
Viime vuonna 50-vuotistaiteilijajuhlaansa viettänyt Vesa-Matti Loiri, 68, on huimassa vedossa. Loiri nousee sunnuntaina Pori Jazzin päälavalle Kirjurinluodossa Lenni-Kalle Taipaleen ja Kalle Torniaisen johtaman Loiri All Stars -bändin kanssa.
Apu pääsi seuraamaan Veskun harjoituksia helsinkiläisellä Tavastia-klubilla. Diabeteksen hallintaan saanut, polvi- ja kyynärpäävaivoista toipunut ja yli 40 kiloa laihduttanut maestro antaa yleisölleen vähintään sen, mitä tämä odottaa. Ehkä paljon enemmän.
- Laihtuminen on vaikuttanut ääneeni. Sellainen puuroutuminen on lähtenyt pois. Pystyin kyllä aiemminkin laulamaan, mutta nyt nautin siitä enemmän, Vesku kertoo.
Eläkepäivät eivät siinnä Veskun mielessä, vaan hän jatkaa uraansa projekti kerrallaan. Pori Jazzin jälkeen häneltä ilmestyy syksyllä jo 33. albumi. Tuttuun tapaansa Vesku lähtee myös laajalle konserttikiertueelle.
Terveytensä takaisin saanut mies haluaa auttaa sekä suomalaisia vanhuksia että esimerkiksi Uusi Lastensairaala 2017 -projektia. Vesku iloitsee aikuistuvista lapsistaan ja Ukko-poikansa ajokortista.
Tummempia värejä Veskun elämään tuli keväällä äidin kuoleman vuoksi.
Vesa-Matti Loirin haastattelu julkaistaan torstaina ilmestyneessä Avussa 29/2013.