Apu

Veronica Verho: ”Minuun jäi pysyvät jäljet, kun otin salaa elämäni ensimmäisen tatuoinnin – äitini nimen, olen äidin tyttö”

Veronica Verho: ”Minuun jäi pysyvät jäljet, kun otin salaa elämäni ensimmäisen tatuoinnin – äitini nimen, olen äidin tyttö”
Juontaja ja tubettaja Veronica Verho pelkää pimeää, rakastaa kääpiömäyräkoira Mattia, kadehtii notkeita ihmisiä ja vihaa sydämensä pohjasta niitä, jotka eivät käytä liikenneympyrässä vilkkua.
Julkaistu: 18.9.2021

Jatka lausetta Veronica Verho: Lapsuuteni sitkein haave oli... olla delfiininkouluttaja. En tiennyt ihanampaa näkyä kuin se, miten kouluttajat silittivät Särkänniemessä ­delfiinejä. Joskus 12-vuotiaana haaveeni vaihtui ja ­halusinkin radiojuontajaksi.

Minuun jäi pysyvät jäljet, kun kävin ottamassa salaa elämäni ensimmäisen tatuoinnin 16-vuotiaana. Otin oman äitini nimen, olen äidin tyttö. Hän ei voinut sanoa mitään, koska siinä oli hänen nimensä. Ennen vanhaan tatuoinnit olivat merimiesten ja rikollisten juttu, mutta enää äitini ei edes huomaa niitä. Esittelen kyllä kaikki uudet hänelle.

Vihaan sydämeni pohjasta ihmisiä, jotka eivät käytä liikenneympyrässä vilkkua. He voivat pilata päiväni! Vilkku on niin yksinkertainen asia. Ihan sama mihin suuntaan vilkutat, kunhan vilkutat. Tai työnnä vaikka käsi ulos ikkunasta.

"Pyydän anteeksi äidiltä, että teini-iässä sammutin puhelimen, lähdin juhlimaan ilman lupaa ja olin öitä poissa kotoa."
Veronica Verho

Viimeksi rakastuin kääpiömäyräkoiraamme Mattiin. Yksin koiran hankkiminen on raskasta, joten olen ­odotellut oikeaa ihmistä, jolla on sama unelma. Matti nukkuu sängyssä, on ihana herätä hänen vierestään.

Kateellisena katson, jos ihmiset ovat tosi notkeita. ­Harrastin nuorena telinevoimistelua, mutta olen niin tönkkö kuin vain voi olla. Vihaan venyttelyä, koska se ei auta yhtään.

Pelkään kuollakseni pimeää. Pelottavat asiat tapahtuvat aina pimeässä, kun ei näe. Kun Juhani ei ole kotona, nukun valo päällä.

Häpeän syvästi kiroiluani. Käytän voima­sanoja paljon. Ne ovat minusta kauniita.

Pyydän anteeksi äidiltä kun teini-iässä sammutin puhelimen, lähdin juhlimaan ilman lupaa ja olin öitä poissa kotoa. Olen varma, että jos saan joskus omia ­l­apsia, karma kostaa kolminkertaisesti.

Join pääni täyteen, kun pääsin kesällä Turkuun. Olimme kaveriporukalla puistossa aloittelemassa, sitten siirryimme baareihin. Viiden, kuuden aikaan aamulla olimme menossa uimaan, mutta päädyimme lopulta katsomaan auringonnousua.

"Olen kristitty ja usko on ollut läsnä ­lapsuudessani, luimme ilta- ja ruokarukouksia."
Veronica Verho

En enää nykyään suutu, kun Juhani jättää vaatteensa lattialle. Nykyään vaan lähtökohtaisesti vain nauran ja kuvaan asian someen.

Ennen oli paremmin ainakin, kun telkkarista tuli ­l­astenohjelma Jyrki ja Neponen.

Jos saisin lahjaksi miljoona euroa, maksaisin asuntolainan pois. Ja ostaisin loma-asunnon Kreikasta.

Suomen olisi jo aika luopua ahdasmielisyydestä.

Minun jumalassani mukavinta on se, että hän on armollinen. Olen kristitty ja usko on ollut läsnä ­lapsuudessani, luimme ilta- ja ruokarukouksia.

Jos elän yli satavuotiaaksi, sitten aukeaa skumppa. Toivon myös, että jos olisi lapsia ja lapsenlapsia, heitä ja elämää saisi seurailla pitkään.

Aion vielä opetella ­olemaan armollisempi itselleni. Olen aika itsekriittinen, se on onneksi helpottanut. Mutta se on sellainen asia, jonka kanssa voi kipuilla satavuotiaaksi asti.

Kommentoi »