Apu

Vexi Salmi: Satavuotiaat sankarit



Vexi Salmi: Satavuotiaat sankarit

Vuosi 1915 oli Suomen autonomialle ja tulevalle itsenäiselle maalle juhlavuosi. Silloin syntyivät viihteen mestarit Olavi Virta, Tapio Rautavaara ja Toivo Kärki
Teksti Apu-toimitus

Vuosi 1915 oli Suomen autonomialle ja tulevalle itsenäiselle maalle juhlavuosi. Silloin syntyivät viihteen mestarit Olavi Virta, Tapio Rautavaara ja Toivo Kärki.

He loivat lauluillaan suomalaiselle iskelmälle kivijalan, jolle suosikkilaulumme perustuvat. Heidän ansiostaan syntyi kansanlaulujen kaihon ja slaavilaisen surumielisyyden yhdistelmä, järvien ja metsien alakuloisuutta luotaavat soinnut – se, mitä pidämme perisuomalaisena. Tänä vuonna suurten mestariemme syntymästä on kulunut sata vuotta.

Minulla oli  onni työskennellä heidän kanssaan. Opin heiltä ammattini. Olavi Virta osoitti, kuinka tuontitavarana maahamme saapunut tango taipui suomalaiseksi iskelmäksi. Täysikuu soi hänen laulamanaan yhtä komeasti kuin klassiset kansainväliset tangot. Olavi Virran laulutavassa oli kansainvälisyyden lisäksi jotakin meitä koskettavaa. Hänen esittäminään käännösiskelmät, kuten italialainen Hopeinen kuu, muuttuivat kotimaisiksi.

Tapio Rautavaara antoi laulelmiin ja omiin sävellyksiinsä elämänkokemuksensa. Juokse sinä humma ja Rakovalkealla muuttuivat yhteisiksi kokemuksiksi.

Tapsa ei valittanut kovaa kohtaloaan. Hän vain totesi ”kuinka pieninä palasina onkaan mun leipäni maailmalla” tai pohti rakovalkealla tuijottaessaan liekkeihin: ”Tää karun jylhä maa, tää suojahansa ottaa yksinäisen.” Molempiin säkeisiin, Tapsan mukailemaan kansanlauluun ja Helismaan kirjoittamaan, on tiivistetty suomalaisuuden ydin, kyky selvitä ankarissa oloissa ja ymmärtää luontoa.

Toivo Kärki puki nämä samat asiat melodioiksi. Georg Malmstén sävelsi ensimmäiset suomalaiset iskelmät, mutta niissä soi taustalla ruotsalainen ilo. Toivo Kärki ammensi sävelkulkunsa pirkkalalaisesta lapsuudesta, pohjalaisuudesta ja äidin puolelta karjalaisesta runolaulannasta. Hänen soittonsa oli suruista tehty.

Toivo Kärki opetti minulle laulutekstien kirjoittamisen teknisen taidon, nuottien ymmärtämisen ja suomen kielen alistamisen melodioiden rytmiikkaan. Häneltä opin sen ammattitaidon, jolla olen elättänyt itseni lähes viisikymmentä vuotta.

Tapio Rautavaaralta sain tarinoiden merkityksen ja perusopin suomalaisuuden ymmärtämiseen.

Olavi Virta koulutti minut tuottajaksi. Hänen musiikkiaan kuuntelemalla ymmärsin, mitä me suomalaiset haluamme ja kuinka korkeatasoisesti hyvä iskelmä on toteutettava.

Heiltä kaikilta opin myös ammentamaan aiheita kaikesta mahdollisesta. Toivo Kärki luki paljon, hän tilasi kymmeniä lehtiä ja hankki itseään kiinnostavat kirjat. Ne, joita hän ei ehtinyt lukea, hän luetti lähipiirillään. Yhtenä päivänä hän työnsi eteeni Maon Punaisen kirjan. Kirja oli avattu kohdasta jossa oli aforismi: ”Anna kaikkien kukkien kukkia.” ”Sytyttääkö?” kuului tavanomainen kysymys. Kyllä sytytti, ja näin syntyi Markku Aron laulama ikivihreä.

Tapio Rautavaara oli pohdiskelija. Hän keräsi lauluiksi kelpaavia sanoja ja lauseita kaikkialta. Kerran hän ehdotti Juha Vainiolle aihetta apteekin ovikello. ”Kun se soi, on kysymyksessä hätä. Tee siitä laulu, niin minä laulan.” Minulle hän ehdotti laulua maitohorsmasta. ”Se kasvaa ratapenkoilla ja maantien ojissa. Se on kulkurin kukka.”

Kumpikaan meistä ei tehnyt Tapsalle näitä lauluja. Hän ei ollut enää keskuudessamme, kun laulut valmistuivat. Juha lauloi itse Apteekin ovikellon ja horsmasta syntyi Irwinin Rentun ruusu.

Nyt  kun  itse  olen vanhempi kuin satavuotiaat silloin, kun teimme yhdessä työtä, ikävöin keskustelutuokioitamme. Heidän laulunsa rakensivat pohjan omille sanoituksilleni.

Vuodet ovat vierineet, mutta Repe Helismaan ja Toivo Kärjen yhteinen Niin paljon on aihetta lauluun pitää yhä paikkansa.

Julkaistu: 11.2.2015