelmät kasvoivat ikivihreiksi ja alkuperäisversiot unohtuivat.
Finnlevy osti 1969 kaikki Levytukun masternauhat. Finnlevyllä oli jo ennestään Virran Musiikki-Fazerille 1950-luvun alussa ja lopussa laulamat levytykset ja oikeudet Scandian 1960-luvun alun sekä Sointu-levymerkin 1940-luvun levytysten kasettijulkaisuihin. Näistä kootut helmet julkaistiin 1970 viidellä älppärillä, varsinkin kasettimyynti oli suurta. Olavi Virta soi nyt joka kodissa.
Vuonna 1971 Toivo Kärki laski yhteen Finnlevyn parhaiden kappaleiden kokonaismyynnin. Hän huomasi, että La Cumparsita, Tulisuudelma ja Ennen kuolemaa olivat ylittäneet kultalevyrajan.
Topi lähetti minut tapaamaan Olavia, joka asui Tampereen Pispalassa eläkeläisrouva Hulda Simulan pienessä hirsitaloasunnossa. Hulda oli Virran suuri ihailija. Luettuaan Virran olevan sairaalahoidossa Hulda pyysi asunnottoman Virran luokseen ja piti hänestä hyvää huolta loppuun saakka.
Virta eli satunnaisilla keikoilla, sairaseläkkeellään ja Hymy-lehden muistelusarjan rahoilla. Kustantaja Urpo Lahtinen solmi Virran kanssa sopimuksen, että kaikki merkittävät juttuaiheet tulevat heille ja Virta saa kuukausikorvauksen.
Vein Olaville tuliaispullon viskiä ja kerroin ilouutisen. Hulda kantoi eteemme juomat Olavin tapaan, pohjalle pari senttiä viskiä ja loput vissyvettä.
Halusin Olavin valitsevan Helsingistä itselleen ikimuistoisen ravintolan, jossa kultalevyt jaettaisiin. Olavi mietti hetken ja vastasi vaivalloisesti: ”Kyllä se on Seurahuone.” Hulda yritti sanoa oman mielipiteensä, mutta Olavi tiuskaisi: ”Ole sinä hiljaa, kun et tiedä näistä asioista mitään.”
Tilaisuus järjestettiin toukokuun alussa Seurahuoneen kabinetissa. Vastasin järjestelyistä. Paikalla oli pieni joukko. Hymy-lehden toimittaja Timo Suoste, joka toi sankarin Tampereelta, oli valokuvaajineen ainoa lehtitoimittaja. Yleisradiosta paikalla olivat toimittajat Pekka Gronow ja Stig Framåt sekä TV2:n Matti Heinivaho kuvaajineen. Hän teki Virrasta taiteilijadokumenttia.
Finnlevyä edustivat toimitusjohtaja John-Erik Westö, kustannusjohtaja Osmo Ruuskanen, tuotantopäällikkö Toivo Kärki, mainospäällikkö Erkki Pälli ja minä. Huipennukseksi oli kutsuttu Eino Grön ja hanuristi Aaro Kurkela. Heidän oli tarkoitus esittää mestarille kultalevykappaleet.
Tarjoilijarivistö kantoi pitkään pöytään ruoat ja Olaville, jolle ruoka ei maistunut, lasillisen viskiä hänen tapaansa. Ruokailun jälkeen Westö piti Olaville kirjoittamani puheen. Virta liikuttui puheesta niin, että sai tajuttomuuskohtauksen. Leuka tärähti pöytää vasten, mutta oikea käsi piti edelleen tiukasti kiinni juomalasista.
Syntyi täysi hiljaisuus. Naapurikabine-tista kuului Eino Grönin laulamana ”en-
nen kuolemaa... varmaan onnen kohdata saan”.
Kärki heräsi ensimmäisenä ja ryntäsi yleisöpuhelimeen soittamaan tutulle lääkärille, joka määräsi sokerivettä. Timo Suosteella oli koko ajan ollut sokerivesipullo povitaskussaan, mutta hän oli unohtanut sen järkytyksen takia.
Olavin suuhun kaadettiin rohtoa ja hetken kuluttua hän tokeni ja maistoi taas viskiään.
Matti Heinivaho oli 1960-luvun alussa paikannut Virran keikkoja, mutta vasta nyt Olavi tunnisti kaverinsa ja hihkaisi: ”Matti! Sinäkin täällä.”
