Apu

Vexi Salmi: 90 vuotta iskelmää



Vexi Salmi: 90 vuotta iskelmää

"Savikiekkoja myytiin tuhansittain. Kuinka paljon, sitä ei tiedetä, sillä myyntilukuja ei vielä silloin tilastoitu."
Teksti Apu-toimitus

Olen elänyt värikkään elämän. Värin sille ovat antaneet monet viihteemme suuret nimet, joiden kanssa olen tehnyt työtä, pohdiskellut elämää ja saanut oppia uralleni. Olen imenyt tietoa ja taitoa Georg Malmsténilta, Usko Kempiltä, Tapio Rautavaaralta, Toivo Kärjeltä ja monelta muulta alan ammattilaiselta.

Schlagerin voittokulku alkoi vuonna 1929, kun Ture Ara lauloi suurmenestyksensä Emman ja Villiruusun. Vielä samana vuonna hän levytti Topi Aaltosen nimellä Asfalttikukan.

Suomi sairastui gramofonikuumeeseen. Savikiekkoja myytiin tuhansittain. Kuinka paljon, sitä ei tiedetä, sillä myyntilukuja ei vielä silloin tilastoitu. Arviot liikkuvat 25 000 ja 30 000 kappaleen välillä.

Jos silloin olisi jaettu kultalevyjä, ensimmäisen olisi saanut Ture Ara.

Samoihin aikoihin Roine Richard Ryynänen, laulaja ja Malmsténin laulujen sanoittaja, keksi schlagerille suomalaisen vaihtoehdon, iskusävelmän, joka muuntui aika nopeasti iskelmäksi.

Ture Ara teki elämäntyönsä Ruotsalaisessa Teatterissa ja myöhemmin Kansallisoopperassa. Meidän polkumme kohtasivat 1970-luvun alussa, kun Musiikki Fazerin tulevat levylaulajat lähetettiin hänen laulutunneilleen Haagaan.

Vuonna 1930 iskelmäkuninkaan valtaistuimelle istahti Molli-Jori, Georg Malmstén. Särkynyt onni soi joka notkossa ja saarelmassa.

Jorin pitkä levytyskausi jatkui kymmenin menestyksin aina 1970-luvun alkuvuosiin, jolloin sain olla mukana tekemässä hänen viimeistä albumiaan, Georg Malmstén merellä. Malmstén oli ehdoton iskelmäkuningas 1950-luvun alkuun saakka, jolloin alkoivat Olavi Virran vuodet.

Järjestin Olavi Virran kolmen kultalevyn jakotilaisuuden hotelli Seurahuoneella keväällä 1971.

Olavi oli juuri saanut taiteilijaeläkkeen josta ei kovin kauan saanut nauttia. Tapasimme Pispalassa Huldan, Virran silloisen kumppanin asunnossa muutaman kerran ennen tilaisuutta, josta voisi kertoa parin pakinan verran. Ehkä myöhemmin.

1970-luvun puolivälissä tapasin Bruno Laakon Pitäjänmäen ravintola Mustassa Hevosessa. Helge Pahlman, jalkapalloilija-muusikko Kai Pahlmanin isä ja Dallapen monivuotinen saksofonisti, soitti Toivo Kärjelle Finnlevyyn ja pyysi häntä tapaamaan Laakkoa. Topi otti minut mukaan ja vietimme hauskan ja nostalgisen iltapäivän.

Bruno Laakko oli amerikkalainen muusikko ja musiikinopettaja. Hän saapui ensimmäisen kerran isiensä maahan vuonna 1938 tarkoituksenaan opiskella Konservatoriossa. Hänen isänsä oli lähtenyt Yhdysvaltoihin Kaakamosta Kemin läheltä.

Bruno oli tapaamassa sukulaisiaan Kemissä ja meni siellä vierailleen Dallapén harjoituksiin ja pyysi saada soittaa.

Hänen swing-fraseerauksensa  ällistytti suomalaiset muusikot, ja hänet palkattiin välittömästi Dallapén musiikilliseksi johtajaksi.

Laakko soitti Dallapéssa viikonloput ja opiskeli arkipäivät ja soitti illat ravintola Lepakossa. Lepakon aikoihin syntyi ikimuistettava levytys nimellä Bruno Laakko ja Lepakot, kun hän lauloi Kauko Käyhkön sanoittaman amerikkalaisen swing-sävelmän Jeepers Creepers nimellä Kissa vieköön.

Jatkosodan alkaessa kaikkien amerikkalaisten oli poistuttava maasta. Laakko lähti Petsamosta viimeisellä laivalla. Amerika-niminen laiva purjehti miinakenttien läpi avovesille. Laakko selvisi hengissä kotimaahansa.

Olen nyt itse 72-vuotias ja jatkan edelleen iskelmämatkaa vanhojen ja uusien kumppanien kanssa.

Julkaistu: 1.5.2014