Apu

Vexi Salmi: Onneksi olkoon



Vexi Salmi: Onneksi olkoon

"Junnulla oli aina eväät mukana, paketti Marschanin lihakaupasta ostettua pippuroitua ja suolattua raakaa jauhelihaa."
Teksti Apu-toimitus

Juha Vainion ensimmäinen menestyslevy Paras rautalankayhtye erottui vuoden 1964 muusta iskelmätarjonnasta. Siitä tuli Irwinin ja minun mielilaulu. Hoimme riimiparia ”kuulet nyt rautalankabändimme parhaan, metsään mennään ja vieläkin kauemmas harhaan”.

Seuraavana vuonna ilmestyi Junnun Juhannustanssit, ja kunnioituksemme vain kasvoi. Meitä naurattivat tekstin loppusäkeet ”Janatuinen yksin jää, kun ei kukaan kuule nää, soittaa aamunkoittoon omaa sävelmää.” Junnun tekstit erottuivat tuoreudellaan ja riimittelyllään.

Nauhoitimme Irwinin kanssa omakustanteena laulun En kerro kuinka jouduin naimisiin ja annoin nauhan Erik Lindströmille. Hän oli Finndisc-levy-yhtiön toinen omistaja, ja Junnu Vainio levytti hänen yhtiölleen.

Lindström soitti nauhan Junnulle kysyäkseen hänen mielipidettään. ”Laulaja on erikoinen ja nauha ilmainen, julkaise se”, Junnu vastasi.

Levystä tuli menestys niin kuin seuraavistakin, ja me opimme tuntemaan Junnun.

Seuraavana vuonna  Junnu ja Irwin olivat kumpikin siirtyneet Musiikki Fazerille ja tapasimme usein Helsingissä ja Hämeenlinnassa. Kävimme monta kertaa elokuvateatteri Reassa katsomassa villin lännen non-stopia. Junnulla oli aina eväät mukana, paketti Marschanin lihakaupasta ostettua pippuroitua ja suolattua raakaa jauhelihaa.

Kesällä 1969 Junnu halusi mukaan Irwinin kiertueelle. Hän hoiti omat keikkansa ja esiintyi vapaailtoinaan kiertueemme yllätysvierailijana.

Junnua kiinnostivat sankarihaudat. Olimme aamuvirkkuja. Muut jäivät nukkumaan, kun me lähdimme tutkimaan hautausmaata.

Talvisodan joukot oli koottu pitäjittäin. Risteistä ja päiväyksistä näki taistelujen uhrimäärät. Katselimme hiljaisina pitäjien nuorten miesten katoa.

Vuoden 1971 alusta meistä tuli työtovereita, kun siirryin kuukausipalkalle Musiikki Fazerin kotimaiseen tuotantoon, jota johti Toivo Kärki. Kumpikin naputteli laulutekstejä omassa huoneessaan, ja minä tuotin vanhojen kaverieni Irwinin, Fredin ja Kai Hyttisen levyt.

Junnu kävi työpaikalla yhä harvemmin. Hän kirjoitti kotona ja viihtyi päivät ravintoloiden hilpeässä seurassa. Näimme yhä harvemmin. Junnu oli rauhaton. Hän vain piipahti töissä tai kävi kyläilemässä Viherlaaksossa, jossa asuin.

Kerran hänellä oli mukanaan bernhardilaisen pentu. ”Hoitakaa koiraa hyvin, se on Rolle. Minä en voi pitää sitä”, Junnu sanoi ja kiirehti odottavaan taksiin. Sitä ennen hän keräsi tyhjältä naapuritontilta muovikassillisen tatteja. Rolle jäi meille, kunnes se oli lopetettava vuoden ikäisenä lonkkavian takia.

Vuonna 1976 Junnu saapui työhuoneeseeni vesiselvänä ja sulki oven takanaan. ”Nyt tarvitaan kaveria. Lähde mukaan”, Junnu selitti. Lähdimme yhdessä Merikadun kerhoon, jossa kävin Junnun tukena useita kertoja. Eikä se minullekaan pahaa tehnyt.

Juhan elämä muuttui. Laulut saivat syvempää sisältöä, ja etsiskelyn jälkeen löytyi uusi rakkaus. Uudet, seesteiset laulut Käyn ahon laitaa, Albatrossi, Kotkan poikii ilman siipii, Vanhoja poikia viiksekkäitä ja Yksinäinen saarnipuu ovat helmiä Junnun lukuisien hienojen laulujen joukossa.

Sain ensimmäisen Reino Helismaa -palkinnon tammikuussa 1989. Kun palasin palkintojuhlista kotiin, puhelin soi. Langan päässä oli Junnu. Yritin selittää, että palkinto olisi kuulunut hänelle eikä minulle, mutta Junnu keskeytti puhetulvani.

”Palkinto meni oikeaan osoitteeseen. Sinä olet ollut todellinen Helismaan työn jatkaja. Ota kiitos vastaan ja jatka työtäsi. Onneksi olkoon.”

Julkaistu: 30.1.2014