Puheenaiheet
Apu

Vesa Vierikko: ”Äitini mieli hapertuu”

Vesa Vierikko: ”Äitini mieli hapertuu”

Näyttelijä Vesa Vierikko, 60, on Kansallisteatterin näyttämöllä Mielensäpahoittaja, joka perehtyy uudessa roolissaan yksinäisyyteen ja vanhuuden vaivoihin. Niistä hänellä on hyvin henkilökohtaista kokemusta 85-vuotiaan äitinsä Alzheimerin taudin vuoksi.
Teksti Liisa Talvitie
Kuvat Petri Mulari
Mainos

Hevoskastanjan lehdiltä tippuu raskaita vesipisaroita, ilmassa on lievää syksyn apeutta, kesästä luopumista. Vaan Vesa Vierikko ei nurise. Ei valittele eikä pahoita mieltään syksystä tai muusta, vaikka on tämän syksyn Mielensäpahoittaja Suomen Kansallisteatterin näyttämöllä.

Vierikko istuu pöydän ääressä hattu päässään ja edessään näytelmän käsikirjoitus.

–  Joku hattu on päässä aina, olenhan minä kalju. Mutta reuhkaa ei nähdä Kansallisteatterin tulkinnassa, hän sanoo.

Vesa Vierikko on viime vuosina lähestynyt tilaa, jossa hän on oppinut olemaan levollisesti läsnä. Hyvin läsnä hän on nytkin, sadetta enteilevässä illansuussa.

– On häkellyttävän hienoa tuntea, että elämäni alkaa olla juuri tässä. Se ei ole menneessä eikä tulevassa. Kaikki kiire ja turha juokseminen ovat jääneet taakse. En kurkota tähtiin, enkä kilpaile mistään.

Välillä olotila karkaa käsistä arkisten huolien keskellä, mutta Vierikko on oppinut luottamaan kaiken järjestymiseen.

– Miksi pilata nykyhetki pelkäämällä tulevaa tai suremalla mennyttä?

Kun hän etsii selitystä ololleen, se taitaa löytyä elämänkokemuksesta ja vuosikymmenien keskittymisestä näyttämöllä; esitykseen, joka ainutkertaisena elää tässä ja nyt. 

– Kun olin näyttelijätyön professorina Teatterikorkeakoulussa, sanoin opiskelijoille, että läsnäolo, hetkessä oleminen on näyttelijätyön korkein taso. 

Eikä unohdeta purjehtimisen ja merellä olon rauhoittavaa merkitystä. Vesa Vierikko, näyttelijäkollega Martti Suosalo ja ohjaaja-käsikirjoittaja Matti Ijäs ovat purjehtineet yhdessä pian kolmekymmentä vuotta, viime kesänä Saaristomerellä  Carmencita-veneellä.

Uusi näytelmä ei ole toisinto Mielensäpahoittajan näytelmä- tai elokuvaversioista. 

Vierikko ei yritä kulkea kollega Antti Litjan jalanjäljissä, hän ei ole edes nähnyt tämän elokuvaa. 

– Pelkkä ajatuskin on naurettava! Miksi yrittäisin tehdä roolin, kuten Litja on tehnyt? Voisin imitoida Anttia, mutta en tehdä roolia, kuten hän on tehnyt.

Kansallisteatterin pienen näyttämön Ilosia aikoja on Mika Myllyahon dramatisoima ja ohjaama näytelmä. Kirjoittaja tietenkin Mielensäpahoittaja-kirjan isä, kirjailija Tuomas Kyrö.

Myllyahon ohjauksessa Vierikko on ollut aiemminkin. Katsojalle yksi ikimuistoisimmista teatterielämyksistä oli Ryhmäteatterissa vuonna 2001 nähty Amadeus. Yli kolmetuntisessa näytelmässä Vierikko esitti Mozartia kadehtivaa säveltäjä Antonio Salieria. Mozartina nähtiin Juha Kukkonen.

– Mika on ohjaajana luova ja kannustava. Hän antaa puitteet, joiden varassa on hyvä tehdä työtä.

Vesa Vierikko täytti 60 viime  toukokuussa, mutta nuorekkuuden salaisuus löytyy työstä, jota hän rakastaa, ja perheen kolmesta kouluikäisestä lapsesta. Ei mies sellaisessa pyöri­tyksessä pääse sammaloitumaan!

Suomalaisen miehen, eritoten vanhan miehen yksinäisyys on Mielensäpahoittaja-näytelmän perusjuoni, ei valittaminen, vastahankaan asettuminen. Vierikon tulkinta vanhasta marisijasta kääntyy hellyttäväksi kuvaksi miehestä, joka kaipaa läheisyyttä ja ymmärrystä.

– Kyllä hänellä on mielessään myös testamentti, lähtötervehdys. Testamentista pitäisi laatia hyvä ja yllättävä kuin Huovis-Veikon kolme parasta kirjaa. 

Miehen yksinäisyys on erilaista kuin naisen, yleisempää, jotenkin surullisempaa. Se on yleistä kaupungissa, mutta kenties vielä yleisempää maaseudulla.

Yksi ajan ilmiöistä on se, että naiset haluavat vanhoilla päivillään avioeron pitkistä liitoista, ja miehet jäävät yksin.

– Miesten sosiaalinen piiri on nuoruudesta lähtien erilainen kuin naisten. Miehillä on vähemmän läheisiä ystäviä, siksi yksinäisyys uhkaa enemmän meitä miehiä.

Vesa Vierikko ei ole ehtinyt liiemmin kokea yksinäisyyttä. Se on eri asia kuin yksinolo, omat hetket.

– Joskus on pakko saada olla yksin ja varastaa aikaa itselleen. Näytelmien tekstin opettelu vaatii yksinoloa ja keskittymistä. Olen mielestäni huono oppimaan tekstiä, ja laiskakin.

Toisaalta hän on pedantti ja haluaa oppia roolinsa prikulleen niin kuin se on kirjoitettu.

– Niin rooli  pitää tehdä eikä yrittää sovittaa suuhunsa mielensä mukaan.

Näyttelijälle jokaisen näytelmän teksti on erilainen haaste.

– Aina kannattaa miettiä, mitä näyttämöllä puhuu. Kun keskittyy rooliin, se tulee suoraan syliin, herkistyy näkemään roolihenkilön tuntemuksia ja samanlaisia oikeita kohtaloita ympärillään.

Nyt näyttelijä on herkistynyt näkemään miehen yksinäisyyttä. 

Elämän ääripäitä, vauvoja, koululaisia, aikuisia lapsia ja vanhuuden vaivoja, kaikkia niitä Vesa Vierikon yksityiselämässä on.

Läheisen dementia on yksi niistä vanhuuden sairauksista, joita Vierikko katsoo nyt läheltä. Hän sanoo alkaneensa ymmärtää ikääntymistä eri tavoin.

– 85-vuotias äitini sairastui Alzheimerin tautiin. Olen läheltä seurannut mielen hapertumista. Hän saa onneksi  hyvää hoitoa Kangasalla kunnan hoivakodissa, jonne pääsi terveyskeskuksen vuodeosastolta.

Vierikko käy katsomassa äitiään niin usein kuin ehtii. Äiti juttelee välillä tuulesta temmattuja juttuja, suree kuitenkin sitä, ettei muista kaikkea. Läheiset hän tunnistaa, Vesan ja tämän velipojan.

– Sanoin äidille, ettei kaikkea tarvitse muistaa. Tärkeintä olisi, ettei hänestä tuntuisi pahalta. Sairaanhoitajana työskennellyt äiti sanoi aikoinaan, että jos hän sairastuu, hän ei halua jäädä kotiin asumaan. Vanhustenhoitoa kritisoidaan monista syistä, ja varmasti aiheellisesti, mutta missä muussa maassa saa niin hyvää ja turvallista hoitoa kuin äitini nyt saa?

Äidin dementiaa seuratessa Vierikko toivoo, ettei sama kohtalo olisi itsellä edessä. 

Omaa muistiaan Vierikko joutuu treenaamaan säännöllisesti. Hän vertaa roolin rakentamista raskausaikaan. Kun harjoitusvaihe on ohitse, syntyy jotain uutta.

Uusi Mielensäpahoittaja kertoo yksinäisyyden lisäksi ajatuksiaan elämästä, lähestyvästä kuolemasta ja yhä hullummaksi kääntyvästä ajastamme, arkisista ilmiöistä, kuten käsityksensä kaunokirjoituksesta.

Vierikolla, piirtämistä harrastavalla näyttelijällä, on vahva mielipide kirjoittamisesta.

– Lopulta ilmaisemme itseämme vain hymiöillä! Suomen kieli on niin kaunista ja moniulotteista, ettei sitä pidä kutistaa. Sanojen, lauseiden muodostaminen kirjoittamalla on aivan eri asia kuin tietokoneella naputtelu ja ajatusten ilmaisu symboleilla. 

Sitten hän tuulettaa. Ilonpuuskaan on syynä numero seitsemän, joka sai peruskoulun opetusohjelmissa poikkiviivansa takaisin.

Ollakseen seitsemän lapsen isä ja viiden isoisä Vesa Vierikko ottaa elämän aika rennosti! Elämänmottoaan ”kaikki järjestyy” hän toteuttaa myös työssään näyttelijänä. 

Vanha mies, se määritelmä ei tule Vesa Vierikosta mieleen. Kun katsoo hänestä otettuja vanhoja valokuvia, sama mies niissä on kuin tässä illansuussa. Hattu vain vaihtuu vuodenajan mukaan.

Toukokuussa kuusikymmentä vuotta täyttäneen Vierikon pitävät tolpillaan elämänasenne, työ ja pienet lapset, 7-, 9- ja 11-vuotiaat Onerva, Artturi ja Vihtori. Jälkikatraaseen kuuluvat myös neljä aikuista lasta ja viisi lastenlasta.

– Olen lapsilleni isäpappa tai pappa, en Vesa, ja vaimoni Kati on lapsillemme äiti. Lapsenlapsillekin olen pappa, tosin kaksi viidestä on vielä vauvoja eivätkä kutsu minua miksikään.

Niin vetreä Vierikko kuvittelee olevansa, että hyppäsi kesämökin olympialaisissa Kangasalla vauhditonta pituushyppyä kaksi metriä ja kymmenen senttiä päälle.

Ja kuinkas sitten kävikään?

– Jo ilmassa tunsin, että nyt rapsahtaa.

Sen jälkeen on ollut nivunen kipeä.

Viime syksynä Vierikko otti Kansallisteatterin suuren näyttämön haltuunsa kahden viikon harjoitusajalla, kun häntä pyydettiin Saiturin joulun päärooliin Jukka Puotilan sairastuttua. Lopputulos oli mykistävän hyvä, aivan kuten edeltävä päärooli Mielipuolen päiväkirjassa Ryhmäteatterissa.

Toissa vuonna Vierikko valloitti aikuisetkin katsojat Timo Parvelan kirjoittamassa TV2:n Joulukalenterissa Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Kreeta Salmisen kanssa. Nyt valloitus jatkuu.

– Nauhoitimme kesällä tämän vuoden joulukalenterin, ja roolihenkilöni Sherlokkinen jatkaa touhujaan. Joulupukkina vilahti edellisellä kerralla Vesa-Matti Loiri, nyt Kreetan isä Esko Salminen.

Vaikka Vesa Vierikko elää tässä hetkessä, tulevaakin on tiedossa. Ensi kesänä on mahdollisesti kolmen elokuvan kuvauksia.

– Rahoituksesta on vielä kiinni, enkä ehkä pysty olemaan kaikissa mukana. Kesäloma on parasta kesällä.

Kun Suomi täyttää syksyllä 2017 sata vuotta, Ryhmäteatteri saavuttaa viidenkymmenen vuoden iän.

Esa Leskinen kirjoittaa ja ohjaa näytelmän, josta minulla ei vielä ole hajuakaan, mutta olen mukana. Riittää, että Ryhmiksessä saan tehdä töitä mukavien ihmisten kanssa.

Hyvillä mielin voi olla, kun saa aikuisena kokea lapsenomaisia tunteita. Sellaista Vierikon työ parhaimmillaan on. Siksi työnteko maistuu. ●

Teksti Liisa Talvitie, kuvat Petri Mulari

Julkaistu: 28.10.2016