Apu

Vexi Salmi: Ohjelmalliset iltamat

1


Vexi Salmi: Ohjelmalliset iltamat

"Muutaman parin tanssiminen olisi riittänyt siihen, että poliisi olisi määrännyt tilaisuuden verolliseksi. Jos poliisia ei näkynyt, kaikki meni hyvin."
Teksti Apu-toimitus

Huvivero oli omituinen tapa rangaista iloa elämäänsä kaipaavaa kansaa. Valtio otti oman sievoisen  siivunsa  elokuva-, konsertti- ja tanssilippujen hinnoista.

Veroliput hankittiin ennen tilaisuutta postista, ja poliisi kävi huvipaikalla tarkistamassa, onko tilaisuus järjestetty sääntöjen ja säädösten mukaan. Verolippujen puuttuminen oli rikos, josta seurasi kutsu käräjille.

Tavallisten tanssien lipuista valtio peri veroa 25 prosenttia. Ainoa poikkeus oli ohjelmalliset iltamat. Ne olivat verottomia, mutta ohjelman sisällön oli oltava kulttuuripitoinen. Ohjelma-anomus lähetettiin etukäteen paikalliselle nimismiehelle, joka hyväksyi tai eväsi sen. Ilman ohjelmallisia iltamia yksikään suuri kiertue ei olisi kiertänyt Suomea. Tulot eivät olisi riittäneet matka- ja majoituskuluihin, palkoista puhumattakaan.

Ohjelmallisten iltamien lupa sisälsi kaksi tuntia ohjelmaa ja sen päälle puolitoista tuntia tanssia. Ohjelman aikana ei saanut tanssia. Talvitaloilla järjestelmä sujui hyvin, kun saliin kannettiin tuolit. Yleisö istui ja kuunteli kahden tunnin ajan, kunnes tuolit siirrettiin syrjään ja odotettu tanssi alkoi.

Kesälavoilla ei ollut tätä mahdollisuutta. Yleisö seisoskeli malttamattomana, ja tanssikiellon valvominen oli monista kuulutuksista huolimatta lähes mahdotonta.

Muutaman parin tanssiminen olisi riittänyt siihen, että poliisi olisi määrännyt tilaisuuden verolliseksi. Jos poliisia ei näkynyt, kaikki meni hyvin. Ohjelma-anomukseen merkityt juhlapuheet, runonlausunnat ja ooppera-aariat jätettiin esittämättä, ja yleisö sai kuunnella laulajien suosikkikappaleita ja juontajan vitsejä.

Kun portilla seisoskellut vahti kipaisi ilmoittamaan poliisien saapuneen, siirryttiin viralliseen ohjelmaan. Tavallisesti poliisit piipahtivat paikalla, ja jos järjestys oli hyvä, poistuivat tärkeämpiin tehtäviin. Joskus kävi toisin.

Olimme keikalla Ylämaan Villalan lavalla. Lava sijaitsi rajavyöhykkeen tuntumassa keskellä metsää. Sinne johtavilta teiltä puuttuivat rajan läheisyyden takia tienviitatkin. Mutta yleisöä riitti.

Puoli kahdeksalta hiekkatie täyttyi autoista ja metsän laita polkupyöristä. Osa tanssikansasta oikaisi paikalle kretongeissaan metsän halki.

Ohjelma sujui hyvin, laulajat vaihtuivat ja yleisöllä oli hauskaa. Sitten saapuivat poliisit, lentävien kahden miehen partio.

Poliisit asettuivat oviaukon viereen, josta heillä oli esteetön näkymä yleisömassan yli esiintymislavalle. Toisella poliisilla oli kädessään huvilupa ja illan ohjelma.

Hauskanpito päättyi, nousin lavalle ja aloin lausua runoa. Ensimmäinen runo, Kaarlo Kramsun Jaakko Ilkka päättyi, mutta poliisit seisoivat jämäkästi vahtipaikallaan.

Aloin seuraavan runon, Einari Vuorelan Metsässä. Yleisö tuijotti minua kuin hullua. Vilkaisin kelloa. Vartin taukoon ja tanssien alkuun oli vielä kymmenen minuuttia.

Jatkoin lausumista. Lauri Viidan Kapina sai yleisön liikehtimään hermostuneena. ”Painu helvettiin”, joku huusi ja ”Irwin lavalle”, seuraava jatkoi. Voitollinen ilta oli vastuullani.

Suljin korvani huudoilta ja jatkoin ääni väristen: ”Sama tulos: likaveteen käsi poimi yhden tyhmän villitsemän luderyhmän.”

Ulkoa osaamani runot loppuivat, ja jatkoin Viitaa laittamalla aukkopaikkoihin omia riimejäni. Lopulta aika täyttyi, kuulutin tauon ja sen jälkeen alkavan tanssin. Yleisö taputti ja poliisit häipyivät.

Takahuoneessa ilmoitin ottavani sankarityöstä tuplapalkan.

Muut nauroivat ja ilkkuivat: ”Hyvä Vexi! Poliisit sivistyivät.”

Huviverolaki kumottiin 1970-luvulla ja kansa sai tanssia koko pääsymaksun edestä.

Julkaistu: 19.11.2014