Apu

Vexi Salmi: Puoli vuosisataa

Vexi Salmi: Puoli vuosisataa

"Olimme säästäneet rahat junalippuun, mutta juna oli jo mennyt ja studioajan alkuun oli aikaa puolitoista tuntia."
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Siitä on neljäkymmentäyhdeksän vuotta, lähes puoli vuosisataa. Markku Veijalainen oli puhunut manageroimansa bändin Eddy & The Lightningsin äänilevylle ja samalla osoittanut muille hämeenlinnalaisille polun levy-yhtiöihin. Lightningsilta oli tullut jo kolme sinkkua, ja minä olin epäonnistunut kaikissa yrityksissäni.

Se otti luonnolle.

Olin  tyrkyttänyt  koenauhoja lähes kaikille levy-yhtiöille. Nuorisotoimistolta kestolainattu magnetofoni oli kovassa käytössä. Nauhalle tarttui rock and rollia, twistiä, tangoa ja iskelmää.

Olimme tehneet koeäänityksen Yleisradiolle, käyneet koelaulutilaisuuksissa ja iskelmäkilpailuissa huonolla menestyksellä. Levy-yhtiöistä oli käymättä enää Erik Lindströmin ja Rolf Gronqvistin omistama Finndisc ja muutama pienyhtiö. Päätin iskeä Finndisciin.

Olin perustanut Hämeenlinnaan äänilevy- ja soitinmyymälän, Pop-musiikin. Siitä muodostui paikallisten soittajien maleskelupaikka. Ostavia asiakkaita ei enää sopinut sekaan. Musiikki soi kovaa ja tupakansavu oli sakea.

Irwin oli kärähtänyt rattijuoppoudesta, joten otin kaverin Pop-musiikkiin töihin. Hän hoiti lähes olemattoman keikkamyynnin. Eräänä syyskuun lopun päivänä saimme myytyä pari älppäriä ja päätimme tehdä omakustanteen.

Soitin Akkuteollisuuden studiolle ja varasin pari tuntia aikaa ennen normaalin äänitysajan alkua. Ne olivat puolet halvempia kuin päivätunnit. Sitten soitin Erik Lindströmille ja pyysin häntä hankkimaan paikalle rumpalin ja tulemaan itse basistiksi.

Bob Dylan ja Donovan olivat nousseet samana kesänä myyntilistoille, ja päätin tehdä Irwinistä nenäänsä laulavan ja sanoja venyttelevän folklaulajan. Se ei miellyttänyt Irwiniä, mutta kovan kädenväännön jälkeen sain tahtoni läpi.

Muutimme pari valmista lauluamme ideaan sopiviksi, ja Irwin oppi musikaalisena nopeasti oikean laulutavan. Sitten lähdimme juhlimaan tulevaa levyä.

Ilta venähti  valomerkkiin. Aamulla heräsin ikkunaan napsahtelevaan kivisateeseen. Ulkona odotti Irwin kitarakotelo kainalossa. Olimme säästäneet rahat junalippuun, mutta juna oli jo mennyt ja studioajan alkuun oli aikaa puolitoista tuntia. Juoksimme torille ja puhuimme taksin velaksi. Olimme Helsingissä Neitsytpolulla kymmenen minuuttia vaille kahdeksan.

Rumpali Ilpo Kallio ja basisti Pentti Vuosmaa olivat jo soittovalmiina ja äänittäjä Ronnie Kranck veteli viimeisiä piuhoja. Irwin jakoi soittajille ruutupaperille kirjoitetut sointumerkit ja näytti kitaralla tempon ja kompin.

Siitä se lähti.

Tuleva hittitrio soitti taustat nauhalle, ja minä maksoin soittajat. Kahden päivän päästä, lauantaina, jatkoimme laululla ja silloin oli Lindströmkin paikalla.

Annoin nauhan hänelle ja jäimme odottamaan suuren päällikön päätöstä. Se tuli alkuviikosta. Sitä ennen Lindström oli soittanut nauhan Juha Vainiolle, jonka mielestä ilmainen nauha kannatti julkaista.

En kerro kuinka jouduin naimisiin ilmestyi lokakuun puolivälissä ja nousi heti listoille. Sitä ennen olin pakottanut Markku Veijalaisen ottamaan Irwinin TV2:n  Ohimennen-ohjelmaan ja puhunut levyn vielä Jaakko Jahnukaisen Levyraatiin.

Levy muutti kummankin elämän. Musiikista tuli ammatti.

Seuraavat viisi vuotta olivat jatkuvaa kiertue-elämää, levytyksiä ja hauskanpitoa, kunnes kiertäminen alkoi tuntua työltä.

Irwin jatkoi sitä loppuun saakka, ja minä puhuin itseni Musiikki Fazerille sanoittajaksi ja tuottajaksi.

Julkaistu: 8.10.2014